This link opens in a pop-up window
Oli hupaisa, mut jokin kirjoitustyylissä meni ristiin mieltymysten kanssa. Kirjan juonen seuraaminen oli vähän taistelua. (Tosin lukemisesta on jo aikaa, joten voi olla että muistikuvatkin jo hälvenneet)
Pikkasen semmonen kansantarinan tyylillä ryyditetty pitkäkse venähtänyt haastattelu, suorastaan. Sujuvastihan sen luki. Teksti oli puheenomaista mutta helppoa, itseä kyllä ärsytti asioista poikkoulu ja "tämä selviää ensi luvussa" -tyyliset lupailut.Jos Jethro-huumori uppoaa, kyllä tämän kevyenä välipalana lukee - erityisesti semmoisissa hetkissä jos lukeminen ei muuten tunnu kiinnostavan.
Ei vältsiin 2 tähteä sen takia et ois huono; lähinnä sen takia että onhan tämä vähän semmonen turhanpäiväinen kirja.
Kaunis kirja inspiraatioksi. Kalligrafiasta kiinnostuneen kannattaa hankkia oma hyllyyn, jota voi harjoitella ajan kanssa.
Enemmän sellanen 3,5 tähteä.
Kevyt ja hauska jännäri ajalta, jolloin rikoksetkin olivat yksinkertaisempia. Keikkaa suunnitellaan kantakapakassa, mutta kaikki ei menekään ihan toivotulla tavalla. Kummiskaan kukaan ei kuole, vaikka välillä pyssyjä onkin pelissä. Tämmöinen kreisi sekoiluseikkailu sopii melkein minkä vaan ikäiselle, kuka jaksaa lukea.
Katkelma tekstistä:
"-Pelkään joka hetki että tuo ovi lennähtää auki ja miljoona jeparia ryntää sisään."
"He ovat kaikki kaupungilla lapsia hakkaamassa", Greenwood rauhoitteli häntä.
Kieli on vanhahtavaa ja tietyllä tapaa kliseistä, juuri sitä mitä voisi odottaa tältä kirjalta, mutta muhun koominen sävy nappas ihan hyvin.
Enemmänkin olisi voinut jännitystä olla. Osassa tapahtumista ollaan epäuskottavan puolella niin paljon, ettei se oikein naurata. Jotenkin hahmokehittely tai ennemmin hahmokehitys jää lapsenkenkiin. Plussaksi katson, että hahmoilla on kuitenkin ainakin paikoin melko selkeästi eroavat persoonat ja heidät erottaa jo tavasta puhua. Heikkouksia heillä ei kuitenkaan ole tämän kirjan puitteissa, kaikki hoitavat osaamisalueensa niin nappiin, että se on osin puisevaa.
Kaiken kaikkiaan kirja …
Enemmän sellanen 3,5 tähteä.
Kevyt ja hauska jännäri ajalta, jolloin rikoksetkin olivat yksinkertaisempia. Keikkaa suunnitellaan kantakapakassa, mutta kaikki ei menekään ihan toivotulla tavalla. Kummiskaan kukaan ei kuole, vaikka välillä pyssyjä onkin pelissä. Tämmöinen kreisi sekoiluseikkailu sopii melkein minkä vaan ikäiselle, kuka jaksaa lukea.
Katkelma tekstistä:
"-Pelkään joka hetki että tuo ovi lennähtää auki ja miljoona jeparia ryntää sisään."
"He ovat kaikki kaupungilla lapsia hakkaamassa", Greenwood rauhoitteli häntä.
Kieli on vanhahtavaa ja tietyllä tapaa kliseistä, juuri sitä mitä voisi odottaa tältä kirjalta, mutta muhun koominen sävy nappas ihan hyvin.
Enemmänkin olisi voinut jännitystä olla. Osassa tapahtumista ollaan epäuskottavan puolella niin paljon, ettei se oikein naurata. Jotenkin hahmokehittely tai ennemmin hahmokehitys jää lapsenkenkiin. Plussaksi katson, että hahmoilla on kuitenkin ainakin paikoin melko selkeästi eroavat persoonat ja heidät erottaa jo tavasta puhua. Heikkouksia heillä ei kuitenkaan ole tämän kirjan puitteissa, kaikki hoitavat osaamisalueensa niin nappiin, että se on osin puisevaa.
Kaiken kaikkiaan kirja oli sitä mitä odotin, sillä kaipasin kevyttä ja vähän hölmöä seikkailua. Mutta ei kuitenkaan ihan niin hyvä, kuin olisin toivonut.
Luin tämän e-kirjana ja formaatti kyllä pilasi paljon. Kuvat katkeavat keskeltä kahtia ja tekijät eivät yhdisty jo parin klikkauksen päähän jääneeseen kansikuvaan. Kyllä ärsyttää! Kirja oli kuitenkin paikallaan, mutta lopulta tuntui, että jonkinlainen yhtenäinen historiikki kirjakansista olisi ollut kivempi, tai vastaavasti joku mihin olisi saatu mahdutettua enemmän kansikuvia per vuosi. Harkitsen yhä silti kirjan ostoa omaan hyllyyn, kuitenkin ihan mukavan yleiskatsauksen kansikuviin tästä saa.
Diggailen kuvituksesta ja muutenkin tosi visuaalisesti miellyttävän näköinen kirja. Novellit tuntuu vaan kovin raskailta lukea, etenkin alkupään noveilleissa tuntuu olevan käytetty tehokeinona vanhahtavia lauserakenteita. 70-luvussa ampaistiin taas niin nuorisokieleen, että teki pahaa. Riittäisi vanha sanasto jo tunnelmaan. Muutenkin tuntuivat vähän kuivakoilta, kun kaava on sama -tyttö, poika ja koira ja kaiken pitää mahtua tasan neljään arkkiin. Ei oikeastaan hirveästi ehdi hahmoista välittää.
Voi tietysti olla, että aikuislukijana kaipais hurjempaa meininkiä kuin lapsena, mutta toisaalta epäilyttää lasten lukuinnon kestäminen koko kirjan läpi. Tämä ei liene paras ponnahduslauta historiaan lapselle, jolle lukeminen on hankalaa. Historiasta kiinnostuneelle miksei vaikka iltasaduiksi ja ahmimisikäiselle ehkä ittekseenkin...?
Olipa omituinen.
Merkitsin luetuksi, vaikka luin vaan Suuren Illusionin.
Waltarin esikoinen oli ensimmäinen teos, jonka luin häneltä. Tämä oli melko raskaslukuinen, kuten voi päätellä lukemiseen (tai oikeastaan sen aloittamiseen) kulutetusta ajasta. Kirjoitustyyli on keventynyt vuosien saatossa, ja olen tottunut lyhyempiin lauseisiin ja tekstissä viljellään sen ajan politiikkaa ja ehkä sivistyssanastoa, jotka ei ole kaikki niitä omimpia joskaan ei tuntemattomimpiakaan.
Aihekin on raskas, rakkauden "illusio". Pessimistinen päähenkilö analysoi elämäntuskaansa niin tarkasti, ettei olisi huvittanut kuunnella. En oikein enää päässyt tuskaan kiinni, vaikka tavallaan tunnistin sen. Päätin kumminkin kärsiä loppuun asti, että olisi joku Waltari ainakin kokeiltuna. Ja sekin, että näistä illuusioista ja pessimisteistä tuli mieleen Pessi ja Illuusia oli mukavana mielleyhtymänä kannustava tekijä.
Lopulta muutamien viimeisten lukujen aikana pääsin tarinaan kiinni, eikä lukeminenkaan ollut niin raskasta. Ehkä kyse oli vain sopivasta ajasta, ehkä kirjoitus todella veti paremmin lopussa - lue ja tiedä, mutta pitkittyneen piinan jälkeen jäi kuitenkin hyvä maku suuhun. En ehkä …
Merkitsin luetuksi, vaikka luin vaan Suuren Illusionin.
Waltarin esikoinen oli ensimmäinen teos, jonka luin häneltä. Tämä oli melko raskaslukuinen, kuten voi päätellä lukemiseen (tai oikeastaan sen aloittamiseen) kulutetusta ajasta. Kirjoitustyyli on keventynyt vuosien saatossa, ja olen tottunut lyhyempiin lauseisiin ja tekstissä viljellään sen ajan politiikkaa ja ehkä sivistyssanastoa, jotka ei ole kaikki niitä omimpia joskaan ei tuntemattomimpiakaan.
Aihekin on raskas, rakkauden "illusio". Pessimistinen päähenkilö analysoi elämäntuskaansa niin tarkasti, ettei olisi huvittanut kuunnella. En oikein enää päässyt tuskaan kiinni, vaikka tavallaan tunnistin sen. Päätin kumminkin kärsiä loppuun asti, että olisi joku Waltari ainakin kokeiltuna. Ja sekin, että näistä illuusioista ja pessimisteistä tuli mieleen Pessi ja Illuusia oli mukavana mielleyhtymänä kannustava tekijä.
Lopulta muutamien viimeisten lukujen aikana pääsin tarinaan kiinni, eikä lukeminenkaan ollut niin raskasta. Ehkä kyse oli vain sopivasta ajasta, ehkä kirjoitus todella veti paremmin lopussa - lue ja tiedä, mutta pitkittyneen piinan jälkeen jäi kuitenkin hyvä maku suuhun. En ehkä suosittelisi kyseistä kirjaa kenellekään, korkeintaan jollekin historiasta kiinnostuneelle hyvälle lukijalle, jolle maailmantuska on ajankohtainen ilmiö. Mutta joskus paremman ajan kanssa saatan tarttua kiinnostuneena toiseen teokseen. Sinuhet ovat ainakin liian suuri haaste, mutta ehkä Komisario Palmu seuraavaksi.
Tämä oli mieleenpainuva ja hyvä - mutta voiko näin ahdistavaa kirjaa lukea lapsille? Oli pikkuveljen lemppari kuitenkin...
Nostalginen, kevytlukuinen ja visuaalisesti hyvännäköinen kirja. Menis varmaan läpi, vaikkei ysäri oiskaan suuri mielenkiinnon kohde. Syvällisempää tietoa vaikkapa ysärille sijoittuvien kirjaprojektien takia saa kyllä etsiä jostain muualta, mutta yleismaailmallinen katsaus on ihan hyvä.
HEIKKI KAUKORANTA, Soile Kaukoranta: Auringon temppeli (Hardcover, Finnish language, 2007, Otava)
År 2004 är det 75 år sedan den första seriesidan om Tintin skapades. De 23 äventyren ges nu ut i …
Hergé, HEIKKI KAUKORANTA, Soile Kaukoranta: Mustan kullan maa (Hardcover, Finnish language, 2007, Otava)
År 2004 var det 75 år sedan den första seriesidan om Tintin skapades. Här blir Tintin, Milou och mästerdetektiverna Dupond …
Melkeen tekis mieli antaa 5 tähteä, vaikkei tämä ehkä ihan niin sykähdyttävä ollut. Kuitenkin tosi sympaattinen ja henkilöt tuntuu jotenkin eläväisemmältä ja tavallaan realistisemmalta kuin monissa muissa lasten kirjoissa - Lapsi pettyy itsekin itseensä kun huomaa miten tuli möhlittyä ja äitikin on oikeesti tosi pettynyt. Mutta rakkaus tulee tietysti lopussa esiin...