Reviews and Comments

Tähän mennessä kiinnostavin Tiffany Aching -kirja, mikä sinällään ei vielä riitä Kiekkomaailman parhaimmistoon.

Nousukauden huuman aikaan ilmestynyt kertomus siitä, kuinka rahaa tehdään ja luottamusta talousjärjestelmään rakennetaan — eikä mikään huono katsaus aiheeseen. Sukupuoli- ja neurokirjokommentaari sen sijaan jättää, kuten tavallista, vähän toivomisen varaa.

Täydensin diskurssianalyysin tuntemustani lukemalla multimodaalista analyysiä esittelevän teoksen. Tässäkin kirjassa on hyvin seikkaperäisiä ja selkeitä ohjeita siitä, kuinka tehdä analyysiä ja mihin kiinnittää huomiota teksteissä ja kuvissa, joten täyttää tehtävänsä. Mutta toisin kuin viimeksi lukemani suomalainen diskurssintutkimuksen kirja, tämä on kriittinen, mikä tarkoittaa, että esimerkit on valittu ja niitä analysoidaan ideologioista lähtöisin, ja myös vaikkei olisi kirjoittajien kanssa kovasti eri mieltä tehdyistä valinnoista voi tämä ideologisuus tuntua hieman ylitsevuotavaiselta. Johtunee osaltaan siitäkin, että kirja on brittiläinen ja siten osa brittiläistä poliittista diskurssia, joka on kaikkiaan paljon kärkevämpää kuin suomalainen. Mistä päästäänkin toiseen kirjaa lukiessa esiin nousseeseen ajatukseen: kirjassa ei oteta lainkaan kantaa kielen valintaan (vain kielensisäisiin valintoihin) vaan kaikki on yksinomaan englantia, joten kuinka soveltaa kirjan menetelmiä muihin kieliin tai monikieliseen aineistoon? No, se jäänee suomalaislukijalle harjoitustehtäväksi.

Kiekkomaailma-nuortenkirja on jälleen minun makuuni hieman liian nuortenkirja. Nuori noitakokelas erehtyy sotkeutumaan kesän ja talven tanssiin, minkä seurauksena talvi ihastuu noitaan ja aloittaa piinaavan yksipuolisen rakkausvainoamisen. Ja jottei siinä olisi tarpeeksi, uhkaa kesä jäädä kokonaan tulematta, ja noitakokelaamme on paitsi päästävä eroon sitkeästä kosijasta myös palautettava kesän ja talven jokavuotinen vaihtelu.

Hyvä, selkeä, tiivis ja käytännönläheinen opas uuden sosiokraattisesti toimivan ryhmän perustamiseen. Jos ”miten” riittää, niin kirja toimii hyvin yksinäänkin, mutta jos haluaa tietää ”miksi”, kannattaa täydennykseksi lukea myös syventävää aineistoa.

Kääpiöt ja peikot uhkaavat ottaa yhteen ikiaikaisen riitansa vuosipäivänä pahemmin kuin aikoihin, ja totta kai Ankh-Morporkin kaduilla. Kaupunginkaarti ei ainoastaan estä yhteenottoa pahenemasta vaan onnistuu peräti ratkaisemaan tuhatvuotisen riidan. Vaihteeksi tällainen keskitasoiseksi jäänyt romaani taas.

Kuolemaantuomittu ammattihuijari huomaa saaneensa uuden mahdollisuuden raunioituneen postilaitoksen ylijohtajana, eikä pestistä voi kieltäytyä. Kankean byrokraattinen virasto uudistuu, sanoisinko, yksityiseltä sektorilta lainatuilla opeilla, ja uudesti liikkeelle laitettu posti haastaa jopa uuden ja paljon nopeamman lennätinteknologian — mikä ei tietenkään olisi mahdollista, jos lennätintä johdettaisiin kunnolla eikä vain rahanahneudella. Dotcom-kuplan ja Enron-skandaalin välissä ilmestynyt romaani ruotii niin finanssi- kuin informaatioteknologia-alan moraalia ja moraalittomuutta ja valaa lukijoihin toivoa, tuota ihmiskunnan suurinta vitsausta, siitä, että väärinkäytöksiä paljastamalla voisi saada aikaan muutoksia (no, ehkä se vielä vuonna 2004 olikin ihan uskottavaa).

Vuoden viimeinen perje eli kirja, jonka ostin poistomyynnistä vain, koska se oli niin halpa. Kertomus kultakyyneliä itkevästä naisesta, jota kaikki käyttävät hyväkseen. Lähes kaikki kirjan henkilöt ovat julmia, väkivaltaisia ja ahneita roistoja, ja pääosin tämä oli vain hyvin inhottava kirja lukea. Ei onneksi paksu.

Perkeisiin luettu kansakoulun lukukirja yhdistelee luonnontiedon perusasioita eläinsatuihin, mukavaan jutusteluun, värssyihin ja Jumalan luomistekojen ylistämiseen. Kirjan parasta antia lienee vanhanaikainen sanasto.

Luin tämän perkeisiin keskiajalla julkaistuna kirjana. Sankaritarina uljaasta soturikuninkaasta, joka voittaa kaikenlaisia vihollisia ja saa lopulta surmansa samalla kun voittaa peräti lohikäärmeen, ja siitäkös häntä kunnioituksella muistetaan. Suomennos on oikein hyvä, sanasto on todella vivahteikasta muttei vaikuta väkisin väännetyltä ja säkeet soljuvat myös proosallisesti luettuna.

Luin perkeisiin kirjana, jossa on mieskansi (eikä se mieskansi tietenkään edes näy täällä). Melkoinen tuuttaus, joka joissain kohdissa saa hölmöydessään hymyn suupieliin mutta noin muuten valuu saman tien toisesta silmästä ulos.

Tässä vuonna 2003 ilmestyneessä romaanissa köyhä, takapajuinen ja jyrkkää uskonnollista lakia noudattava maa on jatkuvasti sotimassa naapuriensa kanssa, ja maailmanpoliisi saapuu taas paikalle turvatakseen maailmankauppaa. Hmm. Suhteellisen kritiikitön ja joviaali suhtautuminen siihen on kirjan suurimpia kauneusvirheitä, mutta noin muuten tämä on sarjan parhaimmistoa. Monet tarinat alkavat siitä, kun pojaksi pukeutunut tyttö värväytyy armeijaan, ja tässä kirjassa tämä klisee venytetään hersyvästi äärirajoilleen, ja samalla mäiskitään fragiilia maskuliinisuutta ja patriotismia vyön alle joka suunnasta. Sattumalta kirja sopii kuittaamaan perkeiden kasikohdan kirja kirjailijalta, johon toista kirjailijaa verrataan mainoksessa tai takakansitekstissä, koska tämän painoksen takakannessa Pratchettia verrataan Jonathan Swiftiin.

Kiekkomaailma-sarja hyppää välillä lastenkirjallisuuden puolelle. Tiffany Aching -osasarjan avauskirjassa yhdeksänvuotias nimikkohenkilö ryhtyy noidaksi, vetää hirviöitä turpaan ja pelastaa pikkuveljensä unimaailman kuningattaren käsistä. Koska tämä on lastenkirja, juoni ei haaro niin moneen suuntaan kuin Kiekkomaailmassa yleensä ja huumorinappulakin on käännetty tavanomaisesta poikkeavaan asentoon. Unimaailmaseikkailut eivät tavallisesti minua kiehdo, eikä tämä kirja muodosta poikkeusta.

Teos edustaa sitä fantasiakirjallisuuden alalajia, jossa hyvä kyttä uudistaa korruptoituneen ja fasistisen poliisilaitoksen sisältä käsin, ja myös sitä, jossa sankari matkustaa ajassa taaksepäin tappamaan hitlerin ennen kuin hänestä tulee hitleri. Mutta hyvin etenevää ja mukaansatempaavaa urbaanisekoilua laissez-faire-lakonismistaan huolimatta.

Diipisti filosofoiva romaani ihmisen olevaisuudesta ajassa ja paikassa ja vähän kaikesta muustakin. Filosofoinnin ympärille kyhätty tarina on melkoista sillisalaattia, ja tuntuu kuin parin vahvemman romaanin jälkeen olisi taas hypätty sarjan hapuilevampaan alkupäähän.