”Historiankirjoissa sitä kutsuttiin polkupyörävallankaappaukseksi, ja se sujui rauhallisissa merkeissä.”
Vähän hassu kirja. Luulin, että tämä olisi enemmän lastensatu, mutta nuortenkirjaksi tämä kai on tarkoitettu. Kerronta on hämmentävä sekoitus sympaattisia puhuvia eläimiä ja verisiä taisteluita, joissa luodit ja terät tappavat ja haavoittavat satoja sotilaita ja siviilejä, eikä fasismiltakaan aina vältytä.
Ensimmäiset kaksi kolmasosaa kirjasta olivat tosi vetäviä. Tykkäsin ihan mahottomasti kirjan ronskista huumorista ja paikoin reikäpäisistä sotakuvauksista. Harvoin Suomen sodista näin kieli poskella kirjoitettua proosaa pääsee lukemaan.
Mutta hymy hyytyi kyllä kirjan viimeisellä kolmanneksella, kun päähenkilöt olivat hävinneet sodan ja alkoi epätoivoinen pakomatka, joka ei voinut päättyä hyvin. Valitettavasti myös kirjan vetävyys onnahti tässä vaiheessa jonkin verran.
Oman osansa vetävyyden onnahdukseen toi myös kirjan rakenne. Ensin seurattiin valkeakoskilaisia noin kolmasosan verran, sitten tamperelaisia toisen kolmasosan verran, ja sitten palattiin taas koskilaisiin ja välissä vain vähän vilautettiin Tampereen likkaa. Kun ensin lukija oli kiintynyt Sigridiin, Marttaan ja Saimiin, heidät ehti jo Lempin ja Lauhan myötä unohtaa sen verran, ettei loppukolmanneksen kohdalla enää syntynyt uudelleen kunnon tunnesidettä.
Joka tapauksessa erinomainen lukuvalinta vielä näin sisällis100-vuoden lopuksi.
In the aftermath of a colossal battle, the future of the Seven Kingdoms hangs in …
Review of 'A Dance With Dragons' on 'Goodreads'
4 stars
Kas niin, tässä tapahtuikin taas enemmän kuin nelososassa. Ja juuri kun alkoi tuntua siltä, että keskeisten henkilöiden kuolintahti olisi hiipumassa ja he selviäisivät pinteistä vähän turhan nokkelasti (alkuosiin verrattuna), päästiin taas sellaisiin puhdistuksiin, että en ihmettele, miksi sarjan seuraava osa on viipynyt: pitäähän sitä keksiä taas melkein kokonaan uusi henkilökaarti. Mutta joo, pitää nyt asennoitua tähän sillä tavalla, että tämä tarina oli tässä. Lienee melkoinen ihme, jos kuudennen osan joskus pääsee lukemaan.
Tästä kirjasta jäi vähän ristiriitainen olo. Toisaalta minäkertoja esitetään yllättävän naiivina ja vähän liikaa päälauseiden tasolle jäävänä oman elämänsä tarkkailijana — siihen nähden, että hän on kirjailija, joka kykenee luomaan häikäisevää kirjallisuutta myös silloin, kun maailma pelaa häntä vastaan — mutta toisaalta tällainen kerrontatyyli tuo henkilöön juuri sellaista helposti särkyvän persoonan tuntua, joka on sisällön kanssa sopusoinnussa. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että minäkertoja ei itse aivan ylety niihin sielunsa syvyyksiin, joihin hän kovasti pyrkii, vaan havainnot ja ajatukset jäävät lopulta häiritsevän pinnallisiksi. Ja kuinka vahvasti joka ikinen päähenkilön teko huutaa sitä, miten hän kaipaa vain hyväksyntää, miten hän vain haluaa tulla huomatuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on — ah, ja miten syvästi juuri tähän puoleen hänessä saatoin samastua.
Jalonen on ryhtynyt rohkeaan urakkaan kirjoittaessaan todelliselle henkilölle fiktiivisen elämän. En mitenkään kykene arvioimaan, kuinka kirjan tarina vastaa Janet Framen todellista elämää, enkä itse kirjailijana tohtisi näin lähellä oikeaa elämää olevaa aihetta valitakaan. …
Tästä kirjasta jäi vähän ristiriitainen olo. Toisaalta minäkertoja esitetään yllättävän naiivina ja vähän liikaa päälauseiden tasolle jäävänä oman elämänsä tarkkailijana — siihen nähden, että hän on kirjailija, joka kykenee luomaan häikäisevää kirjallisuutta myös silloin, kun maailma pelaa häntä vastaan — mutta toisaalta tällainen kerrontatyyli tuo henkilöön juuri sellaista helposti särkyvän persoonan tuntua, joka on sisällön kanssa sopusoinnussa. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että minäkertoja ei itse aivan ylety niihin sielunsa syvyyksiin, joihin hän kovasti pyrkii, vaan havainnot ja ajatukset jäävät lopulta häiritsevän pinnallisiksi. Ja kuinka vahvasti joka ikinen päähenkilön teko huutaa sitä, miten hän kaipaa vain hyväksyntää, miten hän vain haluaa tulla huomatuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on — ah, ja miten syvästi juuri tähän puoleen hänessä saatoin samastua.
Jalonen on ryhtynyt rohkeaan urakkaan kirjoittaessaan todelliselle henkilölle fiktiivisen elämän. En mitenkään kykene arvioimaan, kuinka kirjan tarina vastaa Janet Framen todellista elämää, enkä itse kirjailijana tohtisi näin lähellä oikeaa elämää olevaa aihetta valitakaan. Mutta ainakin kirjan tunnelma toimii ja kuljettaa lukijan Uuden-Seelannin takamaille samaan tapaan kuin vaikka Aldous Hardingin musiikki:
Ei huono. Mutta toisaalta ei myöskään minkäänlaista todellisuuspakoa, kun kaikkia mahdollisia todellisuuden ikäviä puolia hierotaan naamaan oikein urakalla.
Review of 'Onnellinen prinssi ja muita tarinoita' on 'Goodreads'
4 stars
Olen aika monta klassikkokirjaa täällä haukkunut, mutta nyt on kerrankin aiheellista sanoa, että tämä klassikko on kestänyt aikaa ja toimii edelleen erinomaisena kirjallisuutena ihan itsessäänkin. Suoraan sanottuna monet tämän kokoelman saduista tuntuvat surullisen ajankohtaisilta edelleenkin näinä myöhäiskapitalistis-uusfeodaalisina aikoina, joiden olisi jo ollut aika jäädä satukirjojen lehdille kuvaukseksi entisistä köyhistä ajoista.
Eniten pidin kokoelman alkupään saduista. Kaksi viimeistä sen sijaan erottuivat muita sekavampina eivätkä yhtä koskettavina, minkä vuoksi kirja menetti viidennen tähtensä.
The original story of science gone berserk: one that changed how far our dreams can …
Review of 'Frankenstein : uusi Prometheus' on 'Goodreads'
2 stars
Olen hiukan hämmentynyt tämän alkuperäisen tarinan rakenteesta. Kaikki se hirviökuvasto, joka Frankenstein-johdannaisissa on pääosassa, tulee tässä lausuttua lähinnä ohimennen, ja sitten kiirehditäänkin taas kertomaan päähenkilön päänsisäisestä kauhistelusta ja ympäri maailman ravaamisesta. Myös hirviön korkea äly ja empatiakyky sekä taito hankkia runsaasti sivistystä ja kielitaitoa todella lyhyessä ajassa hämmentää ja heikentää tarinan vetoa.
Mutta joo, sinänsähän tämä on hyvin arkkityyppinen tarina keksijästä, joka vannoo tieteen nimeen ja kuvittelee voivansa leikkiä jumalaa, kunnes joutuu itse oman nerokkuutensa uhriksi. Eihän tämä arkkityyppisyys tietenkään ole sattumaa, koska juuri tämä tarina on se arkkityyppi, johon kaikkia myöhempiä vastaavia tarinoita verrataan. Tarinatyypin heikkoutena on ehkä se naiivi ja epärealistinen näkemys, että jumalaa leikkivä nero väistämättä rupeaisi jossain vaiheessa katumaan sitä, että on luonut hirviön. Siitähän lukija saa katarsiksen, mutta oikea maailma tuntuu valitettavasti paljon kyynisemmältä paikalta.
Mrs Dalloway (published on 14 May 1925) is a novel by Virginia Woolf that details …
Review of 'Mrs. Dalloway : romaani' on 'Goodreads'
1 star
Voi hyvänen aika sentään, mitä rytmitöntä tajunnanvirtaa. Ajatus harhaili koko ajan muualle ja nukahtaminen väijyi nurkan takana. No, oli onneksi suht nopealukuinen.
Suomen itsenäisyyden alkuvuosiin sijoittuva pienoisromaani, jonka päähenkilönä on vaivoin sukukypsäksi kasvanut mutta vielä selvästi alaikäinen teinityttö, joka kokee vetoa äitinsä ikäiseen kotitilan töissä auttavaan kylänmieheen. Totta kai mies ottaa mitä tarjotaan eli sekä äidin että tyttären, mutta vain tytär tulee raskaaksi. Ja sitten mies sluibahtaa maisemista. Kirja siis käsittelee nimensä mukaisesti tabuaihetta, lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä seksiä itse haluavan lapsen näkökulmasta. Pienoisromaanin kanssa samoissa kansissa on novelli norjalaisesta sotasankarista, josta ei olekaan naissankariksi. Vehkeiden ympärillä siis kovasti hyöritään.
Nopealukuinen kirja Suomen itsenäistymissyksyn karuista tapahtumista Helsingin pitäjässä. Maailma ympärillä hajoaa, mutta nuoret rakastuvat entiseen malliin. Spoilaan tähän kirjan lopusta pari tapahtumaa, niin lukemista harkitsevien ei tarvitse kokea yllätystympääntymistä: yksi päähenkilö raiskataan, ja totta kai hän tulee kerrasta raskaaksi. Sen oli ehkä tarkoitus tehdä kirjan lopetuksesta dramaattisempi, mutta oikeasti se vain lässäytti kaiken.
Osasipas olla jotenkin pitkäveteisen puoleinen kirja eri taustoista tulevien ihmisten suhdeongelmista viime vuosisadan puolivälin Australiassa. Jotenkin en meinaan ihan hiffannut, miten ne erilaiset taustat nyt vaikuttivat tapahtumiin, vaikka ne olivat olevinaan kirjan pointti.
Nyt oli kyllä todella samastuttava lukukokemus. Ehkä yksi kirja kahdestasadasta pääsee samastuttavuudessa edes kutakuinkin lähelle. Ja näin voin sanoa siitä huolimatta, että omassa elämässäni moni asia on mennyt eri tavalla kuin tämän kirjan päähenkilöllä (tai siis sivuhenkilöllä). Turunen on onnistunut tavoittamaan sukupolvikokemuksesta jotain todella olennaista. Niin, kyllä, minä näen tämän ennen kaikkea sukupolvikirjana.
Tai voihan olla, että kokemus on yhteinen vain minulle ja joillekuille muille itsensä oman elämänsä sivuhenkilöksi kokeville. Kymmenen vuotta sitten kirjoitin romaanikäsikirjoituksen paljolti samoista aiheista. Sitä ei koskaan julkaistu eikä koskaan julkaistakaan. Onneksi Turunen kirjoitti tästä niin paljon paremmin, niin minä voin keskittyä kirjoittamaan muita kirjoja.
Tämä runsaudensarvi pursuaa asioita, jotka vituttavat setämiehiä, ja sehän on vain hyvä juttu. Naivistisuudessaan Sivuhenkilö tuo tämän tästä mieleen myös Markus Kajon Kettus-jupinat, mutta asiaan tietenkin kuuluu, että naivistisen pinnan alla pureudutaan todella syvälle.
Review of 'Äärimmäisen onnen ministeriö' on 'Goodreads'
3 stars
Mitä minä oikeastaan juuri luin? Tässä kirjassa tapahtuu vähän kaikkea, mutta en osaa hahmottaa, mikä tämän tarinan yhtenäinen kaari olisi. Tapahtumat sijoittuvat usean kymmenen vuoden ajalle, väestöryhmä toisensa jälkeen murjotaan hengiltä ja näkökulmat ja sen myötä aiheet vaihtuvat odottamatta. Intia näyttäytyy todella karuna paikkana, ja mikä ikävintä, tämän kirjan lukemisen aikana näin (epäilemättä kirjan takia) yhtenä yönä ahdistavaa painajaista, jossa puolifasistiset sotilasviranomaiset kiusasivat minun tuttujani Suomessa. Toimikoon se vaikka varoituksena niille, jotka harkitsevat kirjan lukemista.
