User Profile

Ihan kiehtova dystopiaromaani, jotain jäi puuttumaan että olisi kunnolla temmannut mukaansa.

Tämä on vähän tummempisävyisempi kuin aikaisemmat kirjat, ja kirjaimellisestikin mennään välillä aika pimeissä paikoissa. Vähän väsyttää jo tämä kaava, että lapset tempautuvat heti Narniaan ja Aslan-leijona ilmestyy miten sattuu heittämään kryptisyyksiä. Ankeileva mutta järkevä Rapanhapakko oli hyvä hahmo ja tarina olisi voinut käyttää enemmän hänen perspektiiviään. Loppupuolisko oli menevämpi ja tuntui kunnon seikkailulta.

Ihan lopussa sitten meidänkin maailmamme ongelmat ratkaistaan kätevästi väkivallalla. Lewis ei selkeästi arvostanut aikansa koululaitoksen uudistajia.

Tämä on parannusta toisesta kirjasta. Ensimmäisen kirjan lapsista enää kaksi on kuvioissa, ja heidän mukanaan merimatkalle maailman ääriin tulee rasittava serkkunsa Eustace. Eustace on kirjan alussa aika tympeä karikatyyri ärsyttävästä ruikuttajasta (suomenkielinen sukunimensäkin on tosiaan Ruikku), mutta onneksi hahmonkehitystä tapahtuu. Ihan kauheasti ei kirjassa hahmoja kyllä esitellä tai syvennetä, mikä vie vähän tenhoa muuten jännältä meriseikkailulta (eipä eroa siinä aikaisemmista kirjoista). Kaikenlaisille mielikuvituksellisille saarille mennään matkalla Narnian ääriin, ja Aslan toki putkahtaa paikalle aina sopivilla hetkillä.

Ensimmäisen kirjan lapset kutsutaan takaisin muuttuneeseen Narniaan ja prinssiä pitäisi mennä auttamaan. Tämä oli jotenkin kuivaa luettavaa useassa kohtaa. Vähän ekan kirjan elementtien uudelleen lämmityksen makua tässä ehkä oli. Vanhat hahmot tekevät paluun ja uudet eivät ole kovinkaan mielenkiintoisia. Jonkin verran onnistutaan syventämään maailmaa.

Olen tässä nostalgialukenut Narnia-sarjan kirjoja. Tämä eka osa oli ihan hauska ja menevä, toki aatemaailmaltaan vähän vanhentunut, erityisesti sukupuoliroolien käsittelyssä. Narnia on jonkinlainen sekamelska eri tarustojen hahmoja fauneista Joulupukkiin, ja toki teoksen kristillinen allegoria ei ole kovinkaan hienovaraista.

Stranius on jonkin sortin erikoistyyppi, joka tykkää aikatauluttaa elämäänsä tarkasti, tehdä pohjetreeniä hampaista pessessään, ja asettaa itselleen uusia tavoitteita. Lisäksi monet tämän kirjan neuvoista on suunnattu erityisesti hänen kaltaiselleen itsenäisesti aikatauluistaan päättävää tietotyöläiselle. Mukana on joitain ihan yleiskäyttöisiäkin vinkkejä - toki suureksi osaksi melko arkijärkisiä juttuja, mutta sellaisetkin voivat usein olla hyödyllisiä kirjoittaa ohjeiksi. Esimerkiksi kirjassa esitetty idea siitä, että kategoriset päätökset usein vähentävät kognitiivista kuormaa (esim. karkin tai eläintuotteiden syönnin lopettaminen) oli sellainen itsestäänselvä neuvo, jonka lukeminen jotenkin loksautti idean omassa päässäni.

Kirja on melko lyhyt, tosin sen lukemiseen meni minulta aika pitkään. Ihan loppuluvussa tykitellään jonkin verran latteuksia putkeen, mutta kauheasti ei muuten jaaritella. Myöskin genren hittikirjoista joskus löytyvää tiettyä sosiopaattista fiilistä tässä ei ollut.

hyppy vähän tuntemattomaan lajityyppiin

(luin nämä kirjat erikseen enkuksi, mutta oikean edikan löytäminen jotenkin tuskaa niin ihansama)

Yllättävän hyvin toimivaa skifiä molemmat kirjat. Toki vähän höpsöä välillä, mutta hyviä visioita. Maailmojen sodassa (1898) oli jotenkin symppistä, miten elettiin vielä maailmaa, jossa henkilöautot olivat harvinaisuus ja oikea sodankäynti oli paljon vähemmän mekanisoitunutta. Polkupyörätkin tuntuivat moderneilta (mainitaan kirjassa huomattavasti useammin kuin autot). Siinä ajassa marsilaisten lämpösäteitä ampuvat sotakoneet olivat varmaan aika hurja luomus.

Ihan hauska lastenkirja, ei kuitenkaan aikuisena luettuna erityisen jännä. Vastasi aika pitkälti muistikuviani lapsena näkemästäni Disney-sovituksesta, tosin Peter Panin hahmo taisi olla leffassa vähän kiltimpi, kirjassa paikoin kaoottinen ja itsekäs. Näsäviisas kertojaääni oli paikoin melkein ärsyttävä, paikoin hauska ratkaisu. Loppu oli onnistunut.

Kepeästi etenevää hömppäskifiä. Kerronta rakentuu ärsyttävän nokkeluuksia täynnä olevalle dialogille, mitään syvällisempää tässä kirjassa ei ole.

Ensimmäinen Simenonin kirjoittama Maigret-kertomus, ja ensimmäinen lukemani. Juonessa ei ollut mulle tai varmaan ylensääkään nykypäivän rikosviihteessä marinoituneelle lukijalle kauhean erikoisia käänteitä, mutta ihan viihdyin lakonisen kerronnan parissa. Maigretin hahmo on hyvä arkkityypillisen kovaksikeitetty etsivä.