Reviews and Comments

Melkoisen itseironiseen sävyyn kirjoitettu naivistinen kuvaus stereotyyppisestä kirjailijaelämästä ja stereotyyppisestä kustannusmaailmasta. Teoksen kieli on yksinkertaista toteavaa päälausetykitystä ja jotkin detaljit ovat sen verran tökeröitä, että mielikuva kirjailijaelämästä juuri sellaisena kuin se kirjassa kuvataan välittyy aika vahvasti. Kevyitä nauruja kirjan kanssa kyllä välillä saa, vaikka totuudesta ei hirveästi olisi tavoitettukaan. Kokonaisuus kuitenkin tuntuu vähän tyhjänpäiväiseltä.

Kokonaisuudessaan jotenkin masentava ja ruma kirja, jonka kollaasitekniikalla toteutettu hajanainen tarina tuntuu leviävän joka suuntaan mutta ei etenevän niistä mihinkään. Alku lupaa enemmän, kun näkökulmat vaihtuvat tämän tästä (löytyy mm. minä-, sinä-, hän- ja me-kertojaa) ja tulee olo, että lukija ei pääse helpolla. Mutta sitten kirja on sitä samaa poukkoilua loppuun asti, mitä nyt matkan varrella ruvetaan mässäilemään kuukautisverellä. Siinä mielessä lukija ei tosiaan pääse helpolla, mutta ei tätä kyllä katarsiskaan seuraa.

Tietokirja, jonka luin romaanin taustatyötä varten. Walker on koonnut yhteen kaikki tärkeimmät argumentit polkupyörän käytön lisäämisen puolesta niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta sekä eritellyt keinoja, joilla tavoitteeseen päästään ja joilla siihen ei päästä. Alaa ahkerasti seuraavalle kirjassa ei sinällään ole uutta tietoa, mutta sen vahvuutena on juuri se, että irrallisista asioista on luotu johdonmukainen ja vahvasti vakuuttava kokonaisuus.

Kirja on nähdäkseni erityisen hyödyllistä luettavaa kaikille kunnalliseen päätöksentekoon ja toteutukseen osallistuville, siis etenkin poliitikoille, viranhaltijoille ja kansalaisaktivisteille. Mutta kyllä jokaisen omasta hyvinvoinnistaan huolehtivan maallikonkin kannattaa kirja lukea. Jos tämän pläjäyksen jälkeen ei tee heti mieli lähteä pyöräilemään, kannattaa lukea toiseen kertaan.

Tästä kirjasta oli jossain määrin vaikea saada otetta. Kyseessä on Pikku Pippurin nimelläkin kutsuttavan päähenkilön elämäntarina, alkaen orpokotilapsuudesta ja päätyen suhteellisen dramaattisiin tapahtumiin, joita en tässä spoilaa, mutta lapsuutta taustoitetaan ehkä vähän turhankin paljon kokonaisuuden jälkeen, sillä orpokotiaika päättyy vasta kirjan puolivälissä ja sen jälkeiset tapahtumat menevät vähän pikakelauksella. Ei siinä, mutta kun kirja on kirjoitettu muistelmamuodossa ja etenkin lapsuusmuistot tuntuvat siinä määrin etäisiltä, että kirjasta puuttuu sellainen tietynlainen välittömyyden tuntu, joka saisi imeytymään mukaan tapahtumiin.

Mutta noin muuten tämä on kiinnostava kurkistus kongolaiseen elämänmenoon, siltä suunnalta saapuvia kirjoja kun ei kovin usein kohtaa.

Viihdyttävän pittoreskia luettavaa. Meinaan siis, että yleistykset ja suuret linjat ovat tässä kirjassa sivuosassa ja etualalla ovat loputtoman runsaat, joskus koomisetkin anekdootit yksittäisten kaupunkilaisten elämästä ja teoista.

Laadukas kirja, kuten Rasi-Koskisella yleensä. Sanojaan laajempi, muttei silti raskas lukea. Toisaalta kirjailijan aiemmat teokset lukeneena kävi niinkin, että tasaisen korkea laatu ei ollut pelkästään hyvästä: tässä on juuri se kaikki, mitä Rasi-Koskiselta on tottunut odottamaan, mutta pysähdyttävä ja vaikutuksen tekevä yllättävyys jäi puuttumaan, koska joka tapauksessa lukijana sai juuri sitä, mitä oli odottanutkin.

Riemastuttava tragikoominen kohelluskertomus afrikkalaisesta diktatuurista, pyrkyreiden kilpailusta, uskontojen ja uskomusten sekoittumisesta ja legendojen synnystä. Tarinaan mukaan pääsemisessä kesti hetkensä, ja aina välillä tuntui, että nyt jää jotain symboliikkaa ymmärtämättä, mutta sitten päästiin taas hersyviin käänteisiin ja absurdeihin takaa-ajokohtauksiin. Samaan aikaan tiukasti uusliberalistisen globalisaation aikaan sidottu ja ajaton kertomus, jonka aikajana venyy ja paukkuu kertojan liioittelutarpeiden mukaan.

Iltalukemisena nuorimmaiselle. Sujuvasti etenevää tekstiä, minun makuuni ehkä vähän liikaa ”kyllä tytötkin pystyy” -toistelua. Kahdeksanvuotiaan kommentti taas oli, kun kirjasta viisi kuudesosaa oli jo luettu, että tämäpä tuntuu etenevän nopeasti, mitään ei tapahdu kun vain puhutaan ja puhutaan ja kirja on jo melkein loppu.

Kaupungit ovat aina kiehtoneet minua. Jo lapsuudessa koin 80-luvun kullan- ja neonhohtoiset kauppakeskukset suorastaan taianomaisina ja mystisinä paikkoina, eikä viehätys ole sittemminkään hävinnyt. Joten Andersonin todellisia ja kuvitteellisia kaupunkeja ja arkkitehtuuria luotaava eepos vaikutti täydelliseltä kirjalta minulle. Mutta niin kuin aina käy, odotukset eivät aivan täyttyneet. Monet kirjan teemoista kutkuttavat mielikuvitusta ja intertekstuaalisia anekdootteja lentelee joka suuntaan, mutta kaikkinensa kirja tuntuu melko pinnalliselta raapaisulta, jossa aiheiden määrä on päätynyt käsittelyn laadun edelle.

Vaikka nimessä lukee ”comprehensive”, niin monet kielioppisäännöt on esitelty vertaamalla englantiin, ts. kerrottu vain, mikä poikkeaa englannista. Kirjan täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää siis sitä, että tuntee englanninkin kieliopin sangen hyvin.

Een verhaal over de ziekte van de blanke middenklasse. Spoiler: het heeft iets met o.a. seks te doen. Maar wat ander kan je wachten als de auteur een zo'n ”Gaan we neuken?” profielfoto heeft:

Ensikosketukseni Pratchettiin kissan valitsemana. Mukavan kieroa modernin länsimaailman parodiaa laissez-faire-fantasiasikermäksi naamioituna.

Jos nyt lähdetään siitä, että olen ainakin neljännesvuosisadan ohi kirjan kohderyhmästä. Sikäli ihan vauhdikas ja käänteikäs tarina, mutta tuntuu, että tämä yrittää olla yhtä aikaa vähän kaikkea ja sitä yrittäessään sortuu toisintamaan kaikki mahdolliset eri dekkarilajityyppien kliseet. Erityismiinusta kömpelöstä suomennoksesta. (Niin tosiaan, merkkasin lukeneeni tämän englanniksi, vaikka oikeasti luin suomennoksen, mutta kun suomennosta ei löytynyt täältä tietokannasta enkä jaksanut nähdä vaivaa sen lisäämiseksi.)