Reviews and Comments

Novellikokoelma, Lintuselle tyypilliseen tapaan varsin hyvä. Totta kai tässä vähän vähemmänkin vetäviä novelleja on joukossa, mutta Kappelikeikka on heittämällä paras lukemani novelli ties miten pitkään aikaan.

Autofiktiivisyydellä leikittelevä romaani ammattityöttömästä, joka lopulta päätyy yrittämään kirjailijaksi. Kerronta on valtaosin hyvin suoraviivaista arkisten itsestäänselvyyksien esittelyä, mutta lopussa lipsahdetaan surrealismin puolelle ja suorastaan alleviivataan sitä. Suoraviivaisuutensa ansiosta aika kevyttä luettavaa ja mielestäni myös varsin hyvä puheenvuoro keskusteluun työn ja ihmisarvon suhteesta.

Perkeitä varten luettu ennen vuotta 1990 julkaistu ohjelmointiopas, jonka valitsin sillä perusteella, että joskus 17 vuotta sitten jollain kieliteknologian kurssilla käytettiin jotain yksittäisiä awk-komentoja, joten arvelin, että ehkä tämän lukeminen ei olisi ihan turhaa. Mnoh, kyllä tämä nyt kuitenkin taisi olla täyttä ajanhukkaa siltäkin kannalta, koska nykyään laajojen tekstimassojenkin käsittelyyn on paljon monipuolisemmat työkalut kuin silloin, kun awk-kieli on luotu. En siis usko koskaan mitään tästä lukemaani käyttäväni, eikä päähäni kyllä mitään tästä jäänytkään. Ihan seikkaperäinen ja systemaattinen kirja kyllä, muttei tätä enää tällä vuosikymmenellä tarvita.

Hötkyilemättä etenevä romaani luokanopettajasta, joka yrittää päästä sinuiksi sekä ystävänsä että veljensä kuoleman kanssa ja pohtii, onko rinnasta löytynyt patti syöpä vai ei. Haaviston romaaneille ominaiseen tapaan suuren osan kerronnasta muodostaa päähenkilön introspektio, joka monin paikoin lomittuu dialoginkin väliin niin, että lukija saa aivan miettiä, onko päähenkilö enemmän läsnä nykyhetkessä vai muistoissaan. Kokonaisuudessaan tykkäsin tarinan kaaresta, mutta jotkin sivujuonteet jäivät ehkä aavistuksen liikaa ilmaan roikkumaan.

Hyvin kiehtova ja suhteellisen hämmentävä kirja. Kansien väliin mahtuu aika monta tarinaa, joista syntyy jonkinlainen reikäinen kudos, ja mielenkiintoista kyllä aika moni muu tarinoista saa lopetuksensa paitsi juuri se, joka vaikutti olevan kirjan keskiössä. En tiedä olisiko sekin pääteltävissä, jos tuntisi näitä aasialaisia kulttuureita ja niiden historiaa jotenkin yksityiskohtaisemmin. Kirja tosiaan kietoutuu varastettujen polkupyörien ja etenkin yhden polkupyörän historian selvittämisen ympärille. Tyyli on samaan aikaan intiimiä ja runollista, kerronta on rauhallista ja tapahtumat yllättävät yksi toisensa jälkeen, ja aina välillä luiskahdetaan maagisen realismin puolelle.

Periaatteessa tämä on siis sukuhistoria, jossa minäkertoja selvittää 20 vuotta aiemmin kadonneen isänsä kohtaloa, mutta siinä ohessa kerrotaan paljon mm. Taiwanin teollisuushistoriasta, toisen maailmansodan tapahtumista Malakan niemimaalla ja Burmassa sekä norsujen asemasta sodassa ja eläintarhoissa. Ja koko ajan hikoillaan pyörän selässä tai entisöidään vanhoja pyöriä, en muista ajaako tässä varsinaisesti kukaan kertaakaan henkilöautoa. Kirja vei lopulta ihan eri suuntaan kuin alun perusteella odotin. Tykkäsin kovasti!

Sarjan kakkososa on vielä ykkösosaakin velopunkimpi. Tällä kertaa historian vääryyksiä korjataan kotimaaperällä eli käydään palauttamassa kelttikuninkaalta varastettu malja halloweeniltana. Vastassa on kiusaajajengi, jonka käsittely oli minun makuuni vähän turhan kliseistä, mutta noin muuten meno on taas ihan jees.

Kasarinostalgisen velopunk-lastenkirjasarjan avausosa, jossa kaksi noin kymmenvuotiasta tyttöä etsii brittiläiseltä pikkusaarelta legendaarista ritarien aarretta ja saa samalla aikaan vahinkoa siellä täällä. Aarteen tarinaan liittyy myös aika vahva opetus vieraisiin maihin tehtävistä ryöstöretkistä ja historian vääryyksien oikaisemisesta, mutta noin muuten kirjan moraalisanoma on aika vaivihkaista eikä välttämättä ihan yksioikoista. Tämä oli jotenkin ihastuttavan kaoottinen. Voisin mielelläni suomentaa tämän sarjan, jos joku kustantaja vaan haluaisi.

Yhdysvaltalainen kevytdekkari, jossa eronnut mies ja poliisikoulun reputtanut koira muodostavat yksityisetsivätoimiston. Koiran näkökulmasta selvitetään teinitytön kidnappaustapausta. Nopealukuinen sarjan avausosa, jossa ei koiran näkökulmaa lukuun ottamatta ole oikein mitään genreä uudistavaa.

Kevytdekkarisarjan ännännes osa on odotetusti kevyttä ja maneerinomaista luettavaa.

Pienehkö ja vähäeleinen romaani vähäosaisesta japanilaismiehestä, joka on köyhästä maalaisperheestä ja viettänyt koko ikänsä siirtotyöläisenä Tokiossa ja muualla kaukana perheenjäsenistään ja joka elämänsä ehtoopuolella päätyy asunnottomaksi Uenon puistoon. Asunnottoman ja köyhän siirtotyöläisen näkökulma tulee tässä jotenkin hyvin konkreettisesti esille, ja nämä ovat aiheita, joita japanilaisessa kirjallisuudessa en ole aiemmin kohdannut. Sikäli virkistävää luettavaa masentavasta aiheestaan huolimatta.

Lähtökohdat ovat hyvät: Yhdysvallat ulkoistaa saasteita Kiinaan, ja totta kai yhdysvaltalainen yritys menee paikan päälle solmimaan taloudellista yhteistyösopimusta, joka siinä sivussa ratkaisisi saasteongelman, mutta tietäähän sen, että ketunhäntä on kainalossa. Paikalliset jengit kilpailevat elektroniikkaromun hallinnasta ja pitävät siirtotyöläisiä roskien asemassa. Jätevuoressa muhii uudenlainen virus, joka voi muuttaa ihmiskunnan kohtalon. Ratkaisevana yönä kaiken tuhoava taifuuni saapuu hukuttamaan kaupungin...

Odotin kirjalta paljon, ja odotuksiin nähden tämä oli pienoinen pettymys. Kirjassa oli paljon absurdia reikäpäisyyttä, mutta toisaalta se halusi kovasti olla myös vakavasti otettava scifitrilleri, joten kokonaisuus ei oikein tyydyttänyt kummallakaan tavalla. Ja totta kai myös romanssikuvio oli pitänyt ympätä mukaan yhdeksi motivaattoriksi, mutta minua se lähinnä vieraannutti.

Vaihteeksi kirja, jonka päähenkilön luonteenpiirteet ja ongelmat ympäröivän maailman kanssa tuntuvat suhteellisen samastuttavilta. Mutta uskon, että olisin voinut samastua vähemmälläkin alleviivaamisella ja rautalankaselittämisellä. Ehkä ne ovat hyväksi lukijoille, joille samastuminen on vaikeampaa. Mietin myös, että oliko kirjan englanninnos jotenkin kömpelö, koska monet sanavalinnoista olivat sellaisia, joita äidinkielisen kirjoittamassa englannissa ei välttämättä samoissa yhteyksissä käytettäisi, vai onkohan alkukielinenkin teksti sanavalintojensa osalta yhtä tarkoituksellisen kömpelö — se nimittäin sopisi kirjan tyyliinkin.

Novellinsamling som är nästan som en episodroman, för alla noveller är länkad till varandra via gemensamma personer. Två första noveller funkade riktigt bra och sög mig in mycket starkt, men sen började intensitetet att minska på något sätt. Men i alla fall inte en dålig bok.

Syksyn tenttikirjoja. Kumma kyllä, kiinnostavimmat asiat tuntuivat olevan tenttialueen ulkopuolella. Itse tenttialueen asiat kun olivat jo jossain määrin tuttuja entuudestaan.

Mukava välipala! Steampunk-estetiikan tutut elementit ovat paikallaan, mutta tarina on kirjoitettu Euroopan ulkopuolella ja se näkyy genressä raikkaana suhtautumisena eurooppalaiseen imperialismiin. Usein steampunkin kohdalla kysytään, onko se tarpeeksi poliittista ansaitakseen punkin tittelin. Tässä tarinassa politiikka on sivuosassa (joskaan ei kokonaan poissa), mutta sen sijaan uskonto on vahvasti keskiössä eikä se ole pelkkää popkulttuurin kultistikliseiden viskelyä. Ja toki flamboijantti päähenkilö on mukavan sympaattinen.