Reviews and Comments

Mainostekstin mukaan "novellikokoelma näyttää [Hautalasta] kokonaan uuden puolen", mutta kyllä näissä tarinoissa liikuttiin aika samoissa tunnelmissa kuin kahdessa häneltä aikaisemmin lukemassani romaanissa. Enimmäkseen arkisiin tilanteisiin sijoittuvaa kauhua, parissa ollaan ulkomailla reissaamassa. Ja on tosiaan yksi Twitter-tarinakin.

Pisimmät novellit ovat 30 sivun mittaisia ja osa tuntuu vähän liiankin tiiviiltä, raakilemaisiltakin - niistä olisi saanut vähän pidemmänkin tarinan ehkä kehiteltyä. Mutta Hautala osaa luoda hyvää tunnelmaa ja esitellä oikeilta tuntuvia hahmoja lyhyemmissäkin tarinoissa, joten kaikissa oli jotain kiinnostavaa.

Saarikivi on raskaan sarjan esseisti, tarkoitan siis että häntä on hyvin raskasta lukea. "Raskas" ei ole yksi kirjan hankalista sanoista, sen sijaan esimerkiksi "toksinen maskuliinisuus", "halla-aho" ja "fasismi" ovat. Esseet sinkoilevat käsiteltävien sanojen etymologiasta henkilökohtaisiin ja yhteiskunnallisiin vähän miten sattuu.Henkilökohtaisemmat pätkät ovat kiinnostavimpia, esimerkiksi "uupumuksesta" ja "hitaudesta" kertovat.

Jos on lukenut Saarikiven verkkokolumneja, tietänee mitä odottaa. Mutta en voi suositella.

Alkupuolella pari tehokasta kohtausta, kirjan edetessä usvan pelottavuus ei ihan kanna ja hulluuskohtausten kuva menee vähän toisteiseksi. Monen hahmon esittelyyn uhrataan sivuja, ja sitten hahmot joutuvatkin heti silppuriin, tai siis usvaan. Kovin syvällisiä henkilöhahmoja ei muutenkaan kirjassa ole. Homoseksuaalisuuden kuvaus on seitkytlukulaisen vanhahtavaa ja ainoa (hetero)seksikohtaus tylsä.

Nillityksestä huolimatta sivut kääntyivät nopeasti ja loppupuolellakin oli hyvää jännitystä.

Toisin kuin nimestä ja joistain Kontulan haastisten kehystyksistä voisi ehkä arvella, kirjassa ei ollut kauheasti mitään kulttuurisotatykittelyä. Viiden esseen kokoelma, jossa käsitellään tunteiden korostumista julkisessa keskustelussa, sosiaalityötä, mielenterveysdiagnoosien lisääntymistä, parlamentarismin kyvyttömyyttä reagoida ekokriisiin, sekä kissojen ulkoilutusta.

Kontula esittää ihan kiinnostavia näkökulmia monista yhteiskunnallisista ongelmista, mutta hänen tarjoamansa ratkaisut jäävät paikoin laihoiksi. Teksti on usein vähän akateemisen tuntuista. Paras esseistä muodollisesti on viimeinen kissojen ulkoilutuksen toteuttamista käsittelevä, jossa Kontula esittää hyvin asian usealta eri kantilta, ja tarjoaa järkevän oloiset ratkaisuehdotuksensa.

Ihan pätevä murhamysteeri, mutta ei mitenkään erityisen mieleen jäävä. Varmaan ensimmäinen aikuisiällä lukemani Christie, eikä edes Poirotia tai Marplea. Tässä oli ihan kiinnostavaa leikittelyä yliluonnollisen kanssa ja juonenkäänteet onnistuivat yllättämäänkin, mutta hahmot olivat enimmäkseen latteita.

Sujuva murhamysteeri spefikehyksellä. Aikalooppi tuntui tavallaan kikalta, jota ilmankin kirja olisi toiminut, mutta ei olisi varmaan erottunut muista vastaavista.

Kokoelma muutaman sivun tarinoita kuvitteellisesta vantaalaisesta ostarista. Hauskaa urbaania ällökauhua.

Ollut vähän lukujumi kirjojen suhteen, ja tämä uusintalukukin jäi nyt kesken. Lueskelin kuitenkin tämän uuden suomennetun laitoksen kattavat alku- ja jälkisanat, jotka taustoittavat ansiokkaasti tarinaa.

Mainio tietokirja, joka oikoo perusteellisesti erilaisia keskiaikaan liittyviä myyttejä (tai yksinkertaistuksia).

Kirjan maailmassa ihmiset elävät vehreissä kestävän teknologian kaupungeissa ja puolet planeetasta (tai siis kuusta) on rauhoitettu ihmiskunnalta. Ihmiskunnan muinoin rakentamat ja sitten omille teilleen lähteneet robotit ovat jo melkein unohdettua historiaa. Päähenkilö, kiertävänä "teemunkkina" toimiva Dex, lähtee etsimään merkityksen tunnetta ja törmää robottiin, joka on lähtenyt tutustumaan ihmisten yhteiskuntaan.

Eli siis jonkinlaista tekno-optimistista ja utopistista skifiä on tämä lyhytromaani. Mulle melko uutta "solarpunk"-termiä on myös käytetty teosta kuvaamaan. Ihan kivasti kirjoitettu ja sympaattinen tarina elämän merkityksen etsimisestä, jotenkin liiankin kiva ja mukava. Ehkä kaipaan skifiltäni enemmän konfliktia ja säröä.

Ihan jepa jatko-osa. Varmaan jatkan jossain vaiheessa vielä sarjaa eteenpäin.

Hauska, nopea lukukokemus. Saatan tarttua jatko-osiinkin.

En olisi tätä aloittanut, tai varmaan jaksanut loppuun lukea ilman lukupiirin luomaa painetta. En tiennyt kirjasta etukäteen kauheasti muuta kuin maineen kohua herättäneenä sensaatioromanssina, mutta tässähän oli aika paljon kaikkea muutakin taustalla, aina hiilikaivoksissa raatavan työläisluokan kurjan aseman kuvauksesta ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaan traumaan ja uuden sodan uhkaan.

Mutta siis aika verkkainen kirja tämä oli. Hahmot vetelivät välillä jaarittelevia keskusteluja ja monologeja, jotka eivät vaikuttaneet kovinkaan luontevilta. Seksikuvaukset eivät toki olleet nyt luettuna kovinkaan riettaan oloisia, ja kesti aika pitkään että kunnon äksöniin edes päästiin, mutta kirjassa oli nätisti sanottuna vanhentuneen oloinen käsitys romantiikasta ja sukupuolisesta kanssakäymisestä.

Lukupiirissä vuorossa sexykäs klasikko.