Harry Potter and the Goblet of Fire is a fantasy novel written by British author J. K. Rowling and the fourth novel in the Harry Potter series. It follows Harry Potter, a wizard in his fourth year at Hogwarts School of Witchcraft and Wizardry, and the mystery surrounding the entry of Harry's name into the Triwizard Tournament, in which he is forced to compete. The book was published in the United Kingdom by Bloomsbury and in the United States by Scholastic. In both countries, the release date was 8 July 2000. This was the first time a book in the series was published in both countries at the same time. The novel won a Hugo Award, the only Harry Potter novel to do so, in 2001. The book was adapted into a film, released worldwide on 18 November 2005, and a video game by Electronic Arts.
Sicuramente più entertainment rispetto ai precedenti. Pace all'anima di Cedric, il quale si risveglierà vampiro. Ritorna Dobby, nonostante dimostri lealtà e un grande aiuto, il sig. Potter sembra che non lo apprezzi fino in fondo.
Riesco a scorgere quante pare ha la nostra J.K. insite nella sua magica storia.
Kolmososan jälkeen totesin, että pidän siitä, kuinka sarjan kirjat kasvavat lukijoiden mukana samaan tahtiin kuin päähenkilöt vanhenevat. Nelososan jälkeen on todettava, että siinä on myös ongelmansa. Alkupään lastenkirjat ovat oikein toimivia, koska ne ovat lyhyitä, tiiviitä ja lastenkirjoja. Nyt hypätään tiiliskiven kokoiseen nuortenkirjaan ja säännöt ovat toiset.
Kerronta on paljon löysempää ja koukeroisempaa, vaikka juoni ei ole loppujen lopuksi sen monimutkaisempi kuin alkuosissakaan. Mutta pidemmälle auki kirjoitettu maailma, jonka sisäisiä jännitteitä avataan aiempaa tarkemmin, menettää aukikirjoittamisen myötä sen magiansa, joka lastenkirjassa toimii niin luontevasti. Taikamaailman suora verrannollisuus brittiläisen luokkayhteiskunnan kanssa toimii ensimmäisessä kolmessa osassa suht kivuttomasti, koska asiat esitetään yksinkertaisemmin. Nyt luokkayhteiskunnan ongelmia hierotaan lukijan naamaan niin kovasti, että väistämättä tulee kysyneeksi, miksi jästimaailman ongelmalliset rakenteet on pitänyt toisintaa ihan yksi yhteen myös taikamaailmassa, miksi noidilla ja velhoilla ei ole yhtään sen järkevämpää yhteiskuntaa. Okei, siirtämällä reaalimaailman rakenteet taikamaailmaan voidaan tarkastella sitä, kuinka lapset ja nuoret voivat kasvaa kelvollisiksi …
Kolmososan jälkeen totesin, että pidän siitä, kuinka sarjan kirjat kasvavat lukijoiden mukana samaan tahtiin kuin päähenkilöt vanhenevat. Nelososan jälkeen on todettava, että siinä on myös ongelmansa. Alkupään lastenkirjat ovat oikein toimivia, koska ne ovat lyhyitä, tiiviitä ja lastenkirjoja. Nyt hypätään tiiliskiven kokoiseen nuortenkirjaan ja säännöt ovat toiset.
Kerronta on paljon löysempää ja koukeroisempaa, vaikka juoni ei ole loppujen lopuksi sen monimutkaisempi kuin alkuosissakaan. Mutta pidemmälle auki kirjoitettu maailma, jonka sisäisiä jännitteitä avataan aiempaa tarkemmin, menettää aukikirjoittamisen myötä sen magiansa, joka lastenkirjassa toimii niin luontevasti. Taikamaailman suora verrannollisuus brittiläisen luokkayhteiskunnan kanssa toimii ensimmäisessä kolmessa osassa suht kivuttomasti, koska asiat esitetään yksinkertaisemmin. Nyt luokkayhteiskunnan ongelmia hierotaan lukijan naamaan niin kovasti, että väistämättä tulee kysyneeksi, miksi jästimaailman ongelmalliset rakenteet on pitänyt toisintaa ihan yksi yhteen myös taikamaailmassa, miksi noidilla ja velhoilla ei ole yhtään sen järkevämpää yhteiskuntaa. Okei, siirtämällä reaalimaailman rakenteet taikamaailmaan voidaan tarkastella sitä, kuinka lapset ja nuoret voivat kasvaa kelvollisiksi aikuisiksi niin huonoissa puitteissa — mutta ihan hyvä vaihtoehto olisi myös rakentaa kuva paremmasta maailmasta ja paremmista rakenteista, joita reaalimaailman lukijat aikuiseksi kasvaessaan voisivat tavoitella. No, ehkä Potterit ovat tässä suhteessa aikansa lapsia eli nykylukijan näkökulmasta hiukan aikansa eläneitä ja asenteiltaan vanhanaikaisia.
Erityishuokauksena tästä osasta vielä se, että tähän on saatu peräti kolme pahismonologia (kahdelta eri pahikselta), vaikka käytössä on yli 600 sivua, joissa kuviot mahtuisi kertomaan toiminnan kautta eikä tarvitsisi turvautua kliseisiin pahismonologeihin.
