User Profile

Pääsääntöisesti ihan lukukelpoisia novelleja. Aikuisten Dahl sopii minulle selvästi paremmin kuin lasten Dahl, jos kohta ei mistään maailmaa mullistavasta lukuelämyksestä ollut kyse.

Kuuroustutkimuksen toisen aallon kirja, jossa kolmisenkymmentä tutkijaa erilaisista taustoista eri puolilta maailmaa kirjoittaa kuurouteen ja kuuroihin liittyvästä kansainvälisyydestä. Koska kuuroja elää melko tasaisesti kaikkialla maailmassa mutta ei missään kovin paljon, kansallisten ja kansainvälisten yhteyksien hakemiseen muiden kuurojen kanssa on pitkät perinteet. On jopa syntynyt yleismaailmallinen kuurojen samuuden käsite. Tässä kirjassa tarkastellaan tätä käsitettä kriittisesti, ja huomataan, että harmonisen samuuden kuoren alla on paljon jännitteitä ja ristiriitaisuuksia, ei vähiten pohjoisatlanttisten rikkaiden maiden ja muun maailman välillä. Intersektionaalisuuden käsitettäkin jo vilautellaan, joskin sitä on tarkasteltu enemmän vasta tätä myöhemmin ilmestyneissä julkaisuissa.

Dinan kirjasta alkaneen trilogian kakkososa, jota ei ole suomennettu, joten luin hollanniksi. Dinan kirjan lukemisesta on jo niin monta vuotta, etten ihan tarkkaan muista mitä siinä tapahtui, mutta tässä jatketaan saman perheen tarinaa. Päähenkilönä on tällä kertaa Dinan poika Benjamin. Dina katoaa maisemista jonnekin Eurooppaan selloa soittamaan, Benjamin lähetetään Tromssaan lukioon, ja sieltä hän jatkaa Kööpenhaminaan opiskelemaan lääkäriksi. Koko kirjassa on kyse siitä, miten Dinan teot varjostavat Benjaminin varttumista, ja lopuksi Benjamin pääsee tekemään tiliä äitinsä kanssa. Benjaminilla on Kööpenhaminassa omat naisseikkailunsa, joiden seurauksena syntyy Karna, joka on saanut osakseen trilogian kolmososan.

Koostuu romaaneista Charlie and the Chocolate Factory ja Charlie and the Great Glass Elevator. Ainakin ensin mainittu tunnetaan myös elokuvasovituksista, ja minulla on hämäriä muistikuvia jostain 80-luvulla näkemästäni elokuvasta, mutta kokonaiskuvan juonesta sain vasta nyt. Eksentrinen kapitalisti ja kolonialisti Willy Wonka kutsuu viisi onnekasta lasta kiertokäynnille suklaatehtaaseensa. Kiertokäynnin aikana ahneille käy juuri niin kuin ahneille käy. Köyhän kodin Charlie ei lankea houkutuksiin, ja lopussa hän saakin yllätyksekseen koko tehtaan perintönä Willy Wonkalta.

Jälkimmäisessä romaanissa lennetään ensin lasihissillä avaruuteen aiheuttamaan kansainvälinen selkkaus ja taistelemaan avaruusolioita vastaan, ja sen jälkeen palataan suklaatehtaaseen, jossa vanhuksia ensin nuorennetaan ja sitten vanhennetaan takaisin lääkkeellisesti. Minun oli vaikea löytää tästä jälkimmäisestä kohelluspätkästä varsinaista juonta.

Eläin- ja vähän ihmistarinoitakin viktoriaaniselta siirtomaa-ajalta, joten etenkin ihmiskuvaus on odotetun vanhentunut ja siten en tätä tällaisenaan nykylapsille lukisi. Pääosassa seikkailee aivan pienestä asti viidakon eläinten kasvatiksi päätynyt Mowgli-poika, ja hänen kumppaneinaan ovat mm. Baloo-karhu, Bagheera-pantteri, Akela-susi ja Kaa-python sekä verivihollisena tiikeri Šere Khan. Sivujuonteina osa tarinoista hyppää Intian ulkopuolelle, välillä peräti arktisille alueille saakka. Sympaattisin sankareista on epäilemättä sivettikissa Rikki-Tikki-Tavi.

Suomennos on alkuperäinen vuonna 1908 julkaistu, ja siitä pari kiinnostavaa huomiota. Esipuheessaan suomentaja valittelee, että suomen kieli tarvitsisi oikeastaan kokonaan uuden sanan kuvaamaan intialaista junglea, mutta paremman puutteessa hän päätyi suomentamaan sen viidakoksi, vaikka se tarkoittaakin eri asiaa — kun taas nyttemminhän vaatii erityisiä ponnisteluja ymmärtää viidakko joksikin muuksi kuin trooppiseksi metsäksi. Kiitos tästä merkityksen muutoksesta kuulunee juuri Viidakkokirjalle. Niin ikään kirjassa esiteltiin käsite viidakon laki, joka on sittemmin alkanut elää arkisessa kielenkäytössä ihan omaa, kirjassa esitellystä käytöstä poikkeavaa elämäänsä.

Paha haltiakummi pitää kaukaista valtakuntaa lumoissaan. Hyvä haltiakummi, joka sattuu olemaan Granny Weatherwaxin ystävä, lähtee korjaamaan asioita, koska tarina niin vaatii, mutta eipä hän pääse lähtemään ilman noitakolmikon kahta muuta osapuolta. Matkalla paitsi irvaillaan angloturistien toilailuille maailmalla myös revitään rikki perinteinen satu jos toinenkin. Juoni on vähän siinä ja siinä, mutta tässä oli sarjan tähän mennessä parhaat irtovitsit, jotka pelastavat paljon.

Mortissa Kuolema kyllästyi työhönsä ja tutkiskeli alanvaihtomahdollisuuksia. Reaper Manissa Kuolema taasen saa potkut ennen kuin seuraaja on valittu, ja sinä aikana kun Kuolema taistelee työpaikkansa takaisin, erääntyneen elinvoiman kertyminen maailmaan ehtii aiheuttaa kaaosta eli synnyttää — ostoskeskuksen? Kirjan kaksi eri tarinalinjaa eivät tuntuneet sitten lainkaan pelaavan yhteen ja toiminnan huippukohta oli sellaista kaaosta että se oli ohi ennen kuin ehdin edes huomata että mitään ratkaisevaa oli tehty. Kuoleman tarinalle voisin antaa neljä tähteä, mutta ostoskeskustarina saisi tyytyä kahteen.

Kiekkomaailmassa hullaannutaan aivan uudenlaisesta taikuudesta, nimittäin elokuvien taiasta. Holy Woodin nousua ja tuhoa seurataan Hollywood-klassikoita ja elokuvatrooppeja toisintamalla. Keskitason viihdettä.

Teinihakkerivelho murtautuu korporaatiohelvetin järjestelmiin ja käyttää saavutustaan naiiviin hedonismiin, koska mihin muuhunkaan teinihakkerit pystyisivät. Sitten seuraa epämääräistä kohellusta eri puolilla maailmankaikkeutta, ja vaikka kirjassa on vain 129 sivua, sekin tuntuu tälle kohellukselle liialta. Jälleen kerran toiseuttava orientalismi johdattaa ajatukset siihen, että kirjan voisi heittää vaikka seinään. Lähtökohdasta olisi voinut saada vaikka kuinka herkullisen tarinan, mutta makkelipinoon tämä joutuu.

Pseudoegyptin kruununprinssi lähetetään pseudolontooseen opiskelemaan palkkamurhaajaksi, kunnes tulee kutsu nousta valtaistuimelle. Sitten tapahtuu yhtä ja toista ja paitsi ajan myös paikan rakenne muuttuu. Jälleen kerran kirja, jonka lukemista varjosti tunkkaisen britti-imperialistinen orientalismi ja hiukan liian päällekäyvä seksismi. Eikä juonikaan kovin kiinnostava ollut. Ei siis yllä sarjan parhaimmistoon.

Kiekkomaailman sydämessä on pieni kuningaskunta, jossa vallananastaja murhaa kuninkaan ja kruununperijä pelastuu täpärästi noitakolmikon käsiin. Kun perijä on — yllättävänkin aikaisin — täysi-ikäinen, on totuuden hetki. Vai onko sittenkään? Sarjan ensimmäinen hyvä kirja! Tässä on oikea juoni, henkilöt tekevät muutakin kuin hölmöilevät alapääjuttujen parissa ja heitä tulee jopa sympatisoineeksi, ja huumorin kaarta rakennetaan pitkän kaavan mukaan.

Ylivoimaisen voimakas velho ryhtyy diktaattoriksi, ja syttyy maailmanloppua kohti vievä magiasota. Kun sota pyörii taustalla, seurataan kirjan varsinaisia tapahtumia eli lopputtoman monia iskuja munille ja vielä loputtomamman monia seksi- ja selibaattivitsejä, joiden jokaisen jippona on se, että itse asiaa ei mainita sanallakaan. Jos edellisessä osassa häiritsi kulttuurierojen ympärille rakentuva huumori, niin tässä on isketty britti-imperialistinen toiseuttava orientalismi vieläkin isommalle vaihteelle. Mutta kokonaisuudessaan kerrontaa oli nyt hiukan helpompi seurata, joten tämä osa välttää makkelipinon.

Kuolema hankkii oppipojan kuolevaisten maailmasta. Alkuhämmennyksen jälkeen oppipoika saa hommasta jujun ja alkaa vähitellen hivuttautua mestarinsa asemaan, mikä ei tuotakaan vaikeuksia, koska Kuolema itse on kyllästynyt työhönsä ja etsii sekä huvituksia että alanvaihtoa kuolevaisten maailmasta. Tällä kertaa oli melkoista struggelitavaraa, erityisesti tosimaailmastamme lainattujen kulttuurierojen ympärille rakentuva huumori aiheutti lähinnä myötähäpeää.

Tällä kertaa Kiekkomaailmassa käy niin, että kun kahdeksannen pojan kahdeksannesta pojasta piti tulla velho, niin ähäs kun kahdeksannelle pojalle sattuikin kahdeksanneksi syntymään tyttö ja asia huomattiin vasta kun velhonvalmiudet oli jo siirretty eteenpäin. Sitten seurataan runsaat parisataa sivua sitä, kuinka kaikkien aikojen ensimmäinen naisvelho raivaa tiensä kaikkien aikojen ensimmäiseksi naisvelhoksi — eikä suinkaan ilman kipakan muorin apua. Sarjan kahteen ensimmäiseen osaan verrattuna tässä kolmannessa kirjassa on yllättävän paljon vähemmän irtovitsejä ja sanaleikkejä ja ihan kokonainen yhtenäinen juoni, jos kohta perinteinen sukupuolten tasa-arvo työelämässä ei maailman yllättävin aihe enää tänäpänä olekaan.