Reviews and Comments

Päähenkilö Lea on vasta eronnut ja surkeana. Hän on saanut erossa jonkin verran omaisuutta ja päättää osallistua terapeuttiselle avaruusmatkalle. Perillä odottaa kuitenkin ikäviä yllätyksiä.

Minusta kirja toimi ihan hyvin jännärinä matkailijaporukan selviytymistä kuvatessaan. Itselleni oli kuitenkin liikaa parisuhteen ja oman käyttäytymisen märehdintää, ja jotenkin olisin toivonut vielä viimeistellympää kieltä, tuntui että tämä ei ollut ihan viimeinen versio, siitä piti ottaa yksi tähti pois.

Loppuratkaisu ei minua haitannut.

Pikkukylän asukkaat solahtavat syystä jos toisestakin osaksi sienirihmastoa. Asukkaiden kertomusten kautta käsitellään niin sienten ihmeellisiä ominaisuuksia kuin ympäristötuhoja ja toisaalta inhimillisyyttä monissa muodoissaan. Myöskään alussa mainittua koiraa ei unohdeta.

Nauroin vedet silmissä ja opin uusia asioita. En ihmettele vaikka tämä kirja parantaisi uudenvuoden flunssani.

Päähenkilö Kara on avioeron jälkeen puilla paljailla, mutta pääsee onneksi asumaan vanhaan tuttuun paikkaan, setänsä erikoiseen museoon. Hän ystävystyy naapurin kahvilanpitäjän kanssa ja yhdessä he löytävät museon seinästä reiän, joka vie varsin outoon ja pelottavaan paikkaan.

Kirja alkoi vähän hupsusti ja mietin mikä kauhukirja tämmöinen on. Hieman löysääkin oli, kun esimerkiksi henkilöt kiistelivät sivun verran avaavatko oven vai eivät. Tunnelma kuitenkin tiivistyi varsinkin puolenvälin jälkeen ja kyllä siinä ihan karmivia osuuksia oli. Mukana kissa jolle ei kukaan ala ryppyilemään.

Erikoinen yhdistelmä novelleja - aiheet vaihtelivat sodan lentäjä-ässästä vieraille planeetoille. Tarinat vetivät kyllä mukaansa.

Kirja esittelee välimerellisessä pikkukaupungissa asuvan päähenkilö Marian ja paljastaa vähitellen, miksi hän kärsii kovista kivuista joita meriveden juominen ja meressä uiminen vähän helpottavat. Hän ei ole merenneito vaan merenvartija, erityisiä taitoja omaava ihminen, joka pystyy tyynnyttämään myrskyjä ja ohjaamaan merta. Jotain hämärää ja ikävää hänen menneisyyteensä liittyy, mutta hän saa uuden mahdollisuuden kun häntä pyydetään kouluttamaan uutta nuorta merenvartijaoppilasta.

Kirjan juonessa ei ollut oikeastaan mitään yllättävää, mutta se onnistui tavoittamaan hyvin meren tunnelmia ja kuvaamaan henkilöiden suhteita. Ympäristönsuojelu ja merten puolustaminen oli mukana kiinteästi. Loppu sai jotenkin tässä hetkessä herkistymään. Kiitos ikääntyneestä mutta voimakkaasta päähenkilöstä!

Tarina sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa jokin lintuinfluenssan tapainen pandemia on levinnyt eläimistä ihmisiinkin ja tehnyt ilmastonmuutoksen kanssa maapallosta vähäväkisemmän. Paljon eläinlajeja on kuollut sukupuuttoon, jäljellä olevilla on omat suojelijansa, jotka keräävät tietoa ja edistävät lajin mahdollisuuksia. Päähenkilö Laika on ilveksen suojelija, mutta ilveskin alkaa olla aivan sukupuuton partaalla. Silti petovastainen puolue on pääsemässä valtaan ja ääriliikkeen jäsenet marssivat kaduilla.

En ensin pitänyt tekstin vähän dramaattisesta tyylistä, mutta mitä pidemmälle luin, sitä enemmän tarinan teemat tekstin takana alkoivat liikuttaa ja koskettaa. Ilveksen metsästystä aiotaan juuri helpottaa lainsäädännöllä. Tarinassa on paljon surua menetetystä, mutta kuitenkin toiveikas pohjavire. Minua surettaa se, millaisessa maailmassa nuoret joutuvat varttumaan, ja toisaalta toivoa antaa se, miten aina on mahdollista tehdä edes jotain paremman maailman eteen.

Käärme-niminen nainen on parantaja, joka käyttää työssään apunaan kolmea jalostettua käärmettä. Ne voivat valmistaa myrkkyrauhasissaan erilaisia lääkkeitä. Kolmas käärmeistä, pikkuinen ja vaaraton unikäärme Ruoho, kuitenkin tapetaan, kun Käärme jättää sen potilaan unta vahtimaan. Käärme ei voi jatkaa parantajana ilman uutta unikäärmettä, mutta kukaan ei oikein osaa tehdä unikäärmeitä, eikä niitä saada lisääntymään laboratorioissa. Hän lähtee matkaan vähän toivottoman idean perässä, tapaa monenlaisia ihmisiä. Hän auttaa muita, joutuu vaikeuksiin ja häntä autetaan.

Rauhallisesti kerrottu mutta ihan jännittäväkin tarina. Päähenkilö kulkee poninsa Viirun ja laukussa kuljetettavien käärmeidensä kanssa paikasta toiseen. Sijoittuu ilmeisesti Maan tulevaisuuteen, jossa ydinsota on käyty ja tietyt paikat ovat radioaktiivisia. Maanulkoisistakin puhutaan, lienevätkö alieneita vai Maan ulkoisien siirtokuntien asukkaita. Henkilöt ovat ihmisiä kaupungista ja aavikolta, luonnonvoimien ja toistensa armoilla.

Siinä missä ensimmäinen osa (jonka tapahtumat olin jo unohtanut) kertoi useiden sukupolvien tarinan Pax-planeetan siirtokunnassa, tämän kirjan tarina kuvaa kuinka Maasta lähetetään uusi porukka Paxiin ja mitä konflikteja se synnyttää. Melko leppoisaa jännärin tynkää, lukuunottamatta jotenkin suhteetonta julmuutta mitä Maassa oli tapahtunut. Pax-planeetta on kyllä kiehtova älykkäine kasveineen.

Tähtienvälisiä avaruusaluksia ohjaa yleensä virheetön tekoäly eikä ihmisvarakapteenin tarvi tehdä mitään. Paitsi kun Shell herää matkaunesta, ihmiskuljetusaluksen tekoäly on pöljiintynyt ja kymmeniä ihmisiä tapettu. Mitä on tapahtunut?

Tarinaa kerrottiin eri näkökulmista ja takaumien kautta. Kirja oli ihan kiva mysteeri, mutta mielestäni tarinanaineksia oli aika paljon eivätkä ne oikein liuenneet soppaan.

Keinoihminen QED herää hylätyllä rautatieasemalla ihmisen kanssa eikä muista mitään, varsinkaan erästä asiaa jonka ajattelu aiheuttaa kipua. Ihminen painostaa robottia muistamaan itse. Vähitellen aukeaa taustatarina tietämisen nelikentän kautta: mitä tietää tietävänsä, mitä ei tiedä ja tietää ettei tiedä, jne.

Kirjassa pohditaan tietoisuutta, yhteyttä muihin, historiaa ja unohtamista, tekoälyn oikeuksia, ihmisen tyhmyyttä.

Mielestäni hienosti kuviteltu millainen keinotekoinen tietoisuus voisi olla.

Ikirouta sulaa ja jäästä paljastuu virus, joka muuntaa sisäelimiä toisiksi elimiksi. Alkaa pandemian ja kuolemabisneksen aika.

Kirja koostuu ikäänkuin toisiinsa liittyvistä novelleista, jotka ovat melko sydäntäsärkeviä. Virukseen sairastuvat ensiksi vain lapset, ja jotkut lähetetään ennen luonnollista loppua huvipuistoon ja vuoristorataan, jonka tiukat kurvit aiheuttavat nopeamman ja tuskattomamman lopun. Ym.

Pelkäsin että tämä on nyt koko kirja vain pandemiasynkistelyä, mutta loppua kohti teemaksi nousi uuden alun löytäminen ja parempi tulevaisuus.

Hienosti kirjoitettu ja pohdiskeleva.

Nuori mies pestautuu puolivahingossa ja isäänsä vastaan kapinoiden liikkuvaan jalkaväkeen yhteiskunnassa, jossa vain armeijan suorittaneet saavat äänestää. Kirja kuvaa Ricon koulutusta ja opiskelua ja vähän taisteluakin ötököitä vastaan, mutta varsinainen seikkailukirja tämä ei ole. Enemmänkin sota- ja yhteiskuntapohdintaa, ja tietty rohkeiden taistelijoiden ja joukon yhtenäisyyden ylistystä.

Kirjassa oli jo taisteluhaarniskat ja pudotukset kapselissa planeetalle.

Kerrontatyyli oli hauska ja humoristinen, itseironinenkin.

Vähän tylsä omaan makuun, mutta tulipa luettua klassikkona.

Sotatraumoista kärsivä äiti on vetäytynyt asumaan vuorenluolaan pienen poikansa kanssa, hän yrittää suojella poikaansa maailmalta. Vuoren vieressä on hieno aidattu asuinalue, jossa asuu toinen äiti, joka elää sisältä kuollutta hienostoelämää oman pienen poikansa kanssa. Pojat kohtaavat ja äitien elämät muuttuvat väistämättä. Kumpikin yrittää parhaansa, mutta katastrofia ei voi välttää.

Kirjan kieli on runollista, jopa hypnoottista, kuvatessaan mielen särkymistä. Juoni pohjautuu Beowulfin vanhaan tarinaan.

Kertomus roikkuu tikarina sydämessä vielä pitkään. Luin sen elämäntilanteessa jossa omasta lapsesta täytyy päästää irti ja antaa hänen lentää omin siivin.

Tulevaisuudessa Maassa on suunnilleen kaksi valtiota, jotka ovat vihollisuuksissa keskenään. Sitten on vaikutusvaltainen Cuskien sukuyritys, jonka eräs nuori jäsen Minerva on lähtenyt perustamaan yksin siirtokuntaa Titaniin, hiljentynyt ja lähettänyt sitten hätäviestin. Laitetaan liikkeelle pelastustehtävä. Tarina alkaa: 17-vuotias Ambrose Cusk herää avaruusaluksesta, syö kakkapillerin ja alkaa tehdä korjauksia aluksen tekoälyn ohjeistamana. Hänelle kerrotaan, että aluksella on toinenkin henkilö, vihollismaan edustaja, samanlainen nuori poika hänkin. Tutustuminen käy melko hitaasti, mutta jollain lailla kuitenkin. Luottamusta tarvitaankin niin itseen kuin toiseen, kun selviää asioita.

Tarina oli mainio mysteeri. Vaikka en ehkä ole kohderyhmää teinipoikien rakkaustarinalle, asia oli kuvattu jotenkin hienosti ja inhimillisesti ja kosketti silti.

(En kyllä usko että lahjakaskaan teini noin vaan uudelleenohjelmoi tekoälyä, mutta menköön.)