Reviews and Comments

Lordi Kultainen -trilogia alkaa 15 vuotta edellisen kirjan tapahtumien jälkeen. Fitz temmataan taas mukaan maailman kohtalon määrittämiseen, tehtävänään jälleen Näkijöiden kuningassuvun turvaaminen varjoista.

Kirja tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman siihen, millainen olisi 30-vuotias, joka toisaalta on palanut loppuun antaessaan oman elämänsä muiden käytettäväksi, ja toisaalta välttynyt samalla kasvamasta aikuiseksi. Fitz jatkaa tässäkin kirjassa samalla linjalla: hänen reaktionsa maailman heittämiin vastoinkäymisiin on yleensä kiukuttelu. Ja taas Fitz luopuu kaikesta sukunsa kk ohtalon niin vaatiessa.

Hobb tarjoaa lukijalle mielenkiintoisen tutkielman lapsesta saakka kohtalon heittelemän sankarin psyykestä. Fitzin rooli suurten ennustusten vastentahtoisena toteuttajana on kuitenkin kirjan heikkous: Fitz voi toimia kerta toisensa perään itsetuhoisesti ja tavoilla, jotka saisivat normaalioloissa hallitsijasuvun etsimään luotettavampia ratkaisukeinoja ongelmiinsa. Mutta koska kohtalo niin määrää, Fitz selviää aina hengissä, ja on aina tärkein elementti Näkijöitä kohtaavien kriisien ratkaisemisessa. Tällainen asetelma vie terän kirjan juonikuvioista, ja jäljelle jää vain Fitzin psykologisten muutosten ja Hobbin kehittämän tarinakaaren käänteiden seuraaminen.

Viides tähti on nostalgialisää, mutta Hobbin Näkijän taru -trilogia on kymmenisen vuotta edellisen lukukerran (ja noin 15 ensimmäisen lukukerran) jälkeenkin fantasiakirjallisuuden kärkeä. Tarina toimii ja sisältää joitakin omaperäisiä ratkaisuita, ja kirjoissa luodaan kuva eläväisestä maailmasta. Ilman nostalgiaa vähentäisin yhden tähden, sillä kirjan asetelma on hieman liian mustavalkoinen ja sankareiden hyvyys versus pahisten pahuus välillä ärsyttää.

Oli mukavaa lukea tämä kirja taas, edellisestä kerrasta on kymmenisen vuotta. Hobbin Fitz-kirjat olivat aikanaan todella tärkeitä lukukokemuksia. Ilokseni huomasin että kirja sytytti yhä vuosien jälkeenkin, eikä sillä ole pelkkää nostalgia-arvoa.

Mielenkiintoisinta tässä modetnissa alamaailmakuvauksessa oli tarinan sijoittuminen Ruotsiin. En pahemmin piitannut tekstin pelkistetystä ja puhekielisestä tyylistä. Latteaa tekstiä oli puuduttavaa lukea näin paksun kirjan verran.

Kirjan päähenkilöiden tulevaisuuskaan ei kirjan puoliavoimesta lopusta huolimatta oikein kiinnosta, joten trilogian jatko-osat saattavat jäädä lukematta.

Kirja kertoi isän ja pojan tarinat, maustettuina useilla sivuhenkilöillä. Kertojana toimi välillä päähenkilöistä kirjaa kirjoittava toimittaja, välillä päähenkilöt. Kirjan taustalla vilahteli mielenkiintoiselta vaikuttava lähitulevaisuus, jossa ihmiskunnan arvot ja maailmankatsomukset tuntuvat hitaasti muuttuvan. Tämä muutoksen ennakointi, uuden ajan tulon odottelu, oli ehkä kirjan vahvin ja mielenkiintoisin anti. Taustatarinaan liittyi ilmeisesti myös Uuszeniläiset-niminen ryhmittymä, johon päähennkilötkin tarinassa törmäsivät.

Mielenkiintoinen taustamaailma ei kuitenkaan riittänyt kantamaan kirjaa, jonka kerronta tuntui usein kömpelöltä. Päähenkilöt jäivät etäisiksi, mikä tosin taisi olla tarkoituskin, eivätkä kirjan metafyysiset pohdinnatkaan oikein lähteneet lentoon. Luulen, että novelli tai pari samasta aiheesta olisi ollut parempi tarinankerrontaväline kuin paksuhko romaani.

The start of this volume is strong: Hawkeye is shown as a human who has to work with superheros. This contrast seems to be the themee of the whole volume, as Hawkeye often contemplates his place in the superhero business. Unfortunately, after the firts few pages the difference between Hawkeye and superheroes begins to blur. His ability to take damage is soon superhuman, as it often is in these types of comics where the protagonist is supposedly human. Even still, the volume 1 was interesting read.