User Profile

Kännö jatkaa okkultismin kanssa leikkivien taiteilijapiirien tutkiskelua, eli tavallaan tässä on aika paljon samaa kuin Mehiläistiessä, vaikka miljöö ja henkilökuviot ovatkin erilaiset. Kokonaisuus on ehkä hiukan enemmän levällään eikä minulle tullut tästä yhtä voimakasta vau-tunnetta. Mutta ihan jepa tarina silti, tulevaa suuntaa oli usein vaikea nähdä etukäteen ja yllätyksellisyys säilyi.

Samoissa kansissa novellikokoelma ja romaani, kumpikin yhtä sekavaa ja puuduttavaa luettavaa. Häijyjä ihmisiä tekemässä toisilleen pahaa, ja sen sellaista.

Trilogia ei loppunut ihan niin briljantisti kuin olisi voinut loppua. Ykkösosassa monet pikkuseikat aluksi häiritsivät, mutta kun pääsi ykkösosan loppuun, ne loksahtivat kohdalleen ja saivat tarinan maailmassa mitä parhaimman selityksen. Noh, tässä kolmososassa näitä ykkösosan pikkuseikkoja on yritetty paikkailla tavalla, joka näyttää lähinnä siltä, että ykkösosaankin ne päätyivät lähinnä huolimattomuudesta eikä suunnitellusti. Mälsää, olisin tykännyt että linja olisi pitänyt loppuun saakka. Niin ikään loppuratkaisu oli suoranainen lässähdys: siilossa muhineet runsaat sata muricalaista pääsevät ihmisistä tyhjään maailmaan, ja heti he suunnittelevat täyttävänsä koko maailman muricalaisen kulttuurin uudella tulemisella. Olisi ollut paljon jämäkämpää, jos näille muricalaisille siilosta päästyään olisi selvinnyt, että heh heh, maailma onkin jatkanut kulkuaan muricalaisista huolimatta koko sen ajan kun he luulivat tuhonneensa kaiken. Mutta kai tämmöinen keskinkertaisuuden yläpuolelle nouseva itsereflektio on sitten liikaa vaadittu muricalaiselta dystopiakirjalta.

Sarjan kakkososa taustoittaa sitä, kuinka ykkösosan tilanteeseen päädyttiin. Ihan hyvin mukaansa vetävää kerrontaa taas, vaikka juoni onkin nyt ykkösosaa poukkoilevampi ja se vähän särki imua silloin tällöin. Ehkä suurin epäuskottavuus koko taustatarinassa on siinä, että Yhdysvaltain liittovaltio saisi muka ihan parissa vuodessa aikaan jotain niin massiivista ja konkreettista ja vieläpä niin, että yksityisillä yrityksillä ja biljardööreillä ei olisi keskeistä roolia koko hommassa (tai ehkä ne sit valkenee siinä kolmososassa, mene ja tiedä, mutta tarina ei vihjaissut lainkaan siihen suuntaan). Suomennoksessa loksauteltiin palasia kohdalleen ihan urakalla, minkä lisäksi ihmettelen, miksi kirjan nimi (shift) on suomennettu siirrokseksi, kun kirjassa muuten puhutaan koko ajan työvuoroista eikä kertaakaan mistään siirroksesta.

Nyt oli kyllä aika päräyttävä lukukokemus. Mitä tässä oikein tapahtui ja mitä ei tapahtunut? Erinomaista! Kännö ei pelkää käyttää mutkikkaita lauseita eikä käsitellä vaativia aiheita suu virneessä. Tarina lähtee liikkeelle siitä, kun natsit yrittävät valjastaa okkulttisia voimia käyttöönsä. Sen jälkeen pyöritään aivan absurdeissa 1960-luvun taidepiireissä. Sitten kun pikku hiljaa luulee pääsevänsä jyvälle siitä, mihin kirja on menossa, eteen lävähtääkin taas jotain odottamatonta. Aivot jäi vähän solmuun.

Novellikokoelma, Lintuselle tyypilliseen tapaan varsin hyvä. Totta kai tässä vähän vähemmänkin vetäviä novelleja on joukossa, mutta Kappelikeikka on heittämällä paras lukemani novelli ties miten pitkään aikaan.

Perkeitä varten luettu ennen vuotta 1990 julkaistu ohjelmointiopas, jonka valitsin sillä perusteella, että joskus 17 vuotta sitten jollain kieliteknologian kurssilla käytettiin jotain yksittäisiä awk-komentoja, joten arvelin, että ehkä tämän lukeminen ei olisi ihan turhaa. Mnoh, kyllä tämä nyt kuitenkin taisi olla täyttä ajanhukkaa siltäkin kannalta, koska nykyään laajojen tekstimassojenkin käsittelyyn on paljon monipuolisemmat työkalut kuin silloin, kun awk-kieli on luotu. En siis usko koskaan mitään tästä lukemaani käyttäväni, eikä päähäni kyllä mitään tästä jäänytkään. Ihan seikkaperäinen ja systemaattinen kirja kyllä, muttei tätä enää tällä vuosikymmenellä tarvita.

Autofiktiivisyydellä leikittelevä romaani ammattityöttömästä, joka lopulta päätyy yrittämään kirjailijaksi. Kerronta on valtaosin hyvin suoraviivaista arkisten itsestäänselvyyksien esittelyä, mutta lopussa lipsahdetaan surrealismin puolelle ja suorastaan alleviivataan sitä. Suoraviivaisuutensa ansiosta aika kevyttä luettavaa ja mielestäni myös varsin hyvä puheenvuoro keskusteluun työn ja ihmisarvon suhteesta.

Hötkyilemättä etenevä romaani luokanopettajasta, joka yrittää päästä sinuiksi sekä ystävänsä että veljensä kuoleman kanssa ja pohtii, onko rinnasta löytynyt patti syöpä vai ei. Haaviston romaaneille ominaiseen tapaan suuren osan kerronnasta muodostaa päähenkilön introspektio, joka monin paikoin lomittuu dialoginkin väliin niin, että lukija saa aivan miettiä, onko päähenkilö enemmän läsnä nykyhetkessä vai muistoissaan. Kokonaisuudessaan tykkäsin tarinan kaaresta, mutta jotkin sivujuonteet jäivät ehkä aavistuksen liikaa ilmaan roikkumaan.

Hyvin kiehtova ja suhteellisen hämmentävä kirja. Kansien väliin mahtuu aika monta tarinaa, joista syntyy jonkinlainen reikäinen kudos, ja mielenkiintoista kyllä aika moni muu tarinoista saa lopetuksensa paitsi juuri se, joka vaikutti olevan kirjan keskiössä. En tiedä olisiko sekin pääteltävissä, jos tuntisi näitä aasialaisia kulttuureita ja niiden historiaa jotenkin yksityiskohtaisemmin. Kirja tosiaan kietoutuu varastettujen polkupyörien ja etenkin yhden polkupyörän historian selvittämisen ympärille. Tyyli on samaan aikaan intiimiä ja runollista, kerronta on rauhallista ja tapahtumat yllättävät yksi toisensa jälkeen, ja aina välillä luiskahdetaan maagisen realismin puolelle.

Periaatteessa tämä on siis sukuhistoria, jossa minäkertoja selvittää 20 vuotta aiemmin kadonneen isänsä kohtaloa, mutta siinä ohessa kerrotaan paljon mm. Taiwanin teollisuushistoriasta, toisen maailmansodan tapahtumista Malakan niemimaalla ja Burmassa sekä norsujen asemasta sodassa ja eläintarhoissa. Ja koko ajan hikoillaan pyörän selässä tai entisöidään vanhoja pyöriä, en muista ajaako tässä varsinaisesti kukaan kertaakaan henkilöautoa. Kirja vei lopulta ihan eri suuntaan kuin alun perusteella odotin. Tykkäsin kovasti!

Sarjan kakkososa on vielä ykkösosaakin velopunkimpi. Tällä kertaa historian vääryyksiä korjataan kotimaaperällä eli käydään palauttamassa kelttikuninkaalta varastettu malja halloweeniltana. Vastassa on kiusaajajengi, jonka käsittely oli minun makuuni vähän turhan kliseistä, mutta noin muuten meno on taas ihan jees.

Kasarinostalgisen velopunk-lastenkirjasarjan avausosa, jossa kaksi noin kymmenvuotiasta tyttöä etsii brittiläiseltä pikkusaarelta legendaarista ritarien aarretta ja saa samalla aikaan vahinkoa siellä täällä. Aarteen tarinaan liittyy myös aika vahva opetus vieraisiin maihin tehtävistä ryöstöretkistä ja historian vääryyksien oikaisemisesta, mutta noin muuten kirjan moraalisanoma on aika vaivihkaista eikä välttämättä ihan yksioikoista. Tämä oli jotenkin ihastuttavan kaoottinen. Voisin mielelläni suomentaa tämän sarjan, jos joku kustantaja vaan haluaisi.

Yhdysvaltalainen kevytdekkari, jossa eronnut mies ja poliisikoulun reputtanut koira muodostavat yksityisetsivätoimiston. Koiran näkökulmasta selvitetään teinitytön kidnappaustapausta. Nopealukuinen sarjan avausosa, jossa ei koiran näkökulmaa lukuun ottamatta ole oikein mitään genreä uudistavaa.

Kevytdekkarisarjan ännännes osa on odotetusti kevyttä ja maneerinomaista luettavaa.

Pienehkö ja vähäeleinen romaani vähäosaisesta japanilaismiehestä, joka on köyhästä maalaisperheestä ja viettänyt koko ikänsä siirtotyöläisenä Tokiossa ja muualla kaukana perheenjäsenistään ja joka elämänsä ehtoopuolella päätyy asunnottomaksi Uenon puistoon. Asunnottoman ja köyhän siirtotyöläisen näkökulma tulee tässä jotenkin hyvin konkreettisesti esille, ja nämä ovat aiheita, joita japanilaisessa kirjallisuudessa en ole aiemmin kohdannut. Sikäli virkistävää luettavaa masentavasta aiheestaan huolimatta.