Reviews and Comments

Miehinen romaani äärioikeiston noususta ja taidealan ahdistelijaäijistä ajalta, jolloin näistä aiheista saattoi spekuloida vielä jotenkin kevyen intellektuelliin sävyyn. Ja vaikka pääosin kirja tuntuukin sanovan, että tämmöiset munanheilaajat ovat lähinnä pateettisia luusereita, on kirjailija sortunut siihen, että romaanin huippukohdassa ääneen laitetaan nimenomaan äärioikeistolaisen puolueen johtaja, ja noin muuten kirjasta puuttuvat lähes kokonaan esimerkiksi naisten, rodullistettujen ja muiden alistetussa asemassa olevien äänet. Voi niitä viattomampia aikoja, jolloin älymystö kuvitteli, että fasismi ja seksismi pysähtyvät kun vähän tuhahtelee nenänvartta pitkin.

1700-luvun aateliston skandaalinkäryisten kirjeromaanien muotoinen tarina, jossa ollaan jatkuvasti joutsenkaula pystyssä, niin sanoakseni, ja flirttaillaan kväärilukijoiden kanssa.

Viurahtaneita tarinoita, mutta pääosin sellaisia, jotka jäivät minulle etäisiksi ja joiden nyansseja en oikein jaksanut miettiä. Parasta antia on tarina nimeltä Erityisen törkeää, joka on absurdi kokoelma Kova laki: Erikoisyksikkö -tv-sarjan jaksojen kuvauksia. Nautin siitä jopa vaikken ole kyseistä sarjaa koskaan tainnut yhtä jaksoa enempää katsoakaan.

Kirjeiden kautta kerrottu tarina kuolleena syntyneestä avioliitosta. Enpä oikein saanut tästä mitään irti.

No huhhuh, tämä kirja osasi yllättää! Odotin jotain kevyttä hömpähköä, mutta sainkin lukea terävänäköistä analyysiä saksalaisesta elämänmenosta 1920-luvun juhlien päätyttyä työttömyyden, köyhyyden ja poliittisen kärjistymisen vaivaamassa suurkaupungissa. Seksuaalisuuden suhteen ilmapiiri on vielä vapaamielinen, mutta naisen asema ei silti ole häävi. Kerronta on raikkaan suorasukaista ja tavoittaa nuoren päähenkilön äänen hyvin, jos kohta suomennos tuo mukaan oman sävynsä. Viimeinen kolmannes on otteeltaan vähän junnaavampi, mutta kaksi ensimmäistä kolmannesta ovat täyttä tavaraa.

Fragmentaarinen kokoelma haastattelumuotoisia henkilökuvia etupäässä irakilaisista Irakin ulkopuolella, ja välissä on sähköpostikirjeenvaihtoa varttuneen kääntäjän kanssa. Osa haastattelumuotoisista katkelmista on kirjailijan autofiktiivistä tarinaa. Teemat ovat karuja, poliittiseen väkivaltaan, sotaan, terrorismiin, fundamentalismiin ja siirtolaisuuteen liittyviä, mutta pohjavire on silti hyvin äijäkirjamainen.

Ruotsalainen kirjallisuudentutkija lähtee Nigeriaan, mutta ei saa mitään aikaiseksi. Aikansa ajelehdittuaan hän päättää lähteä Kongoon, jossa vietti lapsuutensa lähetyssaarnaajavanhempiensa kanssa. Siellä hänen oloonsa tulee vähän selkeyttä ja hän esittää jopa jokusen hyvän oivalluksenkin. Muuten vähän aikansa elänyt kirja — ei suinkaan teemojensa vaan enemmänkin kirjoitustyylinsä osalta. Takakansitekstin mukaan kirja on ”vakava komedia”, ja huumori on sen verran laimeaa, että se on koko lailla haihtunut lähes 40 vuoden kuluessa.

Minun olisi pitänyt lukea tämä kirja esimerkiksi viime vuonna, kun minun ja euroviisujen tiet eivät olleet vielä eronneet. Mutta vaikka näin olikin käynyt, kirja onnistui ihan kunnioitettavasti viihdyttämään. Elähtänyt muusikko haluaa tehdä comebackin ja kokoaa tuntemistaan muusikoista epätodennäköisen sekoilijaporukan, jonka huumoribändi onnistuu voittamaan euroviisut. Matkalla sekoillaan tietenkin ihan urakalla, ja kulissien takana häärii myös sekopäinen rikollisjengin pomo. Paikoin huumori on vähän turhan äijämäistä, mutta kokonaisuudessaan tarina tavoittaa hyvin euroviisujen kultakauden tunnelman.

Nopeatempoinen huumoritarina kaveruksista, jotka yrittävät rikastua vähällä vaivalla ja keksivät perustaa saamelaisteemapuiston, vaikkeivät edes ole saamelaisia. Toisin sanoen tässä kirjaimellisesti väännetään huumoria kulttuurisesta omimisesta samalla kun omitaan kulttuuria. Sanotaan vaikka niin, että kirja ei ole kestänyt aikaa.

Jestas miten pitkäveteinen, ja kaiken lisäksi vielä huonosti käännetty. Makkelipinoon.

Romaaniksi luokiteltu eli faktaa aika vapaalla kädellä värittävä kertomus nykyisen Suomen alueen ja vähän naapurialueidenkin kulttuurihistoriasta aikojen alusta autonomian kynnykselle. Kertomus asettaa kulttuurikontaktit hyvin kontekstiinsa ja tarjoaa paljon uusia oivalluksia myös tällaiselle kieli- ja kirjallisuusihmiselle, jolle nämä asiat eivät ole mitenkään uusia — mutta kuten sanottu, tätä ei ole tarkoitettu tietokirjaksi joten joka tarinassa voi olla paljon taiteilijan lisää mukana. Kirjoitustyyli on vähän sillä lailla äijämäisen rempseä, etten nyt varauksettomasti innostu, mutta ei tämä missään suhteessa huono ole.

Luin ensimmäisen puoliskon tästä iltaisin nukahtamisapuna, joten ymmärrettävästi minulla on vähän hatara kokonaiskuva siitä, mitä tässä tapahtui. Jotain toisen maailmansodan lopussa ryöstettyjä tauluja jäljittivät niin poliisit kuin toimittajat, ja samat taulut olivat parhaillaan vaihtamassa käsiä rikollisilta toisille — ja sitten ihan tyhjästä löytyy myös jotain lesboseksikuvia ja myöhemmin nämä lesbot tekevät kahdestaan itsemurhan. Siis täh? Eihän se edes liittynyt juoneen mitenkään. Tai sitten liittyi ja minulta meni juuri olennaiset kohdat ohi.

Enivei, krimi on krimi, joten löytyy tästä myös hienoja mersuja ja pakollinen käynti strippiklubilla.

Erinomaisen viihdyttävä kokoelma uutisparodiatekstejä viime vuosikymmeneltä. Todella paljon todella osuvaa kuittailua, joka joko naurattaa — tai kauhistuttaa osuvuudellaan. Paikoin tuli kyllä mieleen, että olen lukemassa nykyisen hallituksen ohjelmaa.

Voi ei, tää on ihan kuin hallitusohjelmaa lukisi.