Reviews and Comments

Omintakeinen ja kiehtova maailma. Itse tarina tuntuu kuitenkin vähän turhan luurankomaiselta. Näillä elementeillä olisi saanut aikaiseksi täyteläisemmänkin romaanin.

Pienimuotoinen ja tiivis kauhuromaani lapsensa menettävästä pariskunnasta, jonka puolisot prosessoivat menetystään ja suruaan kumpikin omalla tavallaan. Hmm niin, minulle tässä kirjassa suurinta kauhua oli se espoolainen rivitalohelvetti, johon Tytti oli päätynyt, joten en yhtään ihmettele hänen ratkaisuaan. Ja Timo oli juuri sellainen paskiainen, että lopussa tuli ihan katarttinen olo.

Kuusi tuoreehkoa ruotsalaista spefinovellia. Jos tämä on edustava läpileikkaus, niin kokonaiskuva näyttäytyy synkkänä ja dystooppisena sossulandiana, jossa yksilön selviytymiskeinona on jallittaa järjestelmää. Antologian vaikuttavin maailmankuvaus on novellissa Pancasila. Antologian sympaattisin hahmo taas on nimieläimeksikin nostettu kääpiövyöhi.

Nopealukuinen ja koukuttava raapaleantologia: ”Jos tästä vielä yhden... kas, se loppuikin jo!” Voisin antaa neljä tähteä muuten, mutta kun tässä on kaksi minunkin raapalettani, niin ehkä jätän tähdittämättä.

Hyvin mukaansatempaava tarina sukupuoli-identiteetin kehityksestä, itsensä löytämisestä, nuoruuden hairahduksista ja itselle anteeksi antamisesta. Seuraa vähän spoilereita.

Kolmen tytöksi kasvaneen nuoren porukassa yksi hellii kasvihuoneessaan eksoottisia kasveja, ja saa kerran mysteerilähetyksenä tuntemattoman kasvin (koko kirjassa ei muuten selvinnyt, kuka ja miksi kasvin lähetti). Kasvilla on odottamattomia taikavoimia: mettä nauttineiden tyttöjen vartalo muuttuu pojanvartaloksi, mutta vain aamuun saakka. Kaksi kolmikosta kyllästyy leikkiin nopeasti, mutta yhdelle heistä elämä aukeaa aivan uudella tavalla.

Ja onneksi aivan lopussa käy niin kuin käy, jotta tämä ei jäänyt tavanomaiseksi traagisen transhenkilön tarinaksi.

Nuortenkirjahan tämä on, mutta kuvaus on riittävän ajatonta, jotta myös entinen nuori onnistuu tuntemaan ne kaikki hajut ja kosketukset, joita kirjan sivuilta huokuu.

Hmmh. Novelleja, jotka eivät mitenkään erityisesti jää mieleen, tee vaikutusta tai yllätä. Paitsi se, jossa Muumipapan pää on kuukautisveren tahrima. Luulin jo yhden antologian nurkkaan viskattuani selvinneeni siitä, mutta ehei, äkkiä se taas leväytettiin eteeni.

Matthew Shardlake -sarjan kuudes ja — loppuratkaisusta päätellen — mahdollisesti viimeinen osa pääsi lukuvuoroon toisena perkeistäpalautumiskirjana, ja siihen se sopi oikein mainiosti. Seitsemän ja puoli sataa sivua kiireetöntä seikkailua hovijuonittelujen pelinappulana, hengenlähtö monta kertaa lähellä, ja kaikki tämä ylimysten uskonkiistojen takia. Sarjan aiempien osien terävyyteen ei kerronnassa ihan ylletä, ja muutenkin maneerit alkavat jo maistua vähän pahviselta. Mutta tämäkään kirja ei petä, jos kohta ei järisyttävän suurta vaikutustakaan tee.

Historiallista tarkkuutta en osaa arvioida, mutta Shardlake-sarjan henkilöt ja maailma ovat aina tuntuneet hyvin eläviltä. Kiistat ovat ikiaikaisia, kaikki valtaapitävät juonittelevat samaan tapaan ja radikaalien hihna lipsuu kaikkialla samalla tavalla — tai niin ainakin Sansom meille haluaa kertoa. Sarjan ehdoton ansio on se, että uskonpuhdistuksen ajan tapahtumat, jotka muuten ovat yleensä vain muutama lause koulukirjoissa, konkretisoituvat lukijalle.

Perkeet olivat viime metreillä sellaista sielun raastamista, että tuli ihan huono olo — keskittymiskyvyttömyyttä, alakuloa ja niin pois päin. Niinpä ajattelin palautua rasituksesta lukemalla heti päälle jotain sellaista, jonka voisin luottaa olevan hyvää ja vetävää muttei liian raskasta. Kahdeksas Flavia pääsikin näin ollen jonossa ohi monen muun paljon aiemmin hankitun kirjan.

Eivätkä odotukseni pettäneet. Tarinan kaari on tuttu entuudestaan, henkilöt niin ikään, joskin kyllä he aina vähän kehittyvät kirjojen välillä, ja kielikin soljuu ihan hyvin. Äkkiäkös tällaisen siis lukee ja viihtyy ihan keskitasoisen hyvin.

Flavia palaa Kanadasta takaisin Englantiin ja löytää taas kotikulmiltaan ruumiin (hämmentävän vaarallisia paikkoja nämä englantilaiset maalaiskylät!). Sitten nuuskitaan pitkin pitäjiä ja käydään Lontoossakin pari kertaa, ja lopulta tapauksen kulku ratkeaa. Mistään isosta mysteeristä ei ole tälläkään kertaa kyse, ja pääkohdat saattoi arvata jo suhteellisen varhaisessa vaiheessa, mutta detaljien imu vei loppuun asti.

Ronskiotteinen veijariromaani, joka vetää hyvin mukaansa ja pitää kyydissään loppuun asti. Etelä-Afrikka (ja Afrikka noin muutenkin) tulee vahvasti ja elävästi esiin. Henkilökaarti on kirjavaa, mutta tässä ympäristössä sitä ei tarvitse mitenkään alleviivata. Jonkinlaiseksi etsivätarinaksi tätä varmaan voisi myös kutsua, mutta mistään dekkarista ei ole kyse. Ja meininki on kuin suoraan Bataranamista, mikä minua tietenkin ilahduttaa kovasti. Ah!

Tosi soljuvaa tekstiä, joka menee suoraan asian ytimeen eikä jää kiertelemään liian etäiselle tasolle.

Toisteista ja junnaavaa turinointia kaukaiselta Atlantin saarelta. Paikallisen elämänmenon kuvauksessa kirja onnistuu hyvin, mutta mitään yhtenäistä tarinaa siinä ei ole, vaan muutamaa löyhästi toisiinsa (lähinnä ajallisesti) liittyvää anekdoottia kerrataan vähän kerrallaan sikin sokin yhä uudelleen ja uudelleen.

Kirja, jota voisi oikein mainiosti luonnehtia vaikka kvääripunkiksi, sillä päähenkilöt ovat kväärejä ja asenne on punk.

Juoni lyhyesti: Päähenkilö Maria on New Yorkissa asuva transnainen, joka eroaa puolisostaan ja saa potkut paskaduunistaan. Hän varastaa puolisonsa auton ja lähtee roadtripille länteen. Nevadalaisessa pikkukaupungissa hän tapaa Jamesin, joka on lukossa oman sukupuoli-identiteettinsä kanssa, ja hän päättää hetken aikaa toimia isosiskona, ennen kuin unohtuu kasinoon hakkaamaan kolikkoja koneeseen.

Kerronnallisesti ronskia ja häpeilemätöntä, mutta infodumppia on todella paljon. Monet pienet yksityiskohdat tekevät tekstistä hauskaa ja kevyttä lukea, mutta kokonaisuus ei lopulta tunnu johtavan oikein mihinkään. En tiedä, voi johtua siitäkin, että white thrash -kulttuuri ei ole minulle henkilökohtaisesti mitenkään lähellä, vaikka noin muuten jotkin transkokemuksen kuvaukset kuulostavatkin todella tutuilta.