Reviews and Comments

Teoksessa on fiktiivinen elämäkerta 1800-luvulla eläneestä yhdysvaltalaislääkäristä, joka hurahtaa rekonstruoimaan biologisesta materiaalista anatomisia taruolentoja, sekä kokoelma mainitun lääkärin tekemiä anatomisia piirustuksia näistä olennoista. Tekijän pääpaino on selvästi ollut anatomisissa piirustuksissa, jotka ovatkin yhtä tarkkoja kuin aidot lääketieteelliset kuvitukset teoksen kuvaamalta ajalta, mutta tekstiosuus on vähän yksitoikkoisen toteavaa.

Kolmikymmenvuotisen sodan aikaan sijoittuva näytelmä, jonka päähenkilönä on liikanimen Peloton saanut kaupustelijaeukko. Näytelmän alussa, kun sota on vielä nuori, äiti Peloton on hyvillään sodan tuomista hyvistä kaupankäyntimahdollisuuksista. Ei hän kuitenkaan halua omia lapsiaan luovuttaa armeijaan, mutta minkäs hän mahtaa, molemmat pojat värvätään, toinen väkisin. Vähän kerrallaan äiti Pelottoman sotainto karisee, mutta kun hänen liiketoimensa ovat siitä riippuvaisia, rauha on hänelle iljetys. Ja lapsetkin kaatuvat yksi kerrallaan, lopussa äiti Peloton vetää kamavankkureitaan yksinään ja jatkaa loputonta kulkuaan armeijan perässä.

Olihan tässä pari vähän jännempääkin juttua.

Näitä Vernen tunnettuja kertomuksia. Ei niin rasistinen kuin jotkut muut, mutta ihan yhtä lailla sokean tiedeoptimistinen. Päähenkilönä on jälleen kerran kylmän rauhallinen tutkimusmatkailija-tiedemies, jonka koneet eivät koskaan hajoa ja jolla kaikki sujuu aina ihan laskelmien mukaisesti nappiin. Seikkaillaan ympäri maailman meriä ja löydetään mm. sellaisia geologisia muodostelmia, joita ei taida oikeasti olla olemassa (esim. Punaisenmeren ja Välimeren yhdistävä meritunneli). Kuinkahan vakavasti niitä on aikoinaan spekuloitu ihan oikeasti?

Mielisairaalaan sijoittuva tarina tahtojen taistosta ja ihmisen taistelusta koneistoa vastaan. Osastolle tulee uusi potilas, joka ei alistu sääntöihin ja tekee kaikkensa saadakseen kovan linjan johtajahoitajan murtumaan. Tässä on aika paljon populaarikulttuurista tuttua oldskool-mielisairaalakuvastoa, ja voihan olla, että juuri tämä kirja (ja tästä tehty elokuvasovitus — sellainenkin ymmärtääkseni on) on paljon muovannutkin sitä, millaisina 1960-luvun mielisairaalat on mielletty. Ihan jees tarina, joskin päähenkilö ja hänen valitsemansa keinot eivät nyt aina niin hirveästi sympatiapisteitä saa.

Perkeitä varten luettu taidenäyttelystä tai museon näyttelystä laadittu kirja, koska se edellinen tähän perjekohtaan lukemani kirja osoittautuikin näyttelyä ennen laadituksi. Ja nyt vasta luettuani huomasin, että tämä on nimenomaan pelkkä näyttelyluettelo ja että samasta näyttelystä laadittu varsinainen kirja löytyy myös hyllystä. Mutta en nyt jaksa perkeitä varten heti perään lukea sitäkin, vaan kuittaan kohdan suoritetuksi tällä. On nimittäin tässäkin leipätekstiosuuksia välissä.

Yhtä kaikki tämä oli oikein antoisa teos! Perulainen esihistoriallinen taide on muotokieleltään ja aiheiltaan jotenkin niin sympaattista, että siihen perehtyy ilolla. Tässä on näyttelyn jokaisesta esineestä hyvä valokuva ja selitys, ja kuten kaikkien esihistoriallisten artefaktien kohdalla selitysten uskottavuus voi joskus olla vähän siinä ja siinä, mutta pääsääntöisesti ne ovat informatiivisia. Luettelo on järjestetty kulttuureittain kronologisesti, joten kokonaisuudet hahmottuivat tästä paljon paremmin kuin alkuvuonna katsotusta Kansallismuseon näyttelystä, jossa kaikki oli läiskitty ihan sekaisin.

Perkeitä varten piti lukea korttipelikirja. En ollut aikonut opetella bridgeä, enkä kirjan luettuani todellakaan innostunut opettelemaan. Hyvin vähän tajusin mitään lukemastani, koska kirja on täynnä jargonia, symboleita ja taulukoita. Varmaan bridgeharrastajalle ihan hyödyllinen kirja, mutta minulle pahinta ajanhukkaa ties miten pitkään aikaan. Onneksi ei ollut sataa sivua pidempi.

Kertasin swahilia. Nimensä mukainen sisältö. Tämä on vanhempi kirja kuin esimerkiksi Mambo vipi?, mutta sisältö on hiukan syvällisempää ja tässä esitellään hiukan useampia kielioppiasioita. Lopussa on erillinen kielioppiosio, joka toimii helposti myös hakuteoksena.

Melko klassiseen tapaan rakennettu brittiläinen kummitustarina, joka tunnelmansa osalta toimiikin oikein hyvin. Juoni on sitten vähän vajavaisempi. Päähenkilö on viisivuotiaana jäänyt orvoksi ja elänyt huoltajan kanssa Keniassa, ja kun huoltaja kuolee, hän kiertää maailmaa parikymmentä vuotta ennen kuin palaa kotimaahansa Englantiin ja etsii juuriaan. Yksi jos toinenkin henkilö varoittaa häntä, että ehkä ei kannata tonkia liikaa, ja matkan varrella myös kummittelee siellä täällä. Kyllä hän lopulta pääsee viimeisen elossa olevan sukulaisensa jäljelle, ja suvun salaisuus paljastuu — mutta voi mikä antikliimaksi se onkaan!

Novellikokoelma, jonka nimitarina ei edes ole varsinainen novelli vaan Dracula-romaanista pois jätetty luku (ja irrallisuutensa vuoksi myös kokoelman heikoimpia tarinoita). Näissä on parhaimmillaan oikein toimivaa kauhutunnelmaa, ja aikakauden asenteet paistavat muuta ajan kirjallisuutta vähemmän häiritsevästi. Stoker ei ole vain yhden hitin ihme.

Aika perus lastenfantasiaa, myös fantasian siinä merkityksessä, että maan korvessa kärsivät lapset voivat saada tarinasta lohtua. Mutta onhan tämä toki tarinana jo melko vanhentunut.

On sitä parempaakin Verneä tullut luettua. Tavanomaisen suoraviivaisen tiede- ja edistysuskovaisuuden lisäksi tässä on aimo annos imperialismia, kolonialismia ja rasismia.

Ihan hirveän tylsää struggelitavaraa. Luulen, että jos tuntisi intialaista elokuvakerrontaa, tämä kirja voisi jollain tavalla auetakin, mutta nyt lähinnä sain taistella nukahtamista vastaan.

Oispa reilaamassa.

Kirjoittamisen taustatutkimuksen tekosyyllä luin tämän matkaoppaan, jossa esitellään 52 valikoitua junareittiä eri puolilla Eurooppaa ja tarjotaan koostetusti paljon muutakin junamatkailussa hyödyllistä tietoa. Kirjoittajat kannustavat hitaaseen matkailuun, ja reitit onkin valittu pääsääntöisesti välttäen nopeimpia junia. Lukiessa tulee kova hinku päästä taas reilaamaan. Mutta myönnettäköön, että kun lukee putkeen hehkutusta 52 upeasta reitistä, tulee väistämättä vähän ähky. Eikä tietenkään ole mitään toivoakaan, että itse ikinä ehtisi matkustaa läheskään kaikkia tässä esiteltyjä reittejä — saati niitä kymmeniä tuhansia ratakilometrejä, jotka jäävät näiden reittien ulkopuolelle. Oppaan tiedot perustuvat kirjoittajien omakohtaisiin kokemuksiin, ja vaikka ne ovat mahdollisimman ajantasaisia, väistämättä osa tiedoista on jo vanhentunutta. Mutta se on aina matkaoppaiden kohtalona.

Oispa reilaamassa.

Nuortenromaani, joka lähtee liikkeelle suljetusta, teknologiaa ja ilonpitoa karttavasta maatalousyhteisöstä, johon päähenkilö ei oikein tahdo sopeutua. Aikanaan päähenkilö pääsee mystisen raja-aidan taakse, jossa avautuu toisenlainen maailma ja rajan olemassaolon syytkin selviävät, ja sitten pitää tietenkin palata takaisin ja ratkaista kahden maailman välinen ristiriita. Jossain määrin tuli mieleen Pohjois- ja Etelä-Korean välinen tilanne, vaikka maailma onkin suomalaistyylisempi. Ihan tällaista keskivertonuortenkirjallisuutta.