User Profile

1700-luvun aateliston skandaalinkäryisten kirjeromaanien muotoinen tarina, jossa ollaan jatkuvasti joutsenkaula pystyssä, niin sanoakseni, ja flirttaillaan kväärilukijoiden kanssa.

Viurahtaneita tarinoita, mutta pääosin sellaisia, jotka jäivät minulle etäisiksi ja joiden nyansseja en oikein jaksanut miettiä. Parasta antia on tarina nimeltä Erityisen törkeää, joka on absurdi kokoelma Kova laki: Erikoisyksikkö -tv-sarjan jaksojen kuvauksia. Nautin siitä jopa vaikken ole kyseistä sarjaa koskaan tainnut yhtä jaksoa enempää katsoakaan.

Kirjeiden kautta kerrottu tarina kuolleena syntyneestä avioliitosta. Enpä oikein saanut tästä mitään irti.

No huhhuh, tämä kirja osasi yllättää! Odotin jotain kevyttä hömpähköä, mutta sainkin lukea terävänäköistä analyysiä saksalaisesta elämänmenosta 1920-luvun juhlien päätyttyä työttömyyden, köyhyyden ja poliittisen kärjistymisen vaivaamassa suurkaupungissa. Seksuaalisuuden suhteen ilmapiiri on vielä vapaamielinen, mutta naisen asema ei silti ole häävi. Kerronta on raikkaan suorasukaista ja tavoittaa nuoren päähenkilön äänen hyvin, jos kohta suomennos tuo mukaan oman sävynsä. Viimeinen kolmannes on otteeltaan vähän junnaavampi, mutta kaksi ensimmäistä kolmannesta ovat täyttä tavaraa.

Fragmentaarinen kokoelma haastattelumuotoisia henkilökuvia etupäässä irakilaisista Irakin ulkopuolella, ja välissä on sähköpostikirjeenvaihtoa varttuneen kääntäjän kanssa. Osa haastattelumuotoisista katkelmista on kirjailijan autofiktiivistä tarinaa. Teemat ovat karuja, poliittiseen väkivaltaan, sotaan, terrorismiin, fundamentalismiin ja siirtolaisuuteen liittyviä, mutta pohjavire on silti hyvin äijäkirjamainen.

Ruotsalainen kirjallisuudentutkija lähtee Nigeriaan, mutta ei saa mitään aikaiseksi. Aikansa ajelehdittuaan hän päättää lähteä Kongoon, jossa vietti lapsuutensa lähetyssaarnaajavanhempiensa kanssa. Siellä hänen oloonsa tulee vähän selkeyttä ja hän esittää jopa jokusen hyvän oivalluksenkin. Muuten vähän aikansa elänyt kirja — ei suinkaan teemojensa vaan enemmänkin kirjoitustyylinsä osalta. Takakansitekstin mukaan kirja on ”vakava komedia”, ja huumori on sen verran laimeaa, että se on koko lailla haihtunut lähes 40 vuoden kuluessa.

Minun olisi pitänyt lukea tämä kirja esimerkiksi viime vuonna, kun minun ja euroviisujen tiet eivät olleet vielä eronneet. Mutta vaikka näin olikin käynyt, kirja onnistui ihan kunnioitettavasti viihdyttämään. Elähtänyt muusikko haluaa tehdä comebackin ja kokoaa tuntemistaan muusikoista epätodennäköisen sekoilijaporukan, jonka huumoribändi onnistuu voittamaan euroviisut. Matkalla sekoillaan tietenkin ihan urakalla, ja kulissien takana häärii myös sekopäinen rikollisjengin pomo. Paikoin huumori on vähän turhan äijämäistä, mutta kokonaisuudessaan tarina tavoittaa hyvin euroviisujen kultakauden tunnelman.