User Profile

@SamiMaatta Mistä Sandersonista kannattaa aloittaa?

Miettinen käy perusteellisesti läpi demokratian käsitteen kehittymisen 1500-luvulta nykypäivään ja päättää kirjan demokratian kriisiin, jonka hän selittää suhteessa aikaan. On kolme demokratiaa uhkaavaa aikakäsitystä, liberalismin historiattomuus, populistinen nostalgia, jossa halutaan palata menneeseen, sekä historian korjailu ja uhriutuminen (esim. nyky-Venäjä). Ajan käsitys on todellakin keskeinen kirjassa alusta loppuun. Kirja oli kiinnostava. Kuuntelin sen työmatkoilla silloin tällöin ja käsitykseni siitä taisi jäädä vähän hajanaiseksi. En siksi sitä sen enempää tässä mietiskele ja analysoi. Tämä ja Miettisen edellinen Eurooppa ovat kyllä ihan merkittäviä aatehistoriallisia teoksia, joskin Miettisen näkökulma asioihin on hyvin eurooppalainen ja klassinen.

Julian Bagginin kirja "Filosofisen ajattelun opas" on oikeastaan käsikirja yleiseen ajatteluun. Se antaa 12 viisastelematonta ohjetta ja perustelee ne tyhjentävästi. Ohjeet eivät ole sidoksissa mihinkään erityiseen koulukuntaan ja itse asiassa aika monet ohjeista liittyvät koulukuntaisuuksien välttämiseen. Kirja toki kertoo myös ajattelun vinoutumista ja virheistä, mutta ne eivät ole ollenkaan pääasia. Sen sijaan kirja kertoo aika yleisellä tasolla miten ajattelussa pitäisi edetä ja miten asioihin suhtautua. Kyseessä eivät niinkään ole säännöt kuin hyödylliset tavat ottaa huomioon asioita ja välttää ajattelun urautuminen. Kirja perustuu eri filosofien haastatteluihin The Philosopher's Magazinessa, jonka toimittaja Baggini oli. Baggini lienee englantilainen, joten painotus on varsin anglosaksinen, mutta tämä ei ole ollenkaan anglosaksista analyyttistä filosofiaa, vaan asioita käsitellään monipuolisesti. Nautin paljon tämän lukemisesta, vaikkakin se tapahtui aika hitaasti. Jossakin kohdin olisi voinut tekstiä lyhentääkin, koska perustelut olivat ehkä turhan perusteellisia.

Luin neljänneksen ja jätin kesken. En keksinyt kirjan ideaa ja tuohon asti se oli aika ikävää luettavaa. Pidin kovasti Ikuisuusvuonon profeetasta, mutta tämä ei oikein iskenyt.

Carlo Rovelli kirjoittaa lyhyitä tarinoita asioista, jotka ovat täysin kokemusmaailmamme ulkopuolella. Vaikka ne kertovat fysiikasta ja kosmologiasta, ne ovat mielestäni suurta kirjallisuutta. En ole opiskellut fysiikkaa sitten lukion (yli 40 vuotta sitten!), enkä väitä ymmärtäväni läheskään kaikkea, mutta silti nautin näistä todella paljon. Nämä olivat kuin runoja. Valkoiset aukot on ehkä vaatimattomin näistä Rovellin kirjoista, jotka Ursa on julkaissut. Se kertoon Rovellin omasta teoriasta miten mustat aukot kehittyvät valkoisiksi. Ehkä suurimman vaikutuksen näistä Rovellin kirjoista teki Ajan luonne, joka kertoo mitä aika on.

Tämä on vähän hankala arvioitava. Dekkariksi tämä on outo. Syyllinen selviää kolmasosan jälkeen. Sen jälkeen loppu kirjasta selvitellään motiivia. Lopussa tulee sitten aika pikainen tarinan pyörähdys, jota valmistellaan kyllä aika kauan. Vähän sama idea oli aiemmassa Uskollisessa naapurissa, mutta muistelen sen olleen parempi. Siitä on kyllä aikaa kun luin sen.

Kieli ja kerronta on japanilaisen säästeliästä ja yksinkertaista, vähän Murakamin tyyliin. Pidän sellaisesta kovasti, mutta kirjallisesti tämä ei kuitenkaan ollut mitenkään merkittävä kokemus. Olisi voinut jättää väliinkin.