Anarchism and Other Essays is a 1910 essay collection by Emma Goldman, first published by …
Review of 'Anarkismi ja muita esseitä' on 'Goodreads'
4 stars
Anarkismin klassikoiden tuntemukseni on hävettävän huonoa, ja olen ryhtynyt korjaamaan tilannetta. Emma Goldmanin esseet ovat virkistävää luettavaa. Hän sanoo asiansa kiertelemättä, ja suurin osa kokoelman esseistä on edelleen hämmästyttävän ajankohtaisia, vaikka niiden ensijulkaisusta onkin ehtinyt kulua noin sata vuotta. Etenkin alkupään esseet Anarkismi ja mitä se todella tarkoittaa sekä Vähemmistöjen ja enemmistöjen vastakkainasettelu sykähdyttävät mieltä ja sydäntä. Loppupään esseistä etenkin naisten äänioikeutta ja emansipaatiota koskevat sen sijaan menivät minulta hiukan ohi, varmaan koska ne olivat melko tiukasti kiinni aikansa emansipatorisessa diskurssissa, jonka detaljeja en kovin hyvin tunne. Kaikkinensa hyvä esseekokoelma.
Jälleen yksi sama mut eri -romaani Murakamilta. Olisin iloisesti yllättynyt, jos saisin taas vaihteeksi lukea häneltä uuden ja erilaisen tarinan, mutta näköjään on jäänyt levy jumiin niin pahasti, ettei sellaista kannata odottaa. Rintoihin ollaan kovasti obsessoituneita (olkoonkin että lähinnä esteettisessä mielessä), ja naiset ovat käsittämätön mysteeri. Pedofilian rajojakin flirttaillaan vähän ikävästi. Noh, Murakami kirjoittaa hyvin (siksi kolme tähteä), kunpa hän vain käyttäisi taitonsa myös uusien taidokkaiden tarinoiden luomiseen. Siinä missä kiireettömän päämäärättömät arkiset askareet loivat 1Q84:ssa ihanaa tunnelmaa ja mukavaa kontrastia vinksahtaneisuudelle, tässä ne tuntuvat vain inspiraatiota odotellessa naputelluilta sormiharjoituksilta.
Aina kun puhun velopunkista, ennemmin tai myöhemmin (yleensä ennemmin) joku kysyy, olenko lukenut Kolmannen konstaapelin. No, nyt voin sanoa lukeneeni.
Tarinassa on hetkensä. Synkkä ja odottava tunnelma on monin paikoin oikein toimiva. Kokonaisuus on kuitenkin vähän liian puppua minun makuuni. Suuri osa tarinasta rakentuu aivan lopussa paljastuvan yllätyksen varaan, mutta itse paljastuksen motiivit ja vaikutukset jäävät aivan liian köykäisiksi, ikään kuin niiden miettiminen loppuun asti olisi unohtunut jossain vaiheessa prosessia. No, ehkä ne ovatkin, kun oheistekstien mukaan tämä on julkaistu postuumisti eikä kirjailija välttämättä edes ajatellut tekstin olevan vielä julkaisuvalmis.
The Mists of Avalon is a 1983 historical fantasy novel by American writer Marion Zimmer …
Review of 'Avalonin usvat' on 'Goodreads'
1 star
Ei, nyt ei vaan pygee. Jätin kesken sivulla 319. Harvoin tulee vastaan näin umpitylsää ja puuduttavaa kirjaa. Ei tarvitse kuin pari lausetta lukea, niin silmät luppasee. Ajatuskin loppujen 666 sivun lukemisesta tuntuu ihan vihoviimeiseltä rangaistukselta.
Grönlantilaista kväärikirjallisuutta, miten ihastuttavan kuriöösiä! ajattelin joskus viime vuonna, kun luin tästä kirjasta arvostelun ja lisäsin lukulistalleni. Ja laaja seksuaalisuuksien ja sukupuolisuuksien kirjo näin lyhyeen kirjaan onkin saatu sopimaan, eikä edes yhtään teennäisesti. Siitä ehdottomasti plussaa! Kirja on varsinaisesti kertomus nuorten aikuisten itsensä etsimisestä ja löytämisestä, ihmissuhteissa luovimisesta ja lapsuudentraumojen käsittelystä. Varmasti hiukan minua nuorempi ja aktiivisessa rakastumisvaiheessa oleva lukija ihastuu sisältöön minua enemmän.
Mutta sitten niitä miinuksia, joista suurin on kerrontatekniikka. Kirjan tapahtumat keskittyvät hyvin lyhyeen aikaan, pääsääntöisesti kaksiin bileisiin ja niitä ympäröiviin päiviin sekä hiukan haaroen siitä eteen- ja taaksepäin, mutta monet tapahtumista kerrotaan moneen kertaan eri henkilöiden näkökulmasta. Näkökulmahenkilöitä on peräti viisi, mikä näin ohuessa kirjassa on tosi paljon, ja tämän runsaan kertojakavalkaadin ja kirjan ohuuden vuoksi henkilöihin ei koskaan päästä kovin syvälle. Sanoinko jo, että kirja on aika lyhyt? No niin.
Toinen lukijaa vieraannuttava seikka on kieli. Kirja on alun perin kirjoitettu grönlanniksi ja kirjailija on …
Grönlantilaista kväärikirjallisuutta, miten ihastuttavan kuriöösiä! ajattelin joskus viime vuonna, kun luin tästä kirjasta arvostelun ja lisäsin lukulistalleni. Ja laaja seksuaalisuuksien ja sukupuolisuuksien kirjo näin lyhyeen kirjaan onkin saatu sopimaan, eikä edes yhtään teennäisesti. Siitä ehdottomasti plussaa! Kirja on varsinaisesti kertomus nuorten aikuisten itsensä etsimisestä ja löytämisestä, ihmissuhteissa luovimisesta ja lapsuudentraumojen käsittelystä. Varmasti hiukan minua nuorempi ja aktiivisessa rakastumisvaiheessa oleva lukija ihastuu sisältöön minua enemmän.
Mutta sitten niitä miinuksia, joista suurin on kerrontatekniikka. Kirjan tapahtumat keskittyvät hyvin lyhyeen aikaan, pääsääntöisesti kaksiin bileisiin ja niitä ympäröiviin päiviin sekä hiukan haaroen siitä eteen- ja taaksepäin, mutta monet tapahtumista kerrotaan moneen kertaan eri henkilöiden näkökulmasta. Näkökulmahenkilöitä on peräti viisi, mikä näin ohuessa kirjassa on tosi paljon, ja tämän runsaan kertojakavalkaadin ja kirjan ohuuden vuoksi henkilöihin ei koskaan päästä kovin syvälle. Sanoinko jo, että kirja on aika lyhyt? No niin.
Toinen lukijaa vieraannuttava seikka on kieli. Kirja on alun perin kirjoitettu grönlanniksi ja kirjailija on itse kääntänyt sen tanskaksi. Englanninnoksen (jonka minä luin) on kääntänyt joku muu, mutta en kirjasta löytänyt tietoa, onko se käännetty grönlannista vai tanskasta. Joka tapauksessa kirja on melkoista rallienglantia, siis muodollisesti ihan hyvää, mutta sanavalinnat ovat monin paikoin vähän outoja ja kieli on kaikkinensa hyvin epäenglantilaista. Mietin toisaalta sitäkin, että ehkä grönlantilainen kielenkäyttö sitten on vain samalla tavalla niukkaa kuin suomalainen ja tämä niukkuus on pyritty säilyttämään englanninnoksessa, eli että rallienglantius olisi jätetty tyyliksi tarkoituksella. Joka tapauksessa vaikutti siltä kuin olisin lukenut ei-äidinkielisen kirjoittamaa englantia.
Mielenkiintoinen ja monipuolinen yleisesitys Karibian saarten historiasta, taloudesta, politiikasta ja kulttuurista alkaen ensimmäisten eurooppalaisten saapumisesta aina nykypäivään saakka. Välillä on vaikea pysyä perässä, kun pieniä, lähes samannimisiä saaria on paljon, ja kussakin tapahtumat henkilöityvät vähän samantyyppisiin hahmoihin, mutta se johtunee enemmän tieteellisen tekstin tiiviistä ilmaisusta.
Review of 'Polkupyörällä maailman ympäri' on 'Goodreads'
3 stars
Alun perin blogiteksteiksi kirjoitetusta matkapäiväkirjasta koostettu kirja, jossa pysytään asian ytimessä eli matkanteossa. Maisemat ja maat vaihtuvat, mutta polkeminen jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Sinänsä suhteellisen klassisen matkakertomuksen oloinen, sillä nuorimies lähtee etsimään tyhjältä tuntuvaan oloonsa täyttymystä maailmalta, kohtaa matkalla ihmisiä ja kirjoittaa päiväkirjaansa sekä havaintoja matkalta että enemmän tai vähemmän syvällisiä omia mietteitään. Löysiköhän hän nyt sitten maailmalta itseään vai ei? Kirja loppuu aika äkisti ilman sen suurempaa yhteenvetoa.
Koska matkaa taitetaan paljon ja kirjan katkelmia ei ole alun perin kirjoitettu johdonmukaiseksi kirjaksi, mihinkään yksittäiseen paikkaan tai tapahtumaan ei syvennytä hirveän perusteellisesti. Salminen kuvaakin itseään välillä ulkopuoliseksi tarkkailijaksi liikkuessaan maailmalla, ja se välittyy myös tekstistäkin, sillä matkan päällä kuvataan enemmän kohdattuja asioita ja hiljaa mielessä tehtyjä itsereflektioita siitä kuin varsinaista ympäröivään elämään osallistumista. Matkaajamme polkee kylään, nauttii vieraanvaraisuudesta aikansa ja polkee sitten taas eteenpäin muutamaa kokemusta rikkaampana, mutta mitä matkaajan majoittaneet kyläläiset tästä kohtaamisesta saivat muuta kuin mahdollisuuden tarjota …
Alun perin blogiteksteiksi kirjoitetusta matkapäiväkirjasta koostettu kirja, jossa pysytään asian ytimessä eli matkanteossa. Maisemat ja maat vaihtuvat, mutta polkeminen jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Sinänsä suhteellisen klassisen matkakertomuksen oloinen, sillä nuorimies lähtee etsimään tyhjältä tuntuvaan oloonsa täyttymystä maailmalta, kohtaa matkalla ihmisiä ja kirjoittaa päiväkirjaansa sekä havaintoja matkalta että enemmän tai vähemmän syvällisiä omia mietteitään. Löysiköhän hän nyt sitten maailmalta itseään vai ei? Kirja loppuu aika äkisti ilman sen suurempaa yhteenvetoa.
Koska matkaa taitetaan paljon ja kirjan katkelmia ei ole alun perin kirjoitettu johdonmukaiseksi kirjaksi, mihinkään yksittäiseen paikkaan tai tapahtumaan ei syvennytä hirveän perusteellisesti. Salminen kuvaakin itseään välillä ulkopuoliseksi tarkkailijaksi liikkuessaan maailmalla, ja se välittyy myös tekstistäkin, sillä matkan päällä kuvataan enemmän kohdattuja asioita ja hiljaa mielessä tehtyjä itsereflektioita siitä kuin varsinaista ympäröivään elämään osallistumista. Matkaajamme polkee kylään, nauttii vieraanvaraisuudesta aikansa ja polkee sitten taas eteenpäin muutamaa kokemusta rikkaampana, mutta mitä matkaajan majoittaneet kyläläiset tästä kohtaamisesta saivat muuta kuin mahdollisuuden tarjota länkkärille ruokaa, katon ja kokemuksia?
Dit lijkt meer als een anecdoteverzameling dan een roman met een echt onderwerp. Opeenvolgende korte hoofdstukken volgen niet op elkaar ander dan cronologisch, en de protagonist is vaak juist een omstander en niet de actieve agent van het verhaal. Maar desalniettemin een interessante boek over het leven in Bijlmermeer in jaren 80 en 90.
Tulen tyttärien itsenäinen jatko-osa, joka edeltäjänsä tapaan keskittyy ennen kaikkea arkipäiväisiin ihmissuhteisiin, jos kohta tällä kertaa myös fantasiamaailman yhteiskunnalliset kysymykset (jotka vastaavat monilta osin oman maailmamme ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä) hivuttautuvat hieman kiinteämmin mukaan kuvioihin ja osa päähenkilöistä edustaa genrelle tyypillistä superlatiivisuutta. Joka tapauksessa Carole kirjoittaa henkilönsä erinomaisen hyvin ja kaikkien toiminta on heidän kannaltaan johdonmukaista, vaikka täytyy kyllä myöntää, että autistina tällaisia ihmissuhdesotkuja lukiessa ei voi kuin miettiä, miten ihmeessä jotkut saavatkin asiansa niin vähästä solmuun. Vahva suositus romantiikkakirjallisuudennälkäisille.
Ulysses is a modernist novel by Irish writer James Joyce. It was first serialized in …
Review of 'Ulysses' on 'Goodreads'
1 star
Tämä oli ehkä pahinta itsekidutusta pitkään aikaan. Ehkä vielä viime vuonna lukemaani, vanhaksi ruotsiksi käännettyä Nietzscheä puuduttavampi kokemus. Joissain yksittäisissä kohdissa saatoin jonkin verran huvittua, mutta ainakin yhdeksänkymmentäprosenttisesti lukeminen oli lähinnä haukottelua ja luvun loppumiseen vielä jäljellä olevien sivujen laskeskelua. Jokaisen luvun tyyli on onneksi muista luvuista poikkeava, joten vaihtelu pitää mielen riittävän virkeänä, jotta tämän saa kahlattua loppuun asti. Mutta ei nyt pelkkiä tyylikokeiluja tarvitsisi venyttää tiiliskivikirjaksi asti, muutama sivu kutakin tyyliä riittäisi vallan mainiosti, sillä itse kukin niistä muuttuu hyvin pian tympeäksi. Mnoh, nyt on länsimaisen kirjallisuuden pelottavimmat linnakkeet vallattu, eikä tämän jälkeen pelota tarttua enää mihinkään kirjaan.
Review of 'Kirjallisuus nykykapitalismissa : suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin näkökulma' on 'Goodreads'
3 stars
Perkeet-lukuhaasteen kohtaan kirjallisuustieteellinen teos osui varsin hienosti tällainen temaattinen artikkelikokoelma, joka oli oikeastikin kiinnostava. Artikkeleissa käsitellään toisaalta kirjan nimen mukaisesti sitä, millaisia toimintaedellytyksiä kirjallisuudella on nykykapitalismissa ja millaisia rajoitteita ja paineita pitkälle kehittynyt uusliberalismi asettaa niin kirjailijoille kuin kirjallisuusinstituutioille, mutta toisaalta osassa artikkeleista tarkastellaan myös sitä, miten nykykapitalismi näkyy kirjallisuudessa (ja teatterissa ja elokuvassa). Painopiste on suomalaisessa kirjallisuudessa, mutta vertailukohtaa haetaan välillä mm. Yhdysvalloista, jossa kapitalistinen toimintaympäristö on määrittänyt kirjallisuutta paljon kokonaisvaltaisemmin jo paljon pidempään.
Samaan aikaan tätä lukiessa satuin Tampereella osallistumaan Kertomuksen vaarat -projektiin liittyneeseen Kirjailija tarinataloudessa: häpeä vai kunnia? -keskustelutilaisuuteen, jossa kirjailijat ja kirjallisuudentutkijat pohtivat pitkälti näitä samoja asioita (mainittakoon, että kukaan keskustelutilaisuuden osallistujista ei esiinny tässä kirjassa). Voin siis ounastella, että kyseessä on tällä hetkellä paljon puhuttava aihe, ja sellaisena se toki kiinnostaa minua myös oman kirjailijantyön kautta.
Sekä perkeeksi että kirjallisuustieteelliseksi teokseksi tämä kirja oli siis oikein kiinnostava valinta. Mutta mahtuihan kokoelman viimeiseen artikkeliin (Kristina Malmion …
Perkeet-lukuhaasteen kohtaan kirjallisuustieteellinen teos osui varsin hienosti tällainen temaattinen artikkelikokoelma, joka oli oikeastikin kiinnostava. Artikkeleissa käsitellään toisaalta kirjan nimen mukaisesti sitä, millaisia toimintaedellytyksiä kirjallisuudella on nykykapitalismissa ja millaisia rajoitteita ja paineita pitkälle kehittynyt uusliberalismi asettaa niin kirjailijoille kuin kirjallisuusinstituutioille, mutta toisaalta osassa artikkeleista tarkastellaan myös sitä, miten nykykapitalismi näkyy kirjallisuudessa (ja teatterissa ja elokuvassa). Painopiste on suomalaisessa kirjallisuudessa, mutta vertailukohtaa haetaan välillä mm. Yhdysvalloista, jossa kapitalistinen toimintaympäristö on määrittänyt kirjallisuutta paljon kokonaisvaltaisemmin jo paljon pidempään.
Samaan aikaan tätä lukiessa satuin Tampereella osallistumaan Kertomuksen vaarat -projektiin liittyneeseen Kirjailija tarinataloudessa: häpeä vai kunnia? -keskustelutilaisuuteen, jossa kirjailijat ja kirjallisuudentutkijat pohtivat pitkälti näitä samoja asioita (mainittakoon, että kukaan keskustelutilaisuuden osallistujista ei esiinny tässä kirjassa). Voin siis ounastella, että kyseessä on tällä hetkellä paljon puhuttava aihe, ja sellaisena se toki kiinnostaa minua myös oman kirjailijantyön kautta.
Sekä perkeeksi että kirjallisuustieteelliseksi teokseksi tämä kirja oli siis oikein kiinnostava valinta. Mutta mahtuihan kokoelman viimeiseen artikkeliin (Kristina Malmion Wunderkammer?) myös yksi aivopieruhko: ”He eivät enää ole vain vieraantuneita, ahdistuneita ja eristyneitä subjekteja, vaan jo lähes autistisia, usein vailla inhimillisiä kontakteja ja tunteita.” Kun autistina lukee tällaista, niin meneehän se tunteisiin.
Miksi kukaan ei ole aiemmin kertonut, että Topelius on hyvä kirjailija eikä mikään tunkkainen setä? Oikeasti, aivan hulvatonta sanailottelua ja pistävää huumoria, ja henkilöhahmot ovat mainioita. Ja sitä paljon puhuttua representaatiota jokaisessa Topeliuksen tarinassa on enemmän kuin kymmenessä modernissa romaanissa yhteensä. Okei, kaikissa tarinoissa ohjataan siihen suuntaan, että jumala on ykkönen ja jumalan tahtoa tulee noudattaa, mutta siinäkin pohjavireenä on hyvän elämän viettäminen, nöyryys ja hyvien tekojen tekeminen, missä ei ole mitään vikaa sinällään.
Talvi-iltain tarinat teoksina ovat kuitenkin hiukan hämmentäviä, koska näitä on ilmeisesti julkaistu useita osia, mutta kirjassa ei kerrota, monesko osa tämä on, ja nähtävästi jopa eri painoksissa on niputettu eri tarinoita samoihin kansiin. Tämän kirjan tarinoista vahvin on Suomen herttuatar, heikoin taas Nuoruuden unelmia (josta minun oli vaikea saada mitään otetta).
The Tales of Ensign Stål (Swedish original title: Fänrik Ståls sägner, Finnish: Vänrikki Stoolin tarinat, …
Review of 'Fänrik Ståls sägner' on 'Goodreads'
1 star
Olipahan tuuttaus isänmaallisuutta ja sotakiihkoa. No, nyt on kansalaisvelvollisuus kunnon porvoolaisena vihdoin täytetty. Aiemmin arvelin, että lukisin tämän ihan alkukielelläkin, mutta taidanpa jättää väliin.
Olen muuten pettynyt internettiin, kun en ole hakemallakaan löytänyt mitään parodiaa nimellä Vänrikki Stöön tärinät. Pitääkö tässä ruveta paskoja inttivitsejäkin itse keksimään?
