Reviews and Comments

Alkuosa oli ihan mukavasti etenevää seikkailukertomusta, ja villin ulkoilmaelämän kuvaus oli paikoin suorastaan kaihoisan lumoavaa. Odotin, että tarina kehittyisi kohti suurta loppua. Mutta mitä vielä. Viimeinen kolmannes oli aivan sietämätöntä nollan tähden kuraa.

Varsin hyvin laadittu elämäkerta mielenkiintoisesta presidentistä ja siinä samalla monipuolinen katsaus Chilen poliittis-taloudelliseen historiaan. Opin paljon uutta, mm. aiemmin hatariksi jääneet käsitykset Allenden politiikasta eivät ole enää niin hataria. Kiinnostavasti Allenden urasta syntyi sellainen yleisvaikutelma, että vaikka hän oli suosittu, hän aina keskusteli jonkun kanssa ja hänen oli helppo muodostaa liittoja vaikka kenen kanssa, hänellä ei loppujen lopuksi ollut pysyviä poliittisia liittolaisia ja viime kädessä hän oli politiikan kentällä yksin.

En nyt tiedä, mitä tämän lukemisesta jäi käteen.

Vauhdikkaasti etenevä hupsuhko satu.

Viihdyttävän sekopäinen tarina näytelmäkirjailijasta, joka joutuu runsaaksi kuukaudeksi lataamoon ja kirjoittaa siellä täysin päättömän näytelmän.

Olipas jotenkin niljakas tarinakokoelma.

Rennolla otteella ja koomisesti kirjoitettuja romanttisia novelleja nuorille 90-luvun alusta. Kirjan henkilöitä ovat mm. Luuttu, Lelu, Karppa, Ranska, Pantse, Sabi, Aapee, Mauri Seiska, Inkkari ja Fyra, ja heidän elämässään tärkeitä ovat rokki, prätkät ja etelän aurinko. Varmaan juuri tämänlaisten kirjojen takia realistisella nuortenkirjallisuudella on, hmmh, maine. Kirjallisuutena kaksi tähteä, minun häröhuumorintajuni kannalta paikoin neljä tähteä.

Kirjan otsikko lupaa paljon, mutta sisältöä on yllättävän vähän. Kirjan perusteella Ruotsin siirtomaavalta oli hyvin vähäpätöistä ja rajoittui vain yhteen mitättömään saareen, ja Suomen osuus tästä siirtomaavallasta oli vielä sitäkin vähäisempää ja rajoittui kouralliseen virkamiehiä, merimiehiä ja sotilaita. Saarella käytiin orjakauppaa ja Ruotsikin toi orjia Afrikasta, mutta volyymit olivat muihin Euroopan suurvaltoihin verrattuna häviävän pieniä.

Asiasisältö olisi siis mahtunut paljon tiiviimpäänkin kirjaan, tai vaihtoehtoisesti sitä olisi tässä sivumäärässä voinut käsitellä paljon syvemmällä tasolla kuin nyt käsiteltiin. Esipuheen mukaan tekijät halusivat tehdä dokumenttielokuvan, mutta rahoitussyistä syntyikin kirja. Se selittänee kerronnan laveuden ja toisteisuuden.

Kuubaa temaattisesti esittelevä tietokirja. Kaikenkattavan maaesittelyn sijaan kirjoittaja on valinnut seitsemän teemaa, joiden jokaisen kehityskulku aina siirtomaa-ajasta nykypäivään asti valottaa maata ja siellä vallitsevia oloja kokonaisvaltaisesti: luonto, politiikka, väestö, sokeri, matkailu, uskonnot ja koulutus. Kirja onnistuu tehtävässään hyvin: kuubalaiseen poliittiseen järjestelmään ei suhtauduta kritiikittömästi, mutta toisaalta kirjassa esitellään paljon sellaisia teemoja ja näkökulmia, joita länsimielisessä mediassa ei useinkaan huomata kertoa, ja lukijana tuntee pääsevänsä näkemään maan sellaisena kuin ihmiset sen arjen tasolla kohtaavat. Tästä on hyvä jatkaa Kuubaa syvällisemmin esitteleviin teoksiin ja aineistoihin.

Antologia novelleja, joiden yhdistävät tekijät on mainittu jo kirjan alaotsikossa. Novelleja on kaiken sorttisia korkeafantsusta avaruusskifiin ja hyperrealismiin, mutta päällimmäiseksi vaikutelmaksi antologiasta jäänee kuitenkin tietynlainen lämminhenkisyys. Omia suosikkejani ovat Monique Cuillerierin The Sound of Home, Phil Cowhigin Wyvern ja J. Rohrin Slow Burn, Steady Flame.

Antologiassa on myös oma novellini, minkä vuoksi pidättäydyn tähdittämästä. 1800-luvulle sijoittuva Beasts of Bataranam ei ole lämminhenkinen, ei skifiä eikä fantsua, mutta siinä nuoret karanneet orjat näyttävät plantaasinomistajalle, mistä kana pissii.

Tämä on oikein hyvä! Kuten nimi kertoo, tässä opastetaan vertailujen ja rinnastusten avulla lukemaan kaikkia romaanisia kieliä, kunhan vain osaa yhtä romaanista kieltä suhteellisen hyvin. Kirjan esimerkkitekstit ovat vaikeustasoltaan rohkaisevia ja muuttuvat kirjan edetessä haastavammiksi, joten lukijana tulee tosiaan tunne, että kappas, tämähän sujuu. (Todellisen tulikokeen saan sitten, kun rupean lukemaan jotakin romaania kielellä, jota en ole tämän enempää opiskellut.) Kirja on toisaalta kyllä paikoin aika tanakkaa luettavaa, koska luettelojakin on paljon, mutta ne toiminevat hakuteoksen tavoin sitten, kun laajentaa lukurepertuaariaan kirjan tekstien ulkopuolelle.

Varsinaisia opetettavia kieliä tässä on kuusi, eli ranska, katalaani, espanja, italia, portugali ja romania. Jonkinlaisena oletuksena on, että opiskelija osaa juuri ranskaa, joten ranskan esimerkkitekstejä on muita kieliä vähemmän. Pienistä romaanisista kielistä esitellään lyhyesti oksitaani ja sardinia.

Viidestä toisiinsa nivoutuvasta tarinasta koottu romaani, joista vahvin on puolet koko kirjasta vievä avaustarina. Kokonaisuudessaan ihan hyvä, vaikkakin rakenteensa vuoksi hiukan hajanainen kertomus 1960-luvun valkoisista yhdysvaltalaislapsista, joiden oli tarkoitus aikuistua Vietnamin sodan aikaan. Siis juuri niistä, joita nykykeskusteluissa kutsutaan buumereiksi. Tältä kannalta kirjan toiseksi viimeisen tarinan sukupolviyhteenveto onkin itse asiassa varsin osuva, vaikka onkin kirjoitettu jo parikymmentä vuotta sitten. King kirjoittaa niin vahvalla rutiinilla, että tällaiset vähemmän tunnetutkin kirjat ovat sulavaa luettavaa. Ai joo, varsinaista kauhua tässä ei oikeastaan ole.

Vanhanaikaisia romanttisia novelleja. Niin vanhanaikaisia, että romantiikkaa on suurimmaksi osaksi vaikea tunnistaa, tai jos sen tunnistaakin, mahdotonta pitää romanttisena. Mutta on kirjassa yksi sitaatin arvoinen viisaus, jonka ansiosta voin antaa tälle kaksi tähteä: ”Jos voitte istua toisen ihmisen seurassa vaiti puoli tuntia ja tuntea olonne mukavaksi, teistä ja tuosta ihmisestä voi tulla ystävät. Jos ette voi, teistä ei tule koskaan ystäviä, eikä teidän kannata tuhlata aikaa yrittämiseen.”

Tämä oli hyvä! Sopivan tarmokkaita lapsia, päähenkilönä vieläpä lapsinero, johon on varmasti mukava samastua, ja lopussa kaikille ilkeille ja pahoille käy ansionsa mukaan eli köpelösti. Mutta voi jestas mitä julmuutta! Alusta asti on rankkaa systemaattista henkistä väkivaltaa, mutta sitten kun päästään kouluun, kohdataan rehtori, joka paitsi solvaa ja nöyryyttää lapsia myös käyttää kaikkia mahdollisia fyysisen väkivallan muotoja oppilaisiin. Rehtori (joka todennäköisesti on myös murhannut veljensä saadakseen perinnön) on kylässä arvostettu eivätkä muut aikuiset tietenkään puutu asiaan, eikä minun ole vaikea uskoa, että tällaista se meininki on takavuosikymmeninä ollut muun muassa Britanniassa (väkivallan määrää on tietenkin liioiteltu ihan samalla tavalla kuin lapsineron neroutta, mutta väkivalta ilmiönä on ollut niin olennainen osa opetusmetodeja, että itse valtakuvio on uskottava). Kirjahan ei ole enää mikään tuore, joten tämä aivan ylitsevuotava brutaalius tuntuu minusta mahdollisesti paljon brutaalimmalta kuin 1980-luvun vanhemmista, mutta en minä ehkä näin julmia kouluväkivaltakuvauksia haluaisi nykylapsille lukea.