Kuolleita kukkia Miasmalasta

Kepeää ja hauskaa huumorifantasiaa. Takakannessakin mainittu Terry Pratchett on ihan hyvä vertailukohta, kotimaasta tuli jotenkin mieleen Jarkko Martikaisen varhaisempi laululyriikka (tätäkään vertauskohtaa en itse keksinyt, mutta en saanut sitä päästäni kirjaa lukiessa). Hieman enemmän olisi voinut hahmoja syventää, ja kauhean syvällinen kirja ei ehkä muutenkaan ole, mutta Saarisen kielen käyttö on värikästä, tarinan käänteet hauskoja, ja kerronta muutenkin sujuvaa.

Kaoottinen ja tuhoisa perhe lähtee hakemaan alisiin kadonnutta jäsentä takaisin. Heidän täytyy osallistua voittoisasti koitoksiin, eivätkä kalman majat eivät ole sen jälkeen entisensä.

Humoristinen ja rönsyävä seikkailu, rakkauskertomuskin, mutta enimmäkseen seurataan miten luut kolisevat ja sieniteetä kuluu.

Mukavan rento fantasiakirja, jossa osa hahmoista jäi kyllä vähän ohuiksi. Lisäksi ajoittain koin kirjan sekavaksi, ja piti palata aiemmin luettuun päästäkseni takaisin kärryille. Huumori oli mukavan mustaa.