Pokkari, 768 pages
Finnish language
Published Aug. 3, 2015 by Tammi.
Huispauksen maailmanmestaruuskisojen loppuottelu on huippujännittävä ja tunnelma riehakas, kunnes tilanne äkkiä muuttuu sekasortoiseksi ja uhkaavaksi: kuolonsyöjät marssivat esiin ja taivaalle leimahtaa pimeän piirto.
Lisää jännitteitä tuo Tylypahkassa järjestettävät velhokoulujen väliset kolmivelhoturnajaiset. Harry joutuu tahtomattaan mukaan kisaan ja hän tarvitsee kaiken avun selvitäkseen hengissä.
Sicuramente più entertainment rispetto ai precedenti. Pace all'anima di Cedric, il quale si risveglierà vampiro. Ritorna Dobby, nonostante dimostri lealtà e un grande aiuto, il sig. Potter sembra che non lo apprezzi fino in fondo.
Riesco a scorgere quante pare ha la nostra J.K. insite nella sua magica storia.
Kolmososan jälkeen totesin, että pidän siitä, kuinka sarjan kirjat kasvavat lukijoiden mukana samaan tahtiin kuin päähenkilöt vanhenevat. Nelososan jälkeen on todettava, että siinä on myös ongelmansa. Alkupään lastenkirjat ovat oikein toimivia, koska ne ovat lyhyitä, tiiviitä ja lastenkirjoja. Nyt hypätään tiiliskiven kokoiseen nuortenkirjaan ja säännöt ovat toiset.
Kerronta on paljon löysempää ja koukeroisempaa, vaikka juoni ei ole loppujen lopuksi sen monimutkaisempi kuin alkuosissakaan. Mutta pidemmälle auki kirjoitettu maailma, jonka sisäisiä jännitteitä avataan aiempaa tarkemmin, menettää aukikirjoittamisen myötä sen magiansa, joka lastenkirjassa toimii niin luontevasti. Taikamaailman suora verrannollisuus brittiläisen luokkayhteiskunnan kanssa toimii ensimmäisessä kolmessa osassa suht kivuttomasti, koska asiat esitetään yksinkertaisemmin. Nyt luokkayhteiskunnan ongelmia hierotaan lukijan naamaan niin kovasti, että väistämättä tulee kysyneeksi, miksi jästimaailman ongelmalliset rakenteet on pitänyt toisintaa ihan yksi yhteen myös taikamaailmassa, miksi noidilla ja velhoilla ei ole yhtään sen järkevämpää yhteiskuntaa. Okei, siirtämällä reaalimaailman rakenteet taikamaailmaan voidaan tarkastella sitä, kuinka lapset ja nuoret voivat kasvaa kelvollisiksi …
Kolmososan jälkeen totesin, että pidän siitä, kuinka sarjan kirjat kasvavat lukijoiden mukana samaan tahtiin kuin päähenkilöt vanhenevat. Nelososan jälkeen on todettava, että siinä on myös ongelmansa. Alkupään lastenkirjat ovat oikein toimivia, koska ne ovat lyhyitä, tiiviitä ja lastenkirjoja. Nyt hypätään tiiliskiven kokoiseen nuortenkirjaan ja säännöt ovat toiset.
Kerronta on paljon löysempää ja koukeroisempaa, vaikka juoni ei ole loppujen lopuksi sen monimutkaisempi kuin alkuosissakaan. Mutta pidemmälle auki kirjoitettu maailma, jonka sisäisiä jännitteitä avataan aiempaa tarkemmin, menettää aukikirjoittamisen myötä sen magiansa, joka lastenkirjassa toimii niin luontevasti. Taikamaailman suora verrannollisuus brittiläisen luokkayhteiskunnan kanssa toimii ensimmäisessä kolmessa osassa suht kivuttomasti, koska asiat esitetään yksinkertaisemmin. Nyt luokkayhteiskunnan ongelmia hierotaan lukijan naamaan niin kovasti, että väistämättä tulee kysyneeksi, miksi jästimaailman ongelmalliset rakenteet on pitänyt toisintaa ihan yksi yhteen myös taikamaailmassa, miksi noidilla ja velhoilla ei ole yhtään sen järkevämpää yhteiskuntaa. Okei, siirtämällä reaalimaailman rakenteet taikamaailmaan voidaan tarkastella sitä, kuinka lapset ja nuoret voivat kasvaa kelvollisiksi aikuisiksi niin huonoissa puitteissa — mutta ihan hyvä vaihtoehto olisi myös rakentaa kuva paremmasta maailmasta ja paremmista rakenteista, joita reaalimaailman lukijat aikuiseksi kasvaessaan voisivat tavoitella. No, ehkä Potterit ovat tässä suhteessa aikansa lapsia eli nykylukijan näkökulmasta hiukan aikansa eläneitä ja asenteiltaan vanhanaikaisia.
Erityishuokauksena tästä osasta vielä se, että tähän on saatu peräti kolme pahismonologia (kahdelta eri pahikselta), vaikka käytössä on yli 600 sivua, joissa kuviot mahtuisi kertomaan toiminnan kautta eikä tarvitsisi turvautua kliseisiin pahismonologeihin.
The story starts to get seriously dark. I'm not sure if it's good bedtime reading material for the six-year-old anymore... Too much death. But we'll see. While the first book already had some pretty dark undercurrents, with Voldemort trying to kill Harry and all, the wizardly world is getting more and more unpleasant in every book.
If you really consider it, it's actually quite far from a jolly utopia – the wizard world is rather disturbed place. For example this: there are not many wizards in the whole UK, since Hogwarts seems to be the only school for wizard kids and gets, what, 50-60 students per year? So we're talking about a rather small population. So, what they do? They distribute that small student group into four houses and do everything they can to instill bitter, violent rivalry between those houses. Because, you know, having 50-60 kids that would love …
The story starts to get seriously dark. I'm not sure if it's good bedtime reading material for the six-year-old anymore... Too much death. But we'll see. While the first book already had some pretty dark undercurrents, with Voldemort trying to kill Harry and all, the wizardly world is getting more and more unpleasant in every book.
If you really consider it, it's actually quite far from a jolly utopia – the wizard world is rather disturbed place. For example this: there are not many wizards in the whole UK, since Hogwarts seems to be the only school for wizard kids and gets, what, 50-60 students per year? So we're talking about a rather small population. So, what they do? They distribute that small student group into four houses and do everything they can to instill bitter, violent rivalry between those houses. Because, you know, having 50-60 kids that would love to cooperate and work together for a better future and so on would just be impossible to even think about. Better to divide and conquer! That's some pretty grim and sick stuff, really.
