Reviews and Comments

Pieni vihkonen raapaleita puhelinaspan työstä. Tuotteita, palveluita, niitä hankkivia asiakkaita ja järjettömiä sopimusehtoja parodioidaan mukavan lakonisesti.

Deze verhalen lijken meer op fragmenten als volledige verhalen.

Ei Murakamin parhaimmistoa. Juoni sinänsä ei ole mitenkään ihmeellinen: keski-ikäisen miehen lapsuus ja nuoruus kerrataan, sitten naispuolinen lapsuudenystävä tulee ja sotkee hyvin menestyvän keski-ikäisen miehen tunteet ja perhe-elämän, ja kriisin jälkeen elämä jatkuu taas. Näitähän on nähty.

Mutta Murakami rakentaa tunnelmakuvia todella taiten, ja lukiessa siirtyy vaivatta päähenkilöiden mukana huoneisiin, joissa pöly hiljalleen leijailee valonsäteissä ja puhelinten valintalevyt naksahtelevat. Tällaisten hetkien vuoksi tämäkin kirja nousee tyhjänpäiväisyyden yläpuolelle.

Rauhallista tahtia etenevää, hitaasti rakentuvaa pienen asetelman kevyttä kauhua, jossa yhden parisuhteen kautta tarkastellaan sitä, miten näemme toisemme ja pidämmekö kiinni omista muistikuvistamme ja käsityksistämme vai oikeasta ihmisestä sellaisena kuin hän kulloinkin vieressämme on.

Omaa lukukokemustani jäi häiritsemään se, että pari ilmeisesti keskeistä seikkaa jäi minulle kovasti hämäräksi, enkä nyt ole lainkaan varma, luinko vain jotkin kohdat huolimattomasti, jäikö minulta jotain olennaista tajuamatta vai eivätkö ne seikat lopulta olleetkaan keskeisiä.

Reippaan suorasukainen kertomus jälkiviktoriaanisesta Lontoosta, jossa työläiset ja siirtomaiden asukit ovat kaksinaismoralistiselle yläluokalle pelkkää riistaa. Kirjassa on sitä samaa nautinnollista meininkiä, joka mm. Sarah Watersin varhaistuotannosta tekee niin herkullista — toki sillä erotuksella, että miesten välinen rakkaus on kuvaukseltaan aina paljon rivompaa ja pervompaa. Ajankuva on vahva ja dekadenssi ylitsevuotavaista.

Olen kuullut sanottavan, että tälle kirjalle on vaikea antaa genremääritelmää. Ei ehkä tarvitsekaan, mutta minulle tämä näyttäytyi kevyesti scifistisenä ihmissuhderomaanina, jossa on lisäksi trillerijuoni. Ja nimenomaan siinä järjestyksessä, että ihmissuhteet ovat etusijalla. Reaalimaailmaan verrattuna tämän kirjan maailmassa teknologia on kehittynyt hyvin erikoisella ja epätasaisella tavalla. Tietotekniikka lienee hyvin kehittynyttä, mutta sitä ei käytetä juuri muuhun kuin lääketieteeseen. Liikenteessä on palattu automobiileista hevospeleihin eikä suinkaan siirrytty eteenpäin, ja tietoliikenne perustuu kalliisiin telefonilinjoihin ja paperikirjeisiin. Sekoituksesta syntyy kaikkinensa vähän unenomainen kokonaisuus.

Ykkösosan kohdalla taisin kirjoittaa jotain sellaista, että etukäteen kuulemaani nähden kirjassa oli yllättävän vähän väkivaltaa ja seksiä. No kakkososassa tilanne muuttui, eikä tässä nyt sitten oikein muuta ollutkaan. Suorastaan jopa vähän liikaa minun makuuni, niin että kaikkeen turtuu eivätkä julmuudet oikein enää jaksa herättää tunteita. Ja tämä oli sentään vasta toinen osa...

Mutta tarina itsessään vetää oikein hyvin. Ja kun alkaa tapahtua, tapahtuukin sitten niin monen sadan sivun verran, että on pakko jättää loput seuraavaan päivään (ja sitä seuraavaan jne.), ja kokonaisvaikutelmana on, että tarina etenee samaan aikaan sekä tuskastuttavan hitaasti että hengästyttävän nopeasti.

Melkoisesta urakasta yhden osan lukeminen kyllä käy, joten täytyy varmaan taas pitää jonkin aikaa taukoa ennen seuraavan osan aloittamista. Vaikka kaikki jääkin niin kiinnostavasti kesken.

Nu weet it echt wat eer gebeurt aan het platteland.

Nouja, eindelijk vond ik een Nederlandse boek zonder seks en drugs, en dat is heel prima! Is ook een goed boek met actuele thema's en interessante perspectieven.

Olipas tämä hyvin epätasainen sarja. Tässä osassa oli selvästi olennainen seikkailujuoni, jonka tarkoitus oli nivoa trilogian iso kaari päätökseen. Mutta en oikein löytänyt tästä minkäänlaista jännitettä. Päähenkilöt veneilevät paikasta toiseen, kaikkialla on nuivaa, ja ykskaks pääpahis onkin listitty — mitä tapahtui? Atuanin holvihautojen jälkeen ajattelin, että ei tämä nyt niin huono sarja olekaan, mutta ääh, lässähti aika pahasti. Ja ne tosinimihöpinät tympivät edelleen.

Jopas. Ykkösosa tuntui vähän kökköpökäleeltä ja naamaan hierottu tosinimi-ideologia herätti inhoreaktion. Mutta kakkososassa päästiin ihan oikean jännitteen pariin, ja ympäristö oli muutenkin kiinnostavammin rakennettu.

Höpsö detalji muuten: suomalaisen laitoksen kansikuvassa on vaaleaihoinen mies, vaikka tekstissä ihan selvästi puhutaan tummahipiäisestä. Sitäkö se 70-luvun markkinointi vaati?

Sadunomainen kertomus kunniasta, velvollisuuksista ja omien päämäärien selvenemisestä. Tarina voisi olla ikiaikainen, mutta monet kerronnan elementeistä tuntuvat suorastaan moderneilta, ja ehkä siksi kompromissina tarina sijoittuukin 1800-luvun puolimaihin.

Omintakeinen ja kiehtova maailma. Itse tarina tuntuu kuitenkin vähän turhan luurankomaiselta. Näillä elementeillä olisi saanut aikaiseksi täyteläisemmänkin romaanin.