Reviews and Comments

Hmm hmm. Jotenkin unenomaisesti etenevä dystopiakuvaus. Unenomaisuuden syynä saattavat osittain olla rikottu kronologia ja se, että henkilöt toimivat rooleissaan kuin mitkäkin haaveksivat amatöörit, vaikka olisivat nimellisesti kuinka kovia asiantuntijoita ja ihmiskunnan kohtalo on vaakalaudalla. Kaikkiaan on myös hiukan vaikea saada otetta siitä, kuka tässä toimii mitäkin vastaan ja minkä puolesta. Lopulta ajattelen, että kai nämä asiat on hedelmällisintä nähdä nimenomaan vertauskuvina.

Mutta jos bodyhorroria kaipaa, niin sitä tässä kyllä riittää.

Vetävää parodiaa vähän kaikesta ns. eeppisestä.

Sarja jatkuu vahvana. Pidän kyllä kovasti siitä, kuinka kirja kirjalta kerronta on laveampaa ja tarinat mutkikkaampia — kuinka sarja on tarkoitettu kasvamaan sekä päähenkilöiden että lukijoiden mukana.

Tässä kolmososassa on myös joitakin detaljeja, jotka hieman saavat kokonaisuuden säröilemään. Mies mekossa -huumori on tympeää, ja pitkät pahismonologit kesken parhaan kahakan ovat aina vähän siinä ja siinä. Mutta kaipa niiden kanssa voi elää.

Oijoijoi, kylmiä väreitähän tästä tulee. Hyvin eläväksi kerrottu Budapest, yleismaailmallisia aiheita ja tunteita yhden kaupungin kautta peilattuna. Mitä on historia, mikä on totta ja mikä kuviteltua, kenen tarinaa tänään kerrotaan, tai huomenna? Tiukasti kiinni ajassa ja sen synkissä aiheissa, mutta ei masentavasti, ei totta vie.

Viime vuonna luin ensimmäistä kertaa yhden Potterin (kyllä, aikuisena), eikä se nyt huono ollut. Ajattelin joka tapauksessa lukea koko sarjankin nyt sitten, paitsi yleissivistyksen vuoksi myös siksi, että omatkin lapset ovat näitä nyt lukemassa — ja että saan Perkeet-haasteeseen luettua sen kirotun kakaran, koska sitä on niin kovasti haukuttu, eikä tietenkään spinovia voi lukea ennen alkuperäisiä.

No mut siis joo, draama on sen verran taiten rakennettu, tarpeettomilta näyttävät sivuluisut yhdistyvät pääjuoneen niin hyvin ja henkilökaarti on juuri sellaista huono-onnisiin nörtteihin vetoavaa, että on tämä maineensa ansainnut. Aikuistakin koskettaa siellä täällä, mikähän olisi mahtanut fiilis olla, jos oikeasti olisi lapsena saanut lukea tämän ensimmäisen kerran?

Perkeet-haastetta varten luin tämmöisen mietelausekirjan, jonka poimin eräästä kuolinpesästä varta vasten Perkeet-haastetta varten. Kirja lienee tarkoitettu yleispäteväksi vuosipäivälahjaksi ihmiselle, jota ei tunne kovin hyvin. Sisältökin on kokoelma yleispäteviä lausahduksia alkaen ”mikä ei tapa, vahvistaa” -toteamuksesta, ja välissä on silloin tällöin runoja. Onneksi tämän luki nopeasti.

Ohoh, ohoh! Odotukset eivät olleet korkealla, olihan kirja saatu ilmaiseksi kustantamojen jämäjakelusta ja odotin jotain kepeää hömppää. Ja kirjan alku tuntuikin juuri sellaiselta kepeältä hömpältä, jonka kärkevä ja aggressiivinen tyyli ei yleensä lainkaan miellytä minua ja joka toimii yleensä todella huonosti suomennettuna.

Mutta sitten verkko alkoi punoutua ja kirjan pinnalliset puutteet lakkasivat haittaamasta, kun isot ja tärkeät teemat tuotiin salavihkaisesti etualalle. Noin sivun 200 paikkeilla tekstissä oli hiukan saarnaava sävy, mutta se oli vain pieni lepsus, sillä noin muuten kaikki läpsäykset ja nyrkiniskut lukijan naamaan tulivat todella luontevasti, aivan kuin kaiken kuuluisikin olla juuri niin.

Jösses, vuoden yllättäjä, ja kyseessä on sentään jo vuoden viimeinen päivä!

Suoraviivaisesti etenevä yhden asian romaani, jota voisi luonnehtia velopunkiksi: Eletään oman maailmamme 1900-luvun taitetta muistuttavaa rinnakkaismaailmaa, jonka teknologiasta tunnetaan harvinaiset ja ylelliset uudet bensiinivaunut sekä mitä monenlaisimmat polkupyörät, ja nimenomaan polkupyörien typologiaa elaboroidaan yhtään tarkemmin. Kaupunkilaiset jakautuvat aateliin, kapitalisteihin ja työläisiin, ja etenkin aatelisnaisten toiminta on hyvin kontrolloitua. Päähenkilö Emmeline kasvaa kaksoisveljensä varjossa ja kadehtii tämän kilpauraa. Salaa hän harjoittelee ja kilpailee itsekin. Kuinka sattuukaan, hän päätyy kömmähdysten kautta naimisiin polkupyörätehtailijan ja kilpa-ajosponsorin kanssa. Vapautuuko päähenkilömme sukupuolensa ja yläluokkansa kahleista? Koska kyseessä on voimauttava ya-romaani, niin totta kai.

Tästä sarjasta on kuullut paljon, ja ainakin avausosa on maineensa veroinen. Tai siis ainakin melkein. Odotin, että tässä olisi ollut tolkuttomasti seksiä ja väkivaltaa, mutta kumpaakin oli odotuksiin nähden itse asiassa melko kohtuullisesti. Seuraava osa tullee luettua sekin ihan mielellään.

Mainittakoon vielä, että olen sarjan suhteen sikäli melko neitseellistä maaperää, että en ole katsonut yhtään jaksoa tästä tehtyä tv-sarjaa. Näin ollen kaikki mielikuvat siitä, miltä asiat näyttävät, kuulostavat ja tuntuvat, syntyivät pelkästään luetun perusteella. Ja se on hyvä se. Minua ei nimittäin yhtään häirinnyt, että Tyrion Lannister puhui päässäni Varric Tethrasin äänellä.

Suhteellisen keskinkertainen kokoelma novelleja, joiden yhdistävinä tekijöinä ovat dystooppisuus ja polkupyörät. Vaikka nimestä voisi luulla, että tässä on utopioita(kin), ei novelleissa juuri valoisuutta ole. Monet tarinoista ovat hyvän lähtöasetelman tasolla, ja varsinainen juonenkuljetus on jäänyt vähän heikoksi.

Freešin oloinen ja elämänmakuinen fantasiatarina, joka keskittyy ihastuttavasti pieniin ihmisen kokoisiin kohtaloihin ja jättää suuret kansojen ja maailmojen legendat sivuosaan. Ja se henkilökaarti, itse kukin jatkuvasti horny on main, kuten nykyään on tapana sanoa. Mutta mikä parasta, vaikka romantiikka ja ihmissuhteet ovat kirjan varsinainen pihvi, niin ah, ihanaa kun kaikki sujuu ilman tarpeetonta toksisuutta!

Olipas jotenkin kuin kivirekeä olisi vetänyt. Melkein joka lauseessa on omintakeisia sanoja, mitä lie murteellisia, karjalaisia, venäläisiä, marilaisia tai muita uralilaisia, joukossa myös muutama bastardoitu englannin sana hajottamassa kokonaisuutta. Yleissävy itäeurooppalaisen ruma ja ilkeä. Aihekin vielä sangen raskas. Mutta selvisin urakasta kuin Vorkutan kaivoksista.

Rakenteeltaan mielenkiintoinen kuvaus siitä, kuinka ongelmia ei ratkaista puhumalla vaan kerrytetään vaikenemalla ja kuinka yhteisön ja yhteiskunnan ongelmat sälytetään yksittäisten ihmisten ja perheiden kannettavaksi. Ja jälleen hyvä muistutus siitä, kuinka ankea paikka Suomi on ollut ja on edelleenkin.

Flavia de Lucen seikkailuista kertovan sarjan tämä osa poikkesi kaikkein eniten edellisistä. Tapahtumapaikkana ei nimittäin ole tuttu Buckshaw'n kartano ja sen lähikylä, vaan kanadalainen sisäoppilaitos Torontossa. Tästä syystä koko tarina oli luonteeltaan erilainen kuin aiemmat. Nyt Flavia joutuu luovimaan uudessa ympäristössä ja etsimään paikkansa täysin uudessa ihmisyhteisössä. Etenkin ihmisten osalta tämä kirja hämmentää lukijaa, sillä uusia henkilöitä on niin paljon, että he menevät väkisinkin sekaisin eikä kirjan loppupuolella enää muista, kuka kukin on. Lisäksi eräät juonen detaljit jättävät suuhun sellaisen aavistuksen happaman maun, että tämä osa ei nouse sarjan parhaimmistoon. Muuten sujuvaa kelpo viihdettä.