Reviews and Comments

Jos nyt lähdetään siitä, että olen ainakin neljännesvuosisadan ohi kirjan kohderyhmästä. Sikäli ihan vauhdikas ja käänteikäs tarina, mutta tuntuu, että tämä yrittää olla yhtä aikaa vähän kaikkea ja sitä yrittäessään sortuu toisintamaan kaikki mahdolliset eri dekkarilajityyppien kliseet. Erityismiinusta kömpelöstä suomennoksesta. (Niin tosiaan, merkkasin lukeneeni tämän englanniksi, vaikka oikeasti luin suomennoksen, mutta kun suomennosta ei löytynyt täältä tietokannasta enkä jaksanut nähdä vaivaa sen lisäämiseksi.)

Kissan Valinta™. Perusyksitoikkoisia muumitarinoita, mutta tulipa nämäkin nyt kerran luettua.

Ihanhan tämän luki. Mutta ehkä en vähään aikaan kaipaa taas steampunkia, siksi samanhenkisiä suurin osa antologian novelleista on, että genre tuntuu vähän kalutulta: eletään pikkusievässä luokkayhteiskunnassa ja tieteen ja mystiikan ristiaallokossa teknologiausko on vankkumatonta. Kokoelman omalaatuisin helmi on Mikko Rauhalan Menninkäisten aamunkoitto.

Hämmästyttävän tylsä ja itseään toistava kokoelma. Kyllä nyt yhden Lovecraftin novellin kuka tahansa voi lukea yleissivistyksen nimissä, mutta kokonainen novellikokoelma on ehdottomasti liikaa. Jokainen novelli toistaa samaa kaavaa, joka novellissa yllätyselementit ovat samat (eli eivät enää ensimmäisen jälkeen yllätä), novellien kertojaäänet tuskin poikkeavat toisistaan. Eivätkä ne suuret muinaiset oikeasti edes toimi kauhuna, ainakaan minulle. Suoraan sanottuna aika kuppainen tilanne kirjoittajan kannalta: joko turvautuu Lovecraftin suosimaan kikkaan ja sanoo, että kauheudet ovat jotain, mitä millään ihmiskielellä ei pysty kunnolla kuvaamaan (hei, sä oot kirjailija, se on sun työtä), tai sitten kuvailee niitä abominaatioita tavalla, joka sangen helposti lipsahtaa naurettavuuden puolelle.

Lyhyesti sanottuna: katsoin abyssiin, mutta ketään ei ollut kotona. Loput hyllyssä olevat Lovecraftit taidan jättää lukematta, sillä onhan tuota luettavaa muutenkin ihan tarpeeksi.

Tämä kirja oli kissan valinta. Sivusta kuulemani perusteella odotin pitkäpiimäistä, tylsää ja ehkä ärsyttävääkin kirjaa. Mutta ei tämä nyt niin huono ollut. Ensimmäiset kaksisataa sivua olivat kyllä melkoisen hidasta vatvomista, ja sen jälkeenkin tapahtumat etenivät melko verkkaisesti, kunnes päästiin viimeiseen kolmannekseen. Hieman tasapainoton siis, mutta lopulta kokonaisuutena ihan jees. Maailma itsessään ehkä joiltain osin hiukan liikaakin fantasiamaailmojen maneereita toistava, mutta on sitä pahempaankin törmätty. Mutta saattaapa olla, että en jaksa lukea trilogian muita osia.

Monta lyhyttä novellia huonosti toimivista ihmissuhteista, etenkin äidin ja tyttären suhteista. Sairaita, mielenvikaisia ja tietämättömiä ihmisiä, usein muuttuvan yhteiskunnan eli perinteen ja nykyajan ristipaineessa. Itseään toistava ja siksi itseltään tehoa syövä kokonaisuus.

Ai että, miten vakuuttavasti kirja alkoi! Tarkoitan ensimmäistä osaa, joka on tiukkuudessaan, oivaltavuudessaan ja cliffhangereissaan todella nautinnollista luettavaa. Juuri sellaista tekstiä, joka nostaa Dostojevskin paljon muiden venäläisklassikoiden yläpuolelle. Mutta siitä eteenpäin kirja sitten lähinnä toistikin sitä yhtä ja samaa. Ei huonoa, mutta yhtä ja samaa vielä kuutisensataa sivua.

Joka tapauksessa nimihenkilön suorasukaisen vilpitön käyttäytyminen käsittämättömän ailahtelevissa ja teennäisissä seurapiireissä ja kaikenlaisten järjettömien juonittelujen kohteeksi joutuminen oli jopa jossain määrin samaistuttavaa luettavaa.

Vuodelle 2017 otin itselleni lukuhaasteen: 17 kirjaa, joiden kirjoittajan nimeä en osaa lausua. Kielitieteilijän on vaikea löytää sellaisia kirjoja, joten minun on oltava erityisen ankara itselleni. Tämä kirjakaupan alesta löytynyt sattumakirja on haasteen ensimmäinen opus.

Novellikokoelmassa tarkastellaan kulttuurien yhteentörmäystä eri paikoissa ja eri aikoina. Välillä Nigerian eri kulttuureissa elävät kohtaavat toisiaan, välillä nigerialaiset kohtaavat länsimaalaisia, muualta tulleet uskonnot törmäävät paikallisiin uskontoihin, kaikkea sellaista. Mielenkiintoisia ja tavanomaisesta lukemistostani poikkeavia näkökulmia (sehän tämän lukuhaasteen tarkoituksena juuri onkin), ihan hyvää peruskirjallisuutta.

Ehkä jossain määrin harmittelen sitä, että novellit on melko selvästi kirjoitettu länsimaalaiselle lukijalle, että niiden tarkoituksena on nimenomaan esitellä vierasta kulttuuria valtakulttuurissa eläville. Igbon (ainakin igbon, osa saattoi olla myös hausan) sanoja ja ilmauksia heitellään kerronnan joukkoon kursivoituina mausteina tavalla, joka yleensä aina tuntuu enemmänkin vieraannuttavalta kuin lähentävältä.

Syvään päähän hyppääminen saa siis vielä odottaa haasteen myöhempiä kirjoja.

Jollain lailla unenomaisesti etenevä kertomus, jonka tapahtumat hipaisevat kevyesti ennen seuraavaan tapahtumaan siirtymistä. Kokonaisuus erottuu yksityiskohtien alta hahmotelmana, jossa suuret kysymykset jäävät hämärään, pienten seikkojen varjoon.

Luin nuorimmaiselle iltasatuna. Hänen mielestään viiskauttaviis, mutta minä olen vähän eri mieltä. En oikeastaan voi sanoa kirjasta juurikaan, koska onnistuin lukemaan tämän ääneen pysymättä itse oikein kärryillä siitä, mitä olin lukemassa. Ei siis kovin mukaansatempaava kirja, kun tuli kahlattua läpi automaattiohjauksella.

Klassikoksi oikein mainio kirja. Kaikenlaista perinpohjaista jaarittelua riittää sivutolkulla, mutta kokonaisuus on silti kudottu sen verran tiiviiksi kudokseksi, että tästä tulee suorastaan moderni vaikutelma. Välillä romanttisen fatalismin laineet kyllä tuntuvat lyövän vähän yli, mutta kuitenkaan ei voi siltä välttyä, että eräät henkilöt ovat täydellisyydessään välillä suorastaan innoittavia.

Tämä on jonkin sortin lyhennetty laitos, tokko on täysimittaista teosta suomennettukaan. Ja tämän tiiliskiven kohdalla herää kysymys, millainen läpitunkematon tiilimuuri lyhentämätön versio olisi ollut.

Tämä kirja on odottanut hyllyssäni lukemista jo kohta parikymmentä vuotta. No, ei suoranaisesti ollut kaiken odottamisen arvoinen kokemus. Kirja on pelkkää infodumppia alusta loppuun. Juoni on ohuempi kuin keskimääräisessä pornoleffassa, ja sitä riittääkin vain tilkkeeksi lause sinne, toinen tänne. Mutta kirjan sivuilla rakennettu vaihtoehtohistoriallinen kuvaus Suomesta on uskottavan ja elävän kuuloinen. Oi jospa kirjassa vain olisi tapahtunutkin jotain, nyt menivät hyvät puitteet hukkaan.

Ja noin muutenhan kirja on toki kaikin puolin vanhentunut ja epäajankohtainen, mutta tulipa luettua.

Sarjan aiempiin osiin verrattuna jossain määrin heikompi esitys. Ensinnäkin tarinaidea (vierailevat viihdetaiteilijat ja heihin liittyvä murhamysteeri) tuntuu osittain kierrätetyltä sarjan aiemmasta osasta. Toisekseen murha tapahtuu vasta kirjan puolivälissä, mikä on rikosromaanille häkellyttävän pitkä pohjustus. Kolmanneksi kirja tuntuu keskittyvän kaikkeen muuhun kuin varsinaiseen rikoksen selvittämiseen — se sitten ratkeaa ikään kuin ohimennen eikä lukijalle oikein edes tule tunnetta siitä, että tässä oltaisiin jotain tekemässä. Miljöö ja vakionaamat ovat toki edelleen erinomaisia, ja kaikkien luonne syvenee kiinnostavalla tavalla.

Mielenkiintoisella ongelmanasettelulla liikkeelle lähtenyt kirja. Tarinan mittakaava kuitenkin pieneni hassusti loppua kohti niin, että kiinnostavien ongelmien pohtiminen jäi vähemmälle, ja tilaa sai jotenkin suhteettoman dramaattinen yllätyskäänne. Ei huono, mutta vähäsen esikoiskirjamainen, mikä nyt esikoiskirjalta on ymmärrettävääkin.