Reviews and Comments

Ensimmäinen Simenonin kirjoittama Maigret-kertomus, ja ensimmäinen lukemani. Juonessa ei ollut mulle tai varmaan ylensääkään nykypäivän rikosviihteessä marinoituneelle lukijalle kauhean erikoisia käänteitä, mutta ihan viihdyin lakonisen kerronnan parissa. Maigretin hahmo on hyvä arkkityypillisen kovaksikeitetty etsivä.

Muusta Suomesta eristyneenä elävän Palonkylän naiset ovat väkivahvoja. Kylän voimanainen ja johtohahmo Peija palaa sodasta riutuneena ja muistinsa menettäneenä.

Tämä kirja ei oikein temmannut mukaansa. En vain juuri välittänyt Peijasta hahmona. Hänen kamppailunsa omien halujensa ja muiden vaatimusten ristiriidassa tavalla, joka tuntui turhan modernilta.

Perusteellinen ja kiinnostava, vaikkakin masentava tietokirja keisarillisen Saksan toteuttamasta nama- ja herero-kansojen kansanmurhasta, joka on jossain määrin unohtunut länsimaissa.

Nopealukuinen kirjanen Britannian EU-eroon johtaneista syistä ja siitä, miksi Suomessa vastaava tapahtuma olisi epätodennäköinen. Uschanovin analyysi ja argumentaatio on viihdyttävää ja hän keskittyy laajempiin toisen maailmansodan jälkeisiin kehityskaariin "päivänpoliittisten" käänteiden sijaan - esimerkiksi Boris Johnson saa vain pari lyhyttä mainintaa, kun taas Thatcherin ja thatcherismin vaikutuksesta puhutaan useamman luvun verran.

Kepeää ja hauskaa huumorifantasiaa. Takakannessakin mainittu Terry Pratchett on ihan hyvä vertailukohta, kotimaasta tuli jotenkin mieleen Jarkko Martikaisen varhaisempi laululyriikka (tätäkään vertauskohtaa en itse keksinyt, mutta en saanut sitä päästäni kirjaa lukiessa). Hieman enemmän olisi voinut hahmoja syventää, ja kauhean syvällinen kirja ei ehkä muutenkaan ole, mutta Saarisen kielen käyttö on värikästä, tarinan käänteet hauskoja, ja kerronta muutenkin sujuvaa.

Luin tämän kahdessa pätkässä (kirjaston varaustilanne aiheutti vaikeuksia), jonka takia luku-urakassa kului varmaan enemmän kuin Waltarilla kirjan kirjoittamisessa.

Pidin enemmän ensimmäisen osan matkakertomuksesta kuin loppupuolen suureellisuudesta ja kurjistelusta, mutta olihan tämä rullaavasti kirjoitettu ja vaikuttava teos. Vahvasti omassa ajassaan kiinni toki: selkeästi aistii jatkosodan jälkeisen mielenmaiseman. Selkästi moderni ihmiskuvauksessaan - Sinuhe tuntuu enemmän 1900-luvun kuin antiikin ihmiseltä - ja samalla kauniisti sanottuna vanhahtava esimerkiksi eri kansojen kuvauksessa.

Vetävästi kirjoitettu tosikertomus Etelämantereen-tutkimusmatkasta, josta tulee ensimmäinen talvehtiminen mantereella laivan juututtua jäihin.

Kokoelma artikkeleita kieltäytymisen eri muodoista. Aiheissa esim. seksistä kieltäytyminen, erilaiset ruokaan liittyvät kieltäytymiset ja kulutuksesta kieltäytyminen.

Osa teksteistä aiheeltaan kiinnostavampia kuin toiset ("Vallasta kieltäytyjät" -jutun selailin hyvin ylimalkaisesti). Kirjoittajat kaikki tutkijoita, akateemisuus tuntuu välillä vähän kuivana tekstinä. Kirja julkaistu 2008, minkä huomaa osasta aiheita sekä niiden käsittelystä. Lukemisen arvoinen, varsinkin jos valikoi kiinnostavien aiheiden mukaan.

Varhaisteini-iän suosikin uudelleenluku. Oli edelleen ihan hauskaa, kepeää fantasiaa. Alussa heitetään vähän turhan vinhasti eri jumaluuksia ja kansoja lukijan muistettavaksi, ja maailmanrakennus on muutenkin selkeän Tolkien-johdannaista. Esimerkiksi naiskuvassa näkyy 80-lukulaisuus, vaikka Polgara tuntuukin täydemmältä hahmolta kuin vaikka "Sormusten herran" naiset. Mieshahmot pitävän kaljan juonnista. Tarina etenee vauhdikkaasti varsinkin kirjan toisella puoliskolla ja Eddingsi(e)n vähän ironinenkin huumori tuo kivan lisän.

Suomennos on kohtalainen, englanti tulee paikoin vähän läpi. Tiettyjen termien toisto huvitti, esimerkiksi mieshahmot "vetelehtivät" aika monessa kohtaa ja ovet sun muut "rysähtelevät" vähän väliä (en tiedä, mitä termejä alkuperäisteoksissa on käytetty). Eniten tökkäsi sanan "race" kääntäminen muotoon "rotu" eri ihmiskansoista puhuttaessa.

Nostalgialuku lähtee.

Mukiinmenevää fantasiaa. Tarinoiden maailma aika perus pseudokeskiaikaa, hahmot eivät kovin kiinnostavia eikä huumorikaan niin iskenyt. Silti tarinoissa oli ihan kiinnostaviakin juttuja.

Mainostekstin mukaan "novellikokoelma näyttää [Hautalasta] kokonaan uuden puolen", mutta kyllä näissä tarinoissa liikuttiin aika samoissa tunnelmissa kuin kahdessa häneltä aikaisemmin lukemassani romaanissa. Enimmäkseen arkisiin tilanteisiin sijoittuvaa kauhua, parissa ollaan ulkomailla reissaamassa. Ja on tosiaan yksi Twitter-tarinakin.

Pisimmät novellit ovat 30 sivun mittaisia ja osa tuntuu vähän liiankin tiiviiltä, raakilemaisiltakin - niistä olisi saanut vähän pidemmänkin tarinan ehkä kehiteltyä. Mutta Hautala osaa luoda hyvää tunnelmaa ja esitellä oikeilta tuntuvia hahmoja lyhyemmissäkin tarinoissa, joten kaikissa oli jotain kiinnostavaa.

Saarikivi on raskaan sarjan esseisti, tarkoitan siis että häntä on hyvin raskasta lukea. "Raskas" ei ole yksi kirjan hankalista sanoista, sen sijaan esimerkiksi "toksinen maskuliinisuus", "halla-aho" ja "fasismi" ovat. Esseet sinkoilevat käsiteltävien sanojen etymologiasta henkilökohtaisiin ja yhteiskunnallisiin vähän miten sattuu.Henkilökohtaisemmat pätkät ovat kiinnostavimpia, esimerkiksi "uupumuksesta" ja "hitaudesta" kertovat.

Jos on lukenut Saarikiven verkkokolumneja, tietänee mitä odottaa. Mutta en voi suositella.

Alkupuolella pari tehokasta kohtausta, kirjan edetessä usvan pelottavuus ei ihan kanna ja hulluuskohtausten kuva menee vähän toisteiseksi. Monen hahmon esittelyyn uhrataan sivuja, ja sitten hahmot joutuvatkin heti silppuriin, tai siis usvaan. Kovin syvällisiä henkilöhahmoja ei muutenkaan kirjassa ole. Homoseksuaalisuuden kuvaus on seitkytlukulaisen vanhahtavaa ja ainoa (hetero)seksikohtaus tylsä.

Nillityksestä huolimatta sivut kääntyivät nopeasti ja loppupuolellakin oli hyvää jännitystä.

Toisin kuin nimestä ja joistain Kontulan haastisten kehystyksistä voisi ehkä arvella, kirjassa ei ollut kauheasti mitään kulttuurisotatykittelyä. Viiden esseen kokoelma, jossa käsitellään tunteiden korostumista julkisessa keskustelussa, sosiaalityötä, mielenterveysdiagnoosien lisääntymistä, parlamentarismin kyvyttömyyttä reagoida ekokriisiin, sekä kissojen ulkoilutusta.

Kontula esittää ihan kiinnostavia näkökulmia monista yhteiskunnallisista ongelmista, mutta hänen tarjoamansa ratkaisut jäävät paikoin laihoiksi. Teksti on usein vähän akateemisen tuntuista. Paras esseistä muodollisesti on viimeinen kissojen ulkoilutuksen toteuttamista käsittelevä, jossa Kontula esittää hyvin asian usealta eri kantilta, ja tarjoaa järkevän oloiset ratkaisuehdotuksensa.