Reviews and Comments

Tarina sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa jokin lintuinfluenssan tapainen pandemia on levinnyt eläimistä ihmisiinkin ja tehnyt ilmastonmuutoksen kanssa maapallosta vähäväkisemmän. Paljon eläinlajeja on kuollut sukupuuttoon, jäljellä olevilla on omat suojelijansa, jotka keräävät tietoa ja edistävät lajin mahdollisuuksia. Päähenkilö Laika on ilveksen suojelija, mutta ilveskin alkaa olla aivan sukupuuton partaalla. Silti petovastainen puolue on pääsemässä valtaan ja ääriliikkeen jäsenet marssivat kaduilla.

En ensin pitänyt tekstin vähän dramaattisesta tyylistä, mutta mitä pidemmälle luin, sitä enemmän tarinan teemat tekstin takana alkoivat liikuttaa ja koskettaa. Ilveksen metsästystä aiotaan juuri helpottaa lainsäädännöllä. Tarinassa on paljon surua menetetystä, mutta kuitenkin toiveikas pohjavire. Minua surettaa se, millaisessa maailmassa nuoret joutuvat varttumaan, ja toisaalta toivoa antaa se, miten aina on mahdollista tehdä edes jotain paremman maailman eteen.

Käärme-niminen nainen on parantaja, joka käyttää työssään apunaan kolmea jalostettua käärmettä. Ne voivat valmistaa myrkkyrauhasissaan erilaisia lääkkeitä. Kolmas käärmeistä, pikkuinen ja vaaraton unikäärme Ruoho, kuitenkin tapetaan, kun Käärme jättää sen potilaan unta vahtimaan. Käärme ei voi jatkaa parantajana ilman uutta unikäärmettä, mutta kukaan ei oikein osaa tehdä unikäärmeitä, eikä niitä saada lisääntymään laboratorioissa. Hän lähtee matkaan vähän toivottoman idean perässä, tapaa monenlaisia ihmisiä. Hän auttaa muita, joutuu vaikeuksiin ja häntä autetaan.

Rauhallisesti kerrottu mutta ihan jännittäväkin tarina. Päähenkilö kulkee poninsa Viirun ja laukussa kuljetettavien käärmeidensä kanssa paikasta toiseen. Sijoittuu ilmeisesti Maan tulevaisuuteen, jossa ydinsota on käyty ja tietyt paikat ovat radioaktiivisia. Maanulkoisistakin puhutaan, lienevätkö alieneita vai Maan ulkoisien siirtokuntien asukkaita. Henkilöt ovat ihmisiä kaupungista ja aavikolta, luonnonvoimien ja toistensa armoilla.

Siinä missä ensimmäinen osa (jonka tapahtumat olin jo unohtanut) kertoi useiden sukupolvien tarinan Pax-planeetan siirtokunnassa, tämän kirjan tarina kuvaa kuinka Maasta lähetetään uusi porukka Paxiin ja mitä konflikteja se synnyttää. Melko leppoisaa jännärin tynkää, lukuunottamatta jotenkin suhteetonta julmuutta mitä Maassa oli tapahtunut. Pax-planeetta on kyllä kiehtova älykkäine kasveineen.

Tähtienvälisiä avaruusaluksia ohjaa yleensä virheetön tekoäly eikä ihmisvarakapteenin tarvi tehdä mitään. Paitsi kun Shell herää matkaunesta, ihmiskuljetusaluksen tekoäly on pöljiintynyt ja kymmeniä ihmisiä tapettu. Mitä on tapahtunut?

Tarinaa kerrottiin eri näkökulmista ja takaumien kautta. Kirja oli ihan kiva mysteeri, mutta mielestäni tarinanaineksia oli aika paljon eivätkä ne oikein liuenneet soppaan.

Keinoihminen QED herää hylätyllä rautatieasemalla ihmisen kanssa eikä muista mitään, varsinkaan erästä asiaa jonka ajattelu aiheuttaa kipua. Ihminen painostaa robottia muistamaan itse. Vähitellen aukeaa taustatarina tietämisen nelikentän kautta: mitä tietää tietävänsä, mitä ei tiedä ja tietää ettei tiedä, jne.

Kirjassa pohditaan tietoisuutta, yhteyttä muihin, historiaa ja unohtamista, tekoälyn oikeuksia, ihmisen tyhmyyttä.

Mielestäni hienosti kuviteltu millainen keinotekoinen tietoisuus voisi olla.

Ikirouta sulaa ja jäästä paljastuu virus, joka muuntaa sisäelimiä toisiksi elimiksi. Alkaa pandemian ja kuolemabisneksen aika.

Kirja koostuu ikäänkuin toisiinsa liittyvistä novelleista, jotka ovat melko sydäntäsärkeviä. Virukseen sairastuvat ensiksi vain lapset, ja jotkut lähetetään ennen luonnollista loppua huvipuistoon ja vuoristorataan, jonka tiukat kurvit aiheuttavat nopeamman ja tuskattomamman lopun. Ym.

Pelkäsin että tämä on nyt koko kirja vain pandemiasynkistelyä, mutta loppua kohti teemaksi nousi uuden alun löytäminen ja parempi tulevaisuus.

Hienosti kirjoitettu ja pohdiskeleva.

Nuori mies pestautuu puolivahingossa ja isäänsä vastaan kapinoiden liikkuvaan jalkaväkeen yhteiskunnassa, jossa vain armeijan suorittaneet saavat äänestää. Kirja kuvaa Ricon koulutusta ja opiskelua ja vähän taisteluakin ötököitä vastaan, mutta varsinainen seikkailukirja tämä ei ole. Enemmänkin sota- ja yhteiskuntapohdintaa, ja tietty rohkeiden taistelijoiden ja joukon yhtenäisyyden ylistystä.

Kirjassa oli jo taisteluhaarniskat ja pudotukset kapselissa planeetalle.

Kerrontatyyli oli hauska ja humoristinen, itseironinenkin.

Vähän tylsä omaan makuun, mutta tulipa luettua klassikkona.

Sotatraumoista kärsivä äiti on vetäytynyt asumaan vuorenluolaan pienen poikansa kanssa, hän yrittää suojella poikaansa maailmalta. Vuoren vieressä on hieno aidattu asuinalue, jossa asuu toinen äiti, joka elää sisältä kuollutta hienostoelämää oman pienen poikansa kanssa. Pojat kohtaavat ja äitien elämät muuttuvat väistämättä. Kumpikin yrittää parhaansa, mutta katastrofia ei voi välttää.

Kirjan kieli on runollista, jopa hypnoottista, kuvatessaan mielen särkymistä. Juoni pohjautuu Beowulfin vanhaan tarinaan.

Kertomus roikkuu tikarina sydämessä vielä pitkään. Luin sen elämäntilanteessa jossa omasta lapsesta täytyy päästää irti ja antaa hänen lentää omin siivin.

Tulevaisuudessa Maassa on suunnilleen kaksi valtiota, jotka ovat vihollisuuksissa keskenään. Sitten on vaikutusvaltainen Cuskien sukuyritys, jonka eräs nuori jäsen Minerva on lähtenyt perustamaan yksin siirtokuntaa Titaniin, hiljentynyt ja lähettänyt sitten hätäviestin. Laitetaan liikkeelle pelastustehtävä. Tarina alkaa: 17-vuotias Ambrose Cusk herää avaruusaluksesta, syö kakkapillerin ja alkaa tehdä korjauksia aluksen tekoälyn ohjeistamana. Hänelle kerrotaan, että aluksella on toinenkin henkilö, vihollismaan edustaja, samanlainen nuori poika hänkin. Tutustuminen käy melko hitaasti, mutta jollain lailla kuitenkin. Luottamusta tarvitaankin niin itseen kuin toiseen, kun selviää asioita.

Tarina oli mainio mysteeri. Vaikka en ehkä ole kohderyhmää teinipoikien rakkaustarinalle, asia oli kuvattu jotenkin hienosti ja inhimillisesti ja kosketti silti.

(En kyllä usko että lahjakaskaan teini noin vaan uudelleenohjelmoi tekoälyä, mutta menköön.)

Taidemaalari Alicia on tappanut aviomiehensä ja joutunut psykiatriseen hoitolaitokseen. Psykoterapeutti Theo kiinnostuu tapauksesta ja hankkii työpaikan samasta laitoksesta. Alicia ei puhu mitään ja Theo on päättänyt selvittää, miksi.

Mukavan kiero nopealukuinen hömppäjännäri. Terapiaosuudet meinasivat rasittaa lukijaa. Puhutaanko potilaille muka noin alentuvasti ja kiemuraisesti? Tulisin hulluksi tuollaisessa terapiassa.

Käänteen jälkeen piti ahmaista loppu kirja vaikka olisi pitänyt jo nukkua kauan sitten.

Ohitin kirjan monta kertaa kirjaston hyllyssä, ajattelin että hoh hoijaa, voisiko joku keksiä tylsemmän nimen tieteiskirjalle.

Kerran sitten nappasin sen mukaan ja aloin lukea. Tarinassa olikin sopivasti vierautta ja kummallisuutta että kiinnosti minua. Kapteeni oli päähenkilö, jolle ei muuta nimeä kerrota.

Kannatti napata! (Mutta takakansitekstin muuttaisin)

Nimbus Lambda on nainen, joka matkustaa tähdeltä toiselle, elämästä toiseen, kumppaninaan tekoäly Talamus.

Kirjan ensimmäinen puolisko koostuu lyhyemmistä tarinoista ja toinen puoli on pitempi ja enemmän toimintaa täynnä. Nimbuksen ja Talamuksen matkaaminen toi jotenkin mieleen Kulttuuri-sarjan, vaikkakin ilman Kulttuuria. Nimbus pystyy rakentamaan aluksensa kehdossa itsensä aina uudelleen ja elämään monia elämiä. Kuitenkin, tai siksi, hän ei sopeudu planeetan pinnalle eikä ihmisten joukkoon, vaan on kotonaan vain avaruudessa.

Tykkäsin tunnelmasta ja tarinoinnista, mutta kommentit Nimbuksen kehon rinnoista tuntuivat turhilta ja päälleliimatuilta.