Reviews and Comments

Pari ekaa sivua tuntui jotenkin väkinäisiltä ja keskinkertaisilta, ja pelkäsin jo, että tuleeko tästä pettymys. Mutta jumangaut, ei tietenkään, sen jälkeen homma lähti kunnolla lentoon, ja ensimmäisen kolmanneksen jälkeen aavistelen tätä vuoden parhaaksi kirjaksi!

Tässä tunnuttiin palaavan taas jonkin verran lähemmäs ykkösosan ärsyttävyyksiä. Okei, kunkin päähenkilön juonet olivat melko yhtenäisiä, mutta etenkin Varpun kohdalla edettiin taas sidequestista toiseen. Ja siitä johduinkin miettimään, että kirjoittajille annettua ohjetta ”laita päähenkilösi ongelmiin” tms. lienee syyttäminen tämmöisestä tarinankuljetuksesta. En oikein jaksa lukea, miten kaikki menee koko ajan pieleen. Sitten kolmasosa kirjasta seikkaillaan Tuonelassa, kuten nimikin jo vihjaa, mutta se oli oikeastaan kirjan vähiten kiinnostava osuus. En ehkä tosiaan ole kummoinen spefilukija, heh. Mutjoo, mitäs läksin nuortenkirjaan.

Tämä oli Dostojevskin romaaniksi poikkeuksellisen sekava. Noh, vanhojen venäläisromaanien lukemisessa on aina se ongelma, että kuhunkin henkilöön viitataan ties miten monella eri nimellä, mikä vaikeuttaa tapahtumien perässä pysymistä, mutta tämän kirjan tarinakin tuntui hyvin poukkoilevalta eikä alkuosa tuntunut yhtään kuuluvan yhteen loppuosan kanssa. Jos kirja olisi ollut olennaisesti tiiviimpi, olisin ehkä onnistunut muodostamaan jonkinlaisen kokonaiskuvan tapahtumista.

Heikkiselle tuttua Helsingin ja maakuntien vastakkainasettelun kärjistämistä, mutta tällä kertaa päälaelleen käännetyllä maahanmuuttoretoriikalla ja rasismilla höystettynä. Paikoin kerronta on kyynistä kuin Arto Salmisella, mutta pääosin tarinaa maustaa hävytön huumori. Tähän asti jämäkin lukemani Heikkisen romaani, vaikkei äijäily edelleenkään ole lempigenreni.

Sarjan ykkösosaan verrattuna tässä kirjassa on paljon fokusoidumpi juoni: pääjännite syntyy heti alussa, ja jännite laukeaa vasta aivan viimeisillä sivuilla. Jopa side questitkin lähes yksinomaan tähtäävät pääjuonen edistämiseen. Paitsi yksi erityisen typerä hölmöilykuvaus kirjassa on, ja sitä seuraava erityisen typerä kostokuvaus, jotka tahrasivat lukukokemusta tosi ikävästi. Miksi?! Mutta joo, fantasian puolelle sukellettiin nyt paljon syvemmälle kuin ykkösosassa, minun makuuni ehkä jopa hiukan liiankin eeppisissä mitoissa.

Kyllä on raivostuttavaa lukea typerästi hölmöilevistä tyypeistä. You had one job!

Jungarin taru on seikkailukertomus uskollisuudesta, sukukirouksesta ja poliittisesta juonittelussa katolisuuden loppuaikojen Suomessa. Rautakylän vanha paroni on kohellushuumorilla ryyditetty kertomus perintöhuijareista. Sumutarinoita on kehyskertomuksen sisään puettu kymmenen novellin kokoelma, jonka aiheet ja tyylilajit vaihtelevat varsin paljon, mutta erityisen paljon joukossa on kauhutarinoita. Etenkin Ikuinen ylioppilas jäi mieleen.

Ihan kiinnostava asetelma: myöhäiskeskiaikaiset käymättömät korpimaat Savon ja Karjalan rajalla, ja suomalaisen muinaisuskon haltijat, loitsun sun muut ovat totta. Ilokseenhan tätä luki. Mutta ihan suosikikseni tämä ei noussut. Kirjassa ei ole oikein vahvaa pääjuonta, vaan päähenkilöinä vuorottelevat kolme saman perheen nuorukaista vain suksivat sidequestista toiseen. Tällainen nopeasti ratkeavasta ongelmasta toiseen hyppiminen on vähän puuduttavaa luettavaa. Ja paitsi että päähenkilöt ovat nuoria, myös koko kirjan ote on aika nuortenkirjamainen, missä ei sinänsä ole mitään vikaa mutta se ei ole sitä mistä minä tykkään. Muutenkin tuntuu, että kirjaa on kirjoitettu vähän kansanperinteen tarkistuslista kädessä. Mutta noin muuten tämä kyllä herättää muinaiset järviseudut mukavasti eloon.

Selkeästi enemmän tietokirja kuin kaunokirja. Mukana olevat tarinat on suomennettu enemmän dokumentaarisen tarkkuuden kuin kaunokirjallisen vetävyyden näkökulmasta, ja kutakin tarinaa edeltää joskus pitkäkin selittävä johdanto. Niinpä tätä ei oikein voi lukea kauhun tunteita tavoitellakseen.

Mäjäytetään Kummisetä ja Sons of Anarchy yhteen, siirretään tapahtumat Utsjoelle eikä jätetä yhtäkään kummankaan genren kliseetä käyttämättä. Ei sillä, vetävästi kirjoitettu, muttei tosiaan mitään korkeakulttuuria. Erikoiskiitos kuitenkin siitä, miten miesten välinen veljellinen fyysinen läheisyys näytetään myönteisessä valossa (paitsi tietenkin jos sillä nahan narinalla yritettiin jotenkin pahat mielessä viitata Tom of Finlandiin).

Tämä oli hyvin inspiroiva. Kirjassa käytettiin jonkin verran kirjoittajan teoreettiseen viitekehykseen pohjaavia semanttisia kaavoja, mutta ne eivät varasta päähuomiota ja kirja on suositeltavaa luettavaa myös muille kuin teoreettisille semantikoille.

Psykoanalyysissa käyvä Marjaana kelailee seitsemän vuoden ajan äitisuhdettaan ja miessuhteitaan sekä varsin paljon myös suhdettaan analyytikkoon. Jotenkin en jaksanut innostua tällaisesta vatvomisesta.

Heikkisen railakkaassa romaanissa saamenmaalaiset lähtevät sisällissotimaan Helsingin herroja vastaan ja saavat puolelleen ensin koko Pohjois-Suomen ja sotaretken edetessä loputkin suomalaisista. Tosielämässähän tällaista juntti-Suomen sisällissotaa on käyty jo pitkään politiikan saralla ja hallitus Helsingissä on saatu miehitettyä, mutta eivät sitä valitettavasti saamelaiset johda vaan hekin ovat häviäjien puolella. Mutta joo, kyllähän tämän räväkän voimafantasiakirjan parissa viihtyi.

Tätä voisi ehkä luonnehtia unenomaisesti eteneväksi. Kontekstina lienee kutakuinkin Portugalin neilikkavallankumous ja sitä seurannut siirtomaista vetäytyminen, ja päähenkilöinä (sikäli kuin heistä saa otetta) on Angolasta Lissaboniin muuttaneita portugalilaisia. Unenomaista on se, että koko vuosisatainen siirtomaahistoria on limittynyt samaan hetkeen, ja Lissabonin räkäisillä kujilla ja roskaisilla rannoilla seikkailee ties mitä tutkimusmatkailijaa ja aristokraattia, ja kertoja vaihtuu jopa kesken kappaleen hänestä minäksi ja takaisin. Noh, naistyyppejä kirjassa on oikeastaan vain yksi eli huora. Noin kokonaisuudessaan sanoisin, että kirjasta ei oikein saa irti, jos Portugalin historia ja sen merkkihenkilöt eivät ole tuttuja — kuten ne minulle eivät oikein ole. Tietty kirja on sitä suurempi trippi mitä vähemmän tietää, mistä on kyse, kait.

Hyvin kirjoitettu, selkeä ja käytännöllinen opas kouluttajalle. Näkökulma on lyhyessä työelämäkoulutuksessa, mutta kyllä tätä minun nähdäkseni pystyy soveltamaan muuhunkin aikuiskoulutukseen.