Reviews and Comments

Taidemaalari Alicia on tappanut aviomiehensä ja joutunut psykiatriseen hoitolaitokseen. Psykoterapeutti Theo kiinnostuu tapauksesta ja hankkii työpaikan samasta laitoksesta. Alicia ei puhu mitään ja Theo on päättänyt selvittää, miksi.

Mukavan kiero nopealukuinen hömppäjännäri. Terapiaosuudet meinasivat rasittaa lukijaa. Puhutaanko potilaille muka noin alentuvasti ja kiemuraisesti? Tulisin hulluksi tuollaisessa terapiassa.

Käänteen jälkeen piti ahmaista loppu kirja vaikka olisi pitänyt jo nukkua kauan sitten.

Minulle suositeltiin joskus tätä yhtenä Lovecraftin parhaimmista tarinoista ja luin sen silloin englanniksi. Myöhemmin ostin kirjamessuilta suomenkielisen käännöksen.

Koko kertomus on kirjoitettu vakuutteluksi siitä, ettei enempää tutkimusmatkoja pitäisi tuonne tehdä.

Retkikunnan komentaja Dyer vie porukkaansa Antarktikselle. Siellä sitten sattuu ja tapahtuu.

Kirjan alkuosa on hyvin tieteellisen tarkkaa kerrontaa ja raporttia tutkimuksen etenemisestä, leirin pystytyksestä jne. Sitten kun Dyer lähtee toisen tyypin kanssa tutkimaan vielä kauemmas vuoriston taakse, lähtee seikkailu laukalle.

Kertomuksen yksityiskohtaisuus on kyllä ihailtavaa. Tyyliin ilmeisesti kuuluu puhua "nimettömistä kauhuista" ja "hämäristä legendoista" menemättä sen enempää konkretiaan. Dialogia kirjasta ei löydy, koska on matkakertomus.

Klassikko, joskin sen lukemisen jälkeen tarvitaan jotain raikastavaa.

Ps. Käännöksestä on tainnut jäädä puuttumaan alkuperäinen julkaisu-/kirjoitusvuosi, en löytänyt kovin helpolla.

Ohitin kirjan monta kertaa kirjaston hyllyssä, ajattelin että hoh hoijaa, voisiko joku keksiä tylsemmän nimen tieteiskirjalle.

Kerran sitten nappasin sen mukaan ja aloin lukea. Tarinassa olikin sopivasti vierautta ja kummallisuutta että kiinnosti minua. Kapteeni oli päähenkilö, jolle ei muuta nimeä kerrota.

Kannatti napata! (Mutta takakansitekstin muuttaisin)

Nimbus Lambda on nainen, joka matkustaa tähdeltä toiselle, elämästä toiseen, kumppaninaan tekoäly Talamus.

Kirjan ensimmäinen puolisko koostuu lyhyemmistä tarinoista ja toinen puoli on pitempi ja enemmän toimintaa täynnä. Nimbuksen ja Talamuksen matkaaminen toi jotenkin mieleen Kulttuuri-sarjan, vaikkakin ilman Kulttuuria. Nimbus pystyy rakentamaan aluksensa kehdossa itsensä aina uudelleen ja elämään monia elämiä. Kuitenkin, tai siksi, hän ei sopeudu planeetan pinnalle eikä ihmisten joukkoon, vaan on kotonaan vain avaruudessa.

Tykkäsin tunnelmasta ja tarinoinnista, mutta kommentit Nimbuksen kehon rinnoista tuntuivat turhilta ja päälleliimatuilta.

En ole aiemmin lukenut tarinaa Beowulfista, ja kun bongasin tällaisen erikoisen käännöksen, niin täytyi tarttua teokseen.

Tarina menee tälleensä fi.m.wikipedia.org/wiki/Beowulf

Kirja alkaa: Bro! Voiko olla pitämättä?

Kalifornialaisesta pikkukaupungista kotoisin oleva Richard hakee ja pääsee vermontilaiseen pieneen yliopistoon. Hänet otetaan pieneen ja erikoiseen porukkaan lukemaan muinaiskreikkaa. Muilla opiskelijoilla on salaisuus, joka uhkaa paljastua, joten sen varjelemiseksi on tehtävä mitä se vaatii.

Heti kirjan alussa ja takaliepeessäkin oikeastaan kerrottiin mitä tulee tapahtumaan, eikä kirjan pointti olekaan jännittää käännettä vaan seurata miten henkilöt käsittelevät tilannetta ja selviävät tai eivät. Henkilöt päähenkilöä lukuunottamatta ovat rikkaista perheistä. Paljon drinkkejä ja viskiä ja tupakkaa kuluu. Yöt valvotaan ja päivät nukutaan. Kreikkaakin välillä opiskellaan.

Meinasin hermostua jo ensimmäisen sivun pitkiin lauseisiin, että onko tämä liian literäärinen kirja, mutta kyllä tarina sitten tempaisi mukaansa. Eloisaa kieltä, hauskoja tapahtumia kaiken draaman keskellä.

Air Francen lento Pariisista New Yorkiin joutuu turbulenssiin. Kun myrskystä selvitään, käy ilmi että lentokone on kahdentunut. Yksi kone on laskeutunut maaliskuussa kuten piti ja nyt toinen versio tuplaantuneine matkustajineen laskeutuu kesäkuussa.

Kirjassa seurataan muutamia matkustajia ja heidän mutkistuvia elämäntilanteitaan sekä hallinnon yrityksiä selvittää tilanne. Oli hauskasti kirjoitettu, pikku piikkejä sinne tänne. En arvannut mihin kirjoittaja tarinan vie lopulta.

Luin kirjan aika pitkään Liu Cixinin trilogian jälkeen eli en oikein muistanut siitä enää mitään. Tämä kirja kertoo mitä Yun Tianmingille tapahtui Trisolariksessa, ja korkeallehan tässäkin lennetään esikuvansa tapaan. Ihan en pysynyt kärryillä kaikissa moniulotteisissa maailmankaikkeuksissa. Täytyy vain onnitella suomentaja Sainiota suorituksesta.

Aivan identtisistä kaksostytöistä toinen on kuollut onnettomuudessa. Vanhemmat muuttavat toisen tytön ja koiran kanssa rapistuneelle sukumökille karunkauniille majakkasaarelle ja yrittävät saada taas arjesta kiinni.

Sitten tyttö väittää olevansa siskonsa, että eri lapsi kuoli kuin vanhemmat luulivat.

Tarinaa kerrotaan vähän kummankin vanhemman vinkkelistä ja lukija tietää vähän enemmän kuin päähenkilöt, muttei kuitenkaan kaikkea.

Vähän alkoi ärsyttää kun päähenkilöt eivät vain puhuneet keskenään, niin kaikki olisi selvinnyt nopeammin, mutta semmoistahan se aviokriisin keskellä taitaa olla. Lukijan harhaanjohtaminenkaan ei ollut ihan yhtä tyydyttävää kuin toivoin. Ihan ahmaistava mysteeri kumminkin.

Lempeitä tuokiokuvia ihmisistä ja ainakin yhdestä varjosta, jotka on suljettu tai pelastettu Hotel Sapiensiin. Maailma ulkopuolella on kaatunut mahdottomuuteensa, ja ihmisistä pitävät huolta nunnan näköiset älyttömät teko-olennot ja Kaitsijat heidän yläpuolellaan. Ihmiset kuuntelevat luentoja ja elelevät. Tapahtumat tekevät ikuisuudesta ajan.

Kirja kuvaa kuvitteellisia tapahtumia Pohjois-Korean lähetettyä ydinohjuksen kohti Yhdysvaltoja. Reilussa tunnissa sen jälkeen koko maailma olisi raunioina kostoiskujen osuessa puolin ja toisin. Maapallo palautuisi ehkä parissakymmenessä tuhannessa vuodessa. Ihmiskunta - tuskin. Skenaario on yhtä erehdystä tai hullua hetkeä vaille valmis. Oikea hyvien yöunten kirja.

Luin Piranesin nyt toisen kerran. Matka oli erilainen nautinto nyt kun tiesin mitä tapahtuu. Kirjassa on niin rauhaisa, epätodellinen tunnelma, ja selitys on ihmeellinen, toivoisi sen olevan totta. Aallot, linnut, loppumattomat salit ja tuhannet patsaat.

Eräänä iltana taivaalla näkyy hienoja vihreitä valoja. Seuraavana päivänä kaikki niitä katselleet ovat sokeita. Eikä siinä kaikki: jonkin kokeen tuloksena kehitetyt kävelevät ja myrkylliset triffidikasvit, joita on kasvatettu rehuksi, karkaavat saroiltaan ja ahdistelevat selviytyneitä. Eikä siinäkään vielä kaikki.

Päähahmo herää klassisesti sairaalasta siteet silmillään ja on yksi harvoista näkevistä. Sitten onkin tarina täynnä liittolaisten ja tarvikkeiden etsintää aina vain vaikeutuvissa olosuhteissa. Kun tarpeeksi monta asiaa menee pieleen, ihmiskunta putoaa nuoraltaan. Liekö toipuminen mahdollista?

Maanpintaa ja viidakkoa ravisuttavat ajoittain valtavat luonnonmullistukset, joiden takia ihmiset ovat joutuneet asumaan lentäviin kasveista muodostettuihin kaupunkeihin. Kasveja ja sitä myöten kaikkea muutakin hallitsevat arkkitehdit. Päähenkilö Ahilya on arkeologi eli hän haluaisi tutkia viidakkoa ja selviytymismahdollisuuksia maan pinnalla. Hän lähtee ryhmänsä kanssa retkelle, jolla kaikki menee pieleen. Siitä urkenee seikkailu, jonka myötä ihmisten paikka maailmassa alkaa seljetä.

Mielenkiintoinen maailma, tieteen ja fantasian sekoitusta. Ihan näin paljon Ahilyan avioliitto-ongelmista en olisi jaksanut lukea, niitä olisi voinut tiivistää. Kirja aloittaa trilogian mutta toimii myös yksinään.

Ihmiskunnan touhussa ei ole järjen hiventä. Kirjassa vuorottelevat kirjailijan päiväkirjamerkinnät ja katkelmat tekeillä olevasta kirjasta. Aiheena ekokatastrofit, ekoterrorismi, menetyksen suru, tulevaisuuden epävarmuus. Kirjan teksti on ihmettelevää, vihaistakin.

En tiedä kuka on kohderyhmää. Itse nämä ongelmat jo hyvin tuntevana tunsin itseni saarnan kohteena olevaksi kuorolapseksi mutta tavikselle ehkä liian vimmaista. Minunkin tekisi mieli purkautua näin mutta tuntuu voimattomalta.

Käänteisessä aikajärjestyksessä kuvattu ihmisten jälkien katoaminen maan pinnalta ja hiilen imeytyminen savupiippuihin ja hautaaminen maahan jne oli hauskaa lukea. Kävisipä näin.