Reviews and Comments

Polveileva, mutta lopulta kaiken yhteen kuin viimein putkinäöstä laajakuvaksi kasaava teos maailmasta.

3,5 ⭐️ Mielenkiintoinen ja avaava vuoropuhelu alkoholistin ja alkoholistin läheisen välillä. Paikoitellen hiukan toistuvaa, mutta pääasiassa hyvä ja ajatuksia herättävä.

Tämä on taas niitä lukuseikkailuja, jossa olin väärinymmärtänyt täysin, mitä kirja pitää sisällään. En tajunnut tämän olevan elämäkerta, ennen kuin palauttaessa katsoin kirjastoluokitusta. Muuten olin vain ajatellut, että onpa vähän dramatiikkaa romaaniksi, jossa piti olla maallemuuttoa ja romantiikkaa.

Mutta dramatiikkaa tässä on muutenkin aika vähän. Jäi epäselväksi, miksi tämä kirja on kirjoitettu. Tavallaan oli arvostettavaa tämä yhden pienen ihmisen elämänkaaren kertominen myös muita osapuolia kunnioittavalla tavalla, mutta... Mitä jäljelle jää? Ehkä eniten kerrotaan remontoimisesta, mutta siitäkin kuin ihmiselle, joka ei olisi asiasta kovin kiinnostunut. Ehkä tämä todella toimisi parhaiten kuunnelmana tai blogina. 

Arvostan, että kerrankin kirjailija on saanut tarinaansa tiivitettyä vähän luettavampaan kokoon. Tästäkään tosin en ole varma, miten päähenkilön raskas kasvutarina ja hänen rakkautensa amerikkalaisen Ianin omat lapsuudentarinat toisiinsa liittyvät. Ehkä se kertoo jotain rakkauden tukevasta voimasta, mutten kyllä tuntenut kemiaa enkä tarkoitusta. Lopulta tästä oli vaikea saada myöskään merkitystä, teemaa tai sanomaa irti. Jonkun kauhean raskasta elämää on kuvailtu, ja se toimi - mutta lopetus tuntuu toiveikkaammalta kuin kirjan todellisuus ehkä ansaitsisi? Mutta toisaalta dtässä isän tunnustus vuosien jälkeen ehkä aloittaa paremman kierteen, ja se on sanoma mitä voin tukea. Virheidensä kohtaaminen, niiden hirveimpienkin, vapauttaa läheiset teeskentelystä ja he voivat viimein kohdata tunteensa. 

Very inspiring decorations.

En oikein saanut tästä paljoa irti.

Näin pitkässä kirjassa paikoin taistelukuvaukset ja etsimiskuvaukset puuduttivat. Mutta Skokov kertoo mielenkiintoisen monitahoisesti kaatuneiden etsinnässä. Liikutaan melko kronologisesti kannaksen suurten taistelujen mukaan. Mitä kaikkea voikaan maastoon jääneistä painaumista ja metallinkappaleista päätellä? Auttavatko aikalaisten kertomukset edelleen kadonneiden löytämisessä? 
Sotahistoriallisesti mielenkiintoinen, mutta myös kadonneiden etsimisen kannalta jännittävää luettavaa.

Lisäksi Slava Skokov peilaa historian tapahtumia nykyiseen tilanteeseen. Lukijakin tahtomattaan vertailee, miten pysyvästi ihminen on kadonnut Neuvostoliitossa. Suomalaisista löytyneistä suuri osa voidaan tunnistaa, puna-armeijan vainajista ei juuri ketään. Jotenkin tuntuu, että tämä on ehkä osa ongelmaa tai sen peili; tämä koneisto ei mitenkään kaipaa eikä tarvitse pienimpiä osasiaan. Kuin hiekkaa Saharassa. 

On suru, ettei kuolleiden etsintä ja toimitus enää onnistu samoin. Uskon, että Suomessa on edelleen omaisia, jotka kokisivat jonkin tulleen päätökseen saatuaan tietää sukulaistensa viimeisen leposijan. 

Huokauksia luokasta on huokauksia myös lähes tasa-arvoisesti kirjailijan ammatista. Sinänsä siis äidinkielen ja lukutaidon ystäville miellyttävää luettavaa, vaikken itse ole kirje-kirjoihin kovin ihastunut.

Inspiring. I want these silly cat motifs at my home.

Eniten kirjassa saa irti Aurilta otetuista suorista lainauksista. Muuten olen pitkälti pettynyt, mitä kirjailija on saanut irti tästä yhdestä Suomen ulkomailla tunnetuimmista julkkiksista. Eikö Aurista saa enempää nyhdettyä, vai eikö kirjailija ole osoittanut tarkentavia kysymyksiä? Aikataulu loppunut kesken? Elämänkertaosuus on ehkä ymmärrettävästi pintaraapaisu, sillä suurimmasta osaa tapahtumista ei ole kovin kauan. Kuitenkin ehkä masennuksen merkityksen, vanhempien yrittäjyydestä olisi voinut kasata paljon mielenkiintoisempia selvityksiä, miten tämänpäivän ura on rakentunut. Lopun siivousasennepohdinnoissakin olisi voitu syvemmälle tietoon. Julkisuuskuvan kannalta ymmärrän tietyn etäisyyden pitämisen yleisöön (itsekin olen kommentteja lukenut). Se tosin tarkoittaa, että tässä kirjassa ei ole mitään uutta sisältöä. Toivottavasti lukija pitää Aurin tähänastisen videouran kertaamisesta tekstimuodossa. 

Tämä oli minulle raskas lukukokemus kerrontatavan takia. Kertoja sinuttelee lukijaa ajatuksenjuoksumaisessa tekstissään, jossa virkkeet ovat välillä sivun mittaisia. Ei, en varmasti käynyt rakkauden kaipuussani bordellissa - sinä se oli, Paul! Mutta lopulta kirja kursiutuu kasaan melko mukavasti. Elämän rakkauksien jonkinlainen tilinteko. Mutta vieläkään en ole ihan varma, miksi tämän henkilön ajatuksenjuoksusta olisin kiinnostunut, enkä oikein ollutkaan.

Salaliittoteorioista tupsahti koronan jälkimainingeissa useampikin kirja. Aihe oli tietysti erittäin ajankohtainen. Mattilan kirja on näistä mielestäni ehdottamasti paras. Omassa piirissä olen törmännyt huuhaa-ukoille naureskeluun, mutta ulkoa ja ylhäältä on helppo naureskella, kuin ei ole oma lehmä ojassa. Mattilan teos onkin hyvä nimenomaan ihmisille, jotka ovat tekemisissä salaliittoteoreetikkojen kanssa. Se on vertaistukea, lohdullinen, ymmärtävä ja kuitenkin realistinen.

Mattila kertoo, että usein luottamus yhteiskuntaan ja ihmisiin määrittää suhtautumistamme yhteiskuntaan. Anoppi Susanin epäileväinen asenne ihmisiin ja yhteiskuntaan on ymmärrettävä; USAssa on hänen elämänsä aikana paljastunut monia tapauksia, jossa tiedettä on tehty epäeettisesti ja henkilökohtasesti hän on saanut myös kokea pettymyksiä yhteiskunnalta. Luottamus on ehkä valinta, mutta me, jotka olemme kasvaneet luottamukseen, olemme etuoikeutettuja voidessamme valita sen niin helposti. Voimme valita luottaa asiantuntijoihin, koska meillä ei ole useita määrittäviä kokemuksia, kuinka he ovat piittaamattomia, epäeettisiä tai erehtyväisiä. Jos et luota yhteiskuntaan etkä ihmisen hyvään pyrkivään tahtoon, on teorioiden masentava maailmankuva samaistuttava.

Ratkaisua läheisensä mielipiteiden …