This link opens in a pop-up window
Olihan se hieno! Osassa aika taiteellista meininkiä, osassa vähän semmoisen tarinankerronnallisen fanifikin meininki (kaikella rakkaudella) Kukapa ei Tuntemattomasta tykkäis [älä vastaa jos et tykkää] ja nyt tuntuu kuin sitä olisi saanut vähän lisää.
Mul oli sellainen kanneton versio, enkä ollut edes tajunnut, että tämä on novellikokoelma.
Tykkään Hilja Valtosen tyylistä. Yksinkertaista ja menevää. Tässä oli Valtoselta tuttua chiclit-ennen-chiclittiä-menoa ja muunlaistakin tarinaa. Muutama oikein hauska ja sitten muutama... omituinen tarina. Kiva lukupala kelle vaan, muttei tule ensimmäisenä mieleen hyviä kirjoja kysyttäessä.
Mielestäni mahtava konsepti, joka toimisi erinomaisen hyvin koneella, ei tarttisi muistaa ohjeita.
Luin viitisen tarinaa, joista lopun tosin pläräsin kaikki vaihtoehdot läpi. Välillä meni sekaisin, kun vihatut ja suosiossa olemiset vaihtui tiuhaan tahtiin. Yhden tarinan kohdalla jäin jotenkin luuppiin Saksalaisten maihinnousun ja piilopirtin välille, kun sopivaa vaihtoehtoa ei tunnu löytyvän. Joistain luvuista puuttui myös seuraavien lukujen numerot, kuten luvusta 7. uskovainen lapsi. Se hidasti lukujen etsintää. Yhdellä hahmolla päädyin merimieheksi, joka sairastui. Sairausluku kuitenkin oli ikäänkuin kotikaupungissa, mikä oli tarinankerronnallisesti hämmentävää. No, kuoli kuitenkin.
Näistä puutteista huolimatta tykkäsin ideasta ja toteutuksestakin sen verran, että 4 tähteä. Hyvin tällä sai aikansa kulumaan - liiankin hyvin, yöunet jäivät lyhyiksi. Tässä havainnollisteen uudella, osallistavammalla tavalla miten kohtalo ja ensin pieniltä näyttävät valinnat saattoivat viedä ihmistä sotatilan aikaan minne vain!
Lasten- ja ehka melkein nuortenkirjallisuutta, joka on parhaimmillaan juuri nyt. Nykypäivän ilmiöt ja populaarikulttuurin ilmiöt, jotka kukaties ovat huomenna jo historiaa tekevät tästä ehkä vähän lyhytikäisen.
Allekirjoittanut ei ymmärrä, mitä hyötyä tarinankerronnallisesti sillä oli, että nukkumatti on normaalin pojan näköinen, mutta keijukoossa ja sinisellä tukalla. Jaa-a! Varmaan tämä hiukan keinotekoiselta tuntuva lapset vs. aikuiset asettelu siitä sitten hyötyi.
Itse en siis hirveesti digannut, mutta nykypäivän ilmiöt ja huumori voisi hyvinkin toimia jollain. Lisäksi aika helppolukuinen, lyhyissä pätkissä, kivoja kuvia ja hahmojen ystäväsivuja.
Perinteisiä runoja surusta. Jotenkin ei kuitenkaan sitä mitä hain, mutta mikäs siinä. Lukihan tämän pikku kirjan nopeasti. Muutamia hyviä, muutamia mistä en niin tykännyt.
There was a bit more violence than I expected or wanted atm, but nevertheless an enjoyable read. There's a lot going on and not much is given explanation on, so I can't really tell how much I'll like the series yet. But I'll be looking forward to reading more.
Niin, tykkäsin - kai.
Koen, että tällaiselle kirjalle voisi olla käyttöä. Historian kerronta ihmislähtöisesti avaa maailmaa paremmin kuin vuosiluvut. Mutta kirjan toteutus on vähän kuivahko. Isoimman osan kirjassa lapsi esittää kysymyksiä, joihin Reino vastaa kuin haastattelussa. Kerronta on kyllä lapselle sopivaa ja soljuvaa, höysteenä kuvia muistoista ja vanhoja ns. valokuvia... Ja varmaan joku utelias tykkää jo tästäkin - mutta sellaista vetävää juonta tässä ei ole. Ehkei kaikessa tarvitsekaan, mutta sen takia tämä tuskin on ollut semmonen tatu-patumainen hitti?
Idea kiinnosti erittäin paljon, mutta toteutus tökki mulle. Tuntui, että kirjoittaja vähän veti mutkia suoriksi naisten lyhykäisissä elämänkerroissa. Lähdeaineistoa lukematta en voi olla ihan satavarma oliko kaikki oikeasti niin saippuasarjamaista. Ehkä olikin, mutta ehkä elämäkertojen pukeminen kertomuksen muotoon väänsi ne jotenkin epäuskottavaksi, kenties vaikka sanavalinnoillaan. Tarinoissa mennään kuitenkin syvälle kohdehenkilöiden ajatuksiin, esim.
"Omien joukkojen lohduttaminen helpottaa hänen tuskiaan." Mistä tämän voi tietää? Lähdeviittauksia ei tässä kohdassa ole. Entä jos haavoittuneiden hoivaaminen olikin vain velvollisuudentuntoa?
toinen esimerkki:
"Hän voisi vihdoinkin olla oikea kotirouva Vladimirille." Tämäkin esitetään suoraan naisen ajatuksena, ja mikä voi sinänsä pitää paikkansa, sanavalinnoiltaan aika jännittävä sävy ja saattaa olla hyvinkin yksinkertainen veto henkilön ajatuksenkulusta...
No, se on ehkä vähän saivartelua. Mutta minulle kuitenkin jää fiilis, että puuttuvia palasia korvataan suurilla linjoilla, jotka ovat todennäköisiä mutta eivät välttämättä lopullinen totuus heidän kokemistaan tunteista...
Eipä sillä, opin paljon. Todella monenlaisia ihmissuhteita diktaattoreilla on ollut. Viimeiset sata sivua olin jo kyllä …
Idea kiinnosti erittäin paljon, mutta toteutus tökki mulle. Tuntui, että kirjoittaja vähän veti mutkia suoriksi naisten lyhykäisissä elämänkerroissa. Lähdeaineistoa lukematta en voi olla ihan satavarma oliko kaikki oikeasti niin saippuasarjamaista. Ehkä olikin, mutta ehkä elämäkertojen pukeminen kertomuksen muotoon väänsi ne jotenkin epäuskottavaksi, kenties vaikka sanavalinnoillaan. Tarinoissa mennään kuitenkin syvälle kohdehenkilöiden ajatuksiin, esim.
"Omien joukkojen lohduttaminen helpottaa hänen tuskiaan." Mistä tämän voi tietää? Lähdeviittauksia ei tässä kohdassa ole. Entä jos haavoittuneiden hoivaaminen olikin vain velvollisuudentuntoa?
toinen esimerkki:
"Hän voisi vihdoinkin olla oikea kotirouva Vladimirille." Tämäkin esitetään suoraan naisen ajatuksena, ja mikä voi sinänsä pitää paikkansa, sanavalinnoiltaan aika jännittävä sävy ja saattaa olla hyvinkin yksinkertainen veto henkilön ajatuksenkulusta...
No, se on ehkä vähän saivartelua. Mutta minulle kuitenkin jää fiilis, että puuttuvia palasia korvataan suurilla linjoilla, jotka ovat todennäköisiä mutta eivät välttämättä lopullinen totuus heidän kokemistaan tunteista...
Eipä sillä, opin paljon. Todella monenlaisia ihmissuhteita diktaattoreilla on ollut. Viimeiset sata sivua olin jo kyllä kyllästynyt aiheeseen, mutta siitä en ehkä voi syyttää itse kirjaa.
Mukava pieni kirja puista. Osassa jutuista vähän epäilytti, että 20 vuoden aikana on voinut tulla vähän lisää tutkimustietoa aiheesta. Kansanperinneosa oli ihan käypää tavaraa kumminkin, ja opin / muistin kivoja juttuja puista. Puut <3
Kolme, kolme puoli?
Raivokas, sekopäinen ja räävitön aikuisten satu, teemoina feminismi ja vegaanius. Itse en tykännyt ollenkaan neljännen seinän rikkomisesta, mutta makuasia - jotkut sietää paremmin. Mulle olis voinut kans tiivistää aika paljon. Revittely väsyttää pidemmän päälle. Olisi varmaan ollut parhaimmillaan ilmestymisvuonna, nyt vähän tuntuu että tämäkin on jo vähän nähty. Kuitenkin melko kivasti hauskoja heittoja ja huomioita nykypäivän Suomesta, kreikkalaisilla jumaltaruilla höystettynä.
Lukukokemuksena kuitenkin aika vaikea tähdittää. Ärsytti, kun oli tarkoituskin. Mutta toisaalta oli hauska. Toisaalta ärsytti. Toisaalta suosittelisin kuitenkin kokemuksena? Lukeminen oli mulle kuitenkin melko helppoa, näytelmä-tyylisyydeestä huolimatta. Mennään kolmella tähdellä.
Parempi kuin Ben Huronin testamentti, mutta ei silti hirveän hyvä. Persoonaton sankari Klaus Karma "leveälierinen huopahattu syvälle otsalle vedettynä ja sadetakin kaulus kohotettuna" ratkoo rikokset sen siliän tien, ärsyttävästi paljastaen osan johtolangoista lukijoille vasta lopussa. Outsiderin teokset paperimuodossa ovat selkeästi vailla tarttumapintaa - kuunnelmana äänestä saisi edes kuviteltua hahmoille jotain persoonaa. No, jotain sympaattista niissä ulstereissa on. Varmaan jos tää olis 50-luvun suomifilminä, rakastaisin sitä niin kuin vanhaa kunnon Radio tekee murron -leffaa.
Se haikeus, mikä aiemmissa osissa piili tulee nyt iholle. Käydään syvyyksissä ihan sydäntä särkien, mutta lopulta kaikki päättyy niin lohdullisesti kuin elämässä vain voi toivoa. Huumorikaan ei kadonnut, vaikka tummemmat sävyt olivat enemmän esillä. Todella suositeltava lukukokemus ala-asteen vikoille luokille, joille siirtyminen yläasteelle tarkoittaa monesti kaveripiirin muuttumista ja murrosiän tuomia muutoksia. Kirja on kuin vertaistukea.
Kuuntelin äänikirjana.
Ajanhallinta on aliarvostettu elämänhallintataito, ja siitä puhuminen on ansiokasta. Arvojen on hyvä ohjata ajanhallintaa, sen tämä kirja ainakin ansiokkaasti kertoi. Ajanhallintaongelmien niputtaminen veikeiden nimien alle oli sen sijaan vähän turhaa ja lapsellista, mutta mikäs siinä. Elämääni tämä kirja tosin ei hirveästi parantanut - muutosta pitäis oikeasti lähteä tekemään, jos tahtois - mutta ihan hyviä eväitä mielestäni siihen antaa.
Leikkisä loruttelu kerrostalon asukkaista. Söpöjä yksityiskohtia ja kiva tyyli. Muita junior finlandia ehdokkaita en ole lukenut, mutta luulen että tämä voittonsa on ansainnut. (Koiramäen Suomen historia painii jo eri sfääreissä)
Mun mieleen teksti ois saanut kyllä olla vähän isompaa, että sais helpommin luettua. Tää on selkeästi enemmän tarkoitettu aikuisen ääneen luettavaksi kuin lapsen itte, mutta silti aikuisenkin olis varmaan kivempi lukea isompaa fonttia - ainakin jos on lapsi sylissä joka haluaa nähdä kuvat, niin ei voi nenä kiini kirjassa lukea. Toisaalta kaikilla ei ole yhtä sysihuono näkö kuin mulla :)
