User Profile

Perkeisiin pitää lukea peräkkäin kymmenen kirjaa samalta kirjailijalta. Kahlaanpa nyt sitten tammikuun ratoksi kymmenen Kiekkomaailma-kirjaa. Sarjan toisessa osassa suuri tähti lähestyy ja uhkaa kärventää koko maailman, joten antisankarimme päätyvät tahtomattaankin pelastamaan maailmaa, ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä luulevat siinä onnistuneensakin.

Syksyn viimeinen kurssikirja, jota opintosuoritusta varten ei olisi enää tarvinnut lukea loppuun, mutta enpä keskenkään viitsinyt jättää. Kuten nimestäkin voi päätellä, tässä keskitytään kaksi- ja monikielisyyteen nimenomaan koulunäkökulmasta ja tarkastellaan etenkin lapsia ja nuoria. Huomattavan suuri osa kirjasta käsittelee Yhdysvaltain koulujärjestelyjä ja sitä koskevaa lainsäädäntöä, ja muutenkin suurin osa kirjassa esitellystä aiemmasta tutkimuksesta keskittyy Pohjois-Amerikkaan ja Länsi-Eurooppaan. Mutta kyllä tässä käsitellään aihetta myös yleisemmin ja kansainvälisemmästäkin näkökulmasta, vaikkakin harmillisen vähän sivumäärään nähden.

Kalevalan uudelleentulkinta nykyajassa, jossa sankareita ovat mm. viihdetaiteilijat, urheilijat ja tietokonegurut. Eeppisen sankaritarinan tyyliin kerronta on aika kursailematonta eikä pikkuasioihin takerruta.

Romaani ihmiskaupasta ja itäeurooppalaisista teinitytöistä seksiorjina Norjassa. Todella paljon raakaa seksuaalista väkivaltaa. Lisäksi kerrontatyyli on monin paikoin jotenkin naiivin kömpelöä ja monet kielikuvat ovat lähinnä hölmöjä, mutta vaikea sanoa, kuinka suuri osa siitä menee suomennoksen piikkiin. Minua jäi myös kovasti häiritsemään, kun noin puolenvälin tienoilla yhdestä ihmeen inhimillisestä parittajasta paljastettiin seikka, joka vaikutti tarinan kannalta hyvinkin merkitykselliseltä, mutta pian sen jälkeen kyseinen henkilö katosi tarinasta kokonaan ja kyseinen paljastus tuntui jääneen täysin irralliseksi ja epärelevantiksi. Kaikkiaan siis aika ankea lukukokemus.

Vuoden 1905 Helsinkiin suurlakon alle ja sen aikaan sijoittuva romaani luokkaerot ylittävästä rakkaudesta. Erinomainen kirja, eikä vain siksi, että vuodet 1917–18 ja 1939–45 on niin loppuun kaluttu, mutta 1905 on hämmentävän freesi aihe. Politiikan lisäksi kuvioissa pyörii teosofejakin, ja siinä missä esimerkiksi Kännö esittää okkultistit lähinnä hirtehisessä valossa, Tolosen teosofit ovat herkkiä ihmisiä. Tätä voisin suositella suunnilleen kaikille.

Espanjaan sisällissodan kynnyksellä ja Lontooseen 1960-luvun lopulla sijoittuva romaani taiteen luomisesta ja tarinoista taiteen takana. Muusia on tässä monenlaisia. Välillä tuntuu että juoni haluaa olla mutkikkaampi kuin onkaan, koska mysteerit ovat aika helposti arvattavissa jo kauan ennen kuin ne lopussa paljastetaan. Mutta ihan jees kirja.

Omaelämäkerrallinen kirja, jossa kepeähköllä ja hirtehisellä otteella ruoditaan ankkalammikon parempiosaisten elämänmenoa. Tikkasesta en oikeastaan tiennyt ennen kirjan lukemista mitään, mutta ilmeisesti kyseessä oli jonkinlainen taiteen ja kulttuurin moniottelija. Tietämättömyyttäni voin puolustaa mm. sillä, että takakannen tietojen mukaan Tikkanen kuoli samana vuonna kuin minä täytin neljä, eli enpä ehtinyt perehtyä suomalaiseen kulttuuriin vielä hänen elinaikanaan. Ei mikään maata mullistava kirja ainakaan tällaiselle uudempaan polveen kuuluvalle lukijalle, eikä Tikkanenkaan kovin miellyttävää kuvaa itsestään antanut, mutta sujuvastihan tämän luki.

Trilogian kakkososa nyt näin viimeisenä. Sadistisia seksuaalisen väkivallan kuvauksia, jotka tekevät lukemisesta epämiellyttävää, mutta ehkä sitä on tavoiteltukin. Teema vähän sellainen, että riippumatta siitä, kuka on sortaja tai mikä maa mikä valuutta, sama kaiku on askelten. Puitteina jälleen virolaiset Neuvostoliiton sorron uhreina.

Kohellusnäytelmä lööppijulkisuuden kiroista. Muutama irtovitsi hersytti ihan nauruksi, mutta kokonaisuus ei iskenyt lähellekään niin lujaa kuin Laaksosen runot.

Kertomus Viron tapahtumissa toisessa maailmansodassa, kun itsenäisyys, neuvostovalta ja natsivalta vuorottelivat ja raastoivat ihmisiä suuntaan jos toiseenkin. Päähenkilöiden kohtalot summataan 1960-luvulle sijoittuvissa kohtauksissa. Kaksois-, kolmois- ja tiesmitenmoniselämä on näissä olosuhteissa selviytymisen ehto ja yksikin väärä sana tai ele voi muuttaa koko loppuelämän.

Huomasin myös, että luin vahingossa trilogian päätösosan ennen kakkososaa, koska luulin että kakkososaa ei meillä ole (oli eri hyllyssä). Mutta ei kai se niin nuukaa, luen kakkososan sitten joskus.

Kurssikirjaksi mukavan sujuvalukuinen perusesitys aiheesta. Kirjoittaja esittelee tekstin lomassa paljon kaksi- ja monikielisyyteen liittyviä myyttejä ja kertoo, miten asiat tutkimusten valossa oikeasti ovat. Aivan alussa kerrotaan, että maailmassa on enemmän kaksi- ja monikielisiä kuin yksikielisiä ihmisiä ja että monikielisyys on yleisintä monissa Afrikan ja Aasian maissa. Siitä huolimatta melkein kaikki kirjassa mainitut esimerkit ovat Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Tämä on kirjan heikkouksia. Olisin niin mielelläni lukenut vaihteeksi enemmän Aasian ja Afrikan monikielisyydestä. Toinen kirjan heikkouksista on se, että siitä puuttuu se yhteiskunnallisen analyysin terävyys, jonka ympärille esim. vasta lukemani Skutnabb-Kankaan vanha kirja suunnilleen samasta aiheesta pitkälti rakentui.

Syksyn kurssikirjoihin kuuluva perusesitys kieltenopetuksesta vähemmistöihin ja enemmistöihin kuuluville lapsille. Toisaalta tarkastellaan sitä, mitä tutkimukset sanovat hyvistä ja toimivista tavoista opettaa kieliä, ja toisaalta sitä, miten kieltenopetus ja opetus ylipäätään on järjestetty eri maissa eri väestöryhmille ja mitä käytössä olevat järjestelyt kertovat opetuksen tavoitteista.

Kirja on 1980-luvulta, ja ensimmäinen ajatus oli, että eikö aiheesta nyt ole mitään freesimpää kurssikirjaa saatavilla, kun onhan aiheen tutkimus varmasti ehtinyt sinä aikana edetä jo paljon. Mutta jo alusta asti kävi hyvin ilmi, että kirjan tapa käsitellä mm. rasismia ja kapitalismia ei ole (valitettavasti!) vielä mitenkään päässyt vanhenemaan — näitä samoja asioita ja näkökulmia kohtaa esimerkiksi päivittäin somessa. Terminologia ja argumentaatiorakenteet ovat ehkä vähän menneiltä vuosikymmeniltä, se myönnettäköön, mutta on hämmentävää huomata, millaiseen taantumuksen alhoon julkinen keskustelu näistä aiheista ehti vajota Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, ja vasta nyt aletaan olla tilanteessa, jossa 1980-luvun lopussa pysähtyneestä kehityksestä voidaan jatkaa eteenpäin.

Turboahdettu nousukausiromaani länsimaisen ihmisen jääräpäisestä matkasta kohti ilmastokatastrofia ja sukupuuttoaaltoa sekä siihen liittyvästä puritanistisesta kaksinaismoralismista. Olen jostain syystä vältellyt Sinisalon romaaneja, koska ennakko-odotuksena on, että lukukokemus olisi jotenkin raskas. Kielen tasolla tätä luki kuitenkin hyvin nopeasti ja mielellään. Kirjan kolmas näkökulmahenkilö tuntui todella pitkään tosi irralliselta, mutta loppua kohti sekin löysi paikkansa.