Reviews and Comments

Ykkösosan tavoin vauhdikas seikkailu yliluonnollisten voimien mylläämässä Turussa. Käänteet ovat teräviä ja nörttihuumori akateemista, ja päähenkilöt onnistuvat pelastautumaan mahdottomalta tuntuvista tilanteista kerta toisensa jälkeen ihan kirjaimellisesti ihmeen kaupalla. Nautinnon kruunasi se, että tässä kirjassa palaset eivät edes tyytyneet loksahtamaan kliseisesti kohdalleen.

Perheensä surmaajien mielenmaisemaa luotaava pienoisromaani, joka seuraa yhden onnettoman perheen viimeistä päivää. Jotenkin ohueksi henkilöt ja heidän yhteinen menneisyytensä jäävät. Tai ehkä tässä luodataankin perhesurmien ympärillä pyörivää keskustelua ja sitä, miten pinnalliseksi se yleensä jää.

Murakamin kirjat ovat luotettavia lukukokemuksia: tarina on aina käytännössä sama ja tunnelma aina mukavasti nyrjähtänyt. Tällä kertaa salariman-elämää vieroksuvan kolmikymppisen miehen vaimo katoaa yhtäkkiä, ja katoamisen selvittäminen ei tietenkään ole mitenkään suoraviivainen tai looginen prosessi. Tapaus tuntuu myös jollain tavalla kietoutuvan Japanin sotaoperaatioihin Kiinan mantereella, ja sitä kautta teos laajeneekin japanilaisen machokulttuurin kommentaariksi.

Ryhdyin kirjaan kovin odotuksin: aiemmat Kytömäet olivat erinomaisia lukukokemuksia ja tämän aihe on vieläpä nyt erityisen ajankohtainen. Mutta voi, ensimmäiset 200 sivua eli ensimmäinen kolmannes kirjasta on aivan käsittämättömän puuduttavaa luettavaa ja pahimman luokan tiskirättirealismia. Lukeminen eteni hitaasti ja tuskailin, että montako viikkoa tähän kirjaan saa tuhraantumaan.

Noh, sen jälkeen se sitten lähti paranemaan, ja puolivälin jälkeen kirja oikein imaisi otteeseensa ja tarjoili yllättäviä käänteitä juuri niin kuin Kivimäen kirjoilta voi odottaakin. Erinomaisen jälkipuoliskon luinkin sitten parissa päivässä.

Pienimuotoinen kertomus Iranista Hollantiin muuttaneesta Arghavanista ja hänen suhteistaan neljään ihmiseen. Iraniin jäänyt isä oli lapsuuden sankari, joka opetti näkemään luontoa ja lukemaan runoutta mutta retkahti sitten oopiumiin, eikä Arghavan osaa päästä tapahtumasta yli. Amsterdamissa Arghavanin pyörittämässä second hand -kaupassa käy kaikenlaisia asiakkaita. Tanssija Anna ostaa aina värikkäimmät mekot ja houkuttelee iloitsemaan elämästä. Eksentrinen Johan juttelee puiden kanssa ja on suorasanaisuudessaan helposti lähestyttävä ystävä. Huilisti Mees valloittaa Arghavanin sydämen mutta huomaakin pian valloittaneensa liikaa. Ja kaupunki on perhana vieköön kaatamassa huonoon kuntoon päässeitä puita juuri Arghavanin kaupan edestä.

Ihan hauska ja melko suoraviivainen siipale ulkopuoliseksi itsensä tuntevan luonnonlapsen elämästä vieraassa maassa.

Periaatteessa hyvä ja nokkela seikkailukirja, joka pelaa loputtomilla anakronismeilla ja intertekstuaalisilla viittauksilla ja käsittelee niin kolonialismia, globalisaatiota kuin muovisaasteongelmaakin. Mutta kirja on valitettavan ranskalainen, ja tarkoitan tällä sitä, että kirja on valitettavan rasistinen, misogyyninen ja tavassaan käsitellä kväärejä lähinnä iljettävä. Siksi en suoranaisesti halua suositella tätä kenellekään.

Teksti toimii erinomaisen hyvin kuten Koskisella aina. Kirja toisensa jälkeen ilahdun siitä, miten hän onnistuu pitämään lukijaa fiksuna ilman mitään turhia kikkailuja.

Tarina taas polveilee siihen malliin, etten tiedä, voiko tässä varsinaisesti mistään yhtenäisestä tarinasta puhua. Ensimmäinen kolmannes on keittokirjan käsikirjoitusta — ja minkälaisen keittokirjan: esitellään eri ihmistyyppejä lihakarjana ja annetaan saalistusvinkkejä ja reseptejä. Sen jälkeen päähenkilö ratkaisee peräjälkeen kolme erilaista ja toisistaan irrallista ihmissuhdeprobleemaa kunkin hiukan makaaberilla tavalla. Koko kirja on kauttaaltaan marinoitu mustalla huumorilla, joka ei kuitenkaan peitä tarinan ominaismakuja alleen.

Ajassa kiinni oleva romaani vuosikymmenen takaisesta Turkista, jossa sosiaalisen median voimaannuttama nuoriso pyristeli kohti vapautta. Ja kun sanon ajassa kiinni oleva, niin tarkoitan, että tuntuu nyt hiukan vanhentuneelta. Sen sijaan parinkymmenen vuoden päästä kirja voi jälleen tuntua raikkaan terävältä. Joka tapauksessa, kuten nimessä sanotaan, seitsentoistavuotias tyttö (ja hänen perheensä ja ystävänsä) kohtaa kerralla ihan liian monta vastoinkäymistä ja huomaa äkkiä paenneensa puun latvaan. Siellä hän sitten lähes koko kirjan ajan on ja kertoilee lukijoille niitä tapahtumia, jotka johtivat puuhun päätymiseen.

En minä nyt ihan tätä odottanut... Kansi vihjaa, että kirjassa kuvattaisiin jotain alkuperäistä elämänmenoa. Sen sijaan kirja onkin joku telenovela, jossa öljy-yhtiön omistajaperhe juonittelee toisiaan vastaan, jossa käänteet ovat teräviä ja jossa kaikki on jotenkin todella kliseistä, eikä edes ironisella tavalla.

Novellikokoelma, jonka novelleille on yhteistä se, että ne vaikuttavat keskeneräisiltä, sellaisilta kuin kirjailija olisi päättänyt että nytpäs kirjoitan hyvän tarinan mutta ei olisi päässyt alkua pidemmälle. Mutta koska kirja on julkaistu, se lienee vain tarkoituksellista. Novellien lisäksi kokoelmassa on 14 (neljätoista) -sivuinen romaani. Okei, yhdistää tarinoita keskeneräisyyden lisäksi muukin, nimittäin se, että niissä on tosi viurahtanut tunnelma. Se antaa jossain määrin anteeksi keskeneräisyyden tunnun.

Kertomus hyvin pienimuotoista, pikkutarkkaa ja kaavamaisesti toistuvaa elämää viettävästä Sirkasta ja siitä, kuinka hän löytää sisäisen rauhan pienimuotoisessa, pikkutarkassa ja kaavamaisesti toistuvassa elämässään. Ehkäpä voimauttavaa luettavaa kaikille oman elämänsä sirkoille. Minua alkupuoli pääasiassa ärsytti ja ahdisti, mutta kirja parani loppua kohti ja muuttui ihan okeiksi.

Aijjjjettä, nyt oli kunnon tykitystä! Konstailemattoman nopealiikkeinen veijaridekkari Turusta, joka on suunnilleen koko henkimaailman keskus. Eikä pelkkää nyrkinheiluttelua, vaan taustalle oli myös punottu vähän monimutkaisempi juonikin. Sitä paitsi tuttuihin tosielämän paikkoihin — ja etenkin Turun seudulle — sijoittuvat spefikirjat ovat heikko kohtani.

Hyvällä tavalla hämmentävä kirja. Britanniaan lapsensa ja uuden miehen kanssa muuttanut nainen keskustelee aikuistuvan tyttärensä kanssa ja muistelee siinä samalla elämää toisen maailmansodan jälkeisessä Nagasakissa. Paitsi että muistikuvissa ei kaikki tunnu olevan ihan kohdallaan. Lopulta kirjassa tuntuu tärkeämmäksi muodostuvan se, mitä jätetään sanomatta, kuin se, mitä sanotaan. Tämä on niitä kirjoja, jotka jäävät elämään lukijan mieleen.

Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan henkeen ja tunnelmaan hyvin sopivia historiallisia ja spefahtavia novelleja, jotka saavat lukijan jälleen näkemään Barcelonan tarpeettoman romanttisesti. Mutta toki, kuten itse romaanisarjassa, myös näissä tarinoissa miehet toimivat ja naiset ovat vain neitsyen, huoran tai äidin sivuosassa.

Komedia venäläisen ylimystön seurapiirinokittelusta ja naimakauppajuonista. Ihan jees, vaikka aihe on kaukana varsinaisista mielenkiinnoistani, mutta Dostojevskin kirjoitus on aina hyvää.