Taru Luojola reviewed Jään luoksesi by Kyung-sook Shin
Review of 'Jään luoksesi' on 'Goodreads'
3 stars
Hidastempoinen, vähäeleinen ja kaunis kertomus nuorista ystävyksistä Etelä-Korean levottomina vuosina.
Kirjailija-kirjantekijä, kielitaiteilija ja -tieteilijä. Kirjakasan ylläpitäjä.
Luen vähän kaikenlaista, kaunoa ja tietoa, ties miten monella eri kielellä. Kirjoitan ennen kaikkea absurdia realismin rajoilla keikkuvaa proosaa.
This link opens in a pop-up window
Hidastempoinen, vähäeleinen ja kaunis kertomus nuorista ystävyksistä Etelä-Korean levottomina vuosina.
Lievän junnaamisen jälkeen sarja pääsee tässä osassa jälleen uuteen vauhtiin. Henkilöille tuntuu tapahtuvan uusia asioita ja heidän menneisyyden taustaansa syvennetään entisestään. Kirja päättyy sellaisiin cliffhangereihin, että pakkohan tätä on lukea vielä jatkossakin.
Tätä historiallisten dekkarien sarjaa on ollut ilo lukea. Ajankohta on valittu taiten, yksityiskohtia on runsaasti (vaikka eihän maallikko niiden todenperäisyydestä voi tietää, mutta se on sivuseikka, ajankuvan tuntu on vahva) ja verkkainen kielenkäyttö sopii hyvin tarinaan. Niinpä edes sarjan viides osa ei tuota pettymystä. Sansom on jälleen kerran punonut juonivyyhden, jonka lonkeroissa riittää hyvinkin setvittävää yli 700 sivun verran ilman pitkäveteisyyden tuntua, ja hänen draamantajunsa on erinomainen.
Kielenkäytöstä vielä, että Ilkka Rekiaron suomennos toimii oikein hyvin. Nykypäivänä valitettavan harvoin pääsee lukemaan käännöskirjoja, joista lähtökieli ei paistaisi joka mutkassa läpi, mutta Matthew Shardlake -kirjoissa suomennos on todella luonteva. (Okei, yksi toistuva syntaktinen valinta minua häiritsee, mutta se menee ehkä ammattitaudin piikkiin.)
Enpä ole aiemmin eläissäni lukenut Harry Pottereita. Koska kehuttujen lasten- ja nuortenkirjojen lukeminen ensi kertaa keski-iässä on kokemukseni mukaan sikäli riskaabelia, että sitä samaa mahtavuuden tuntua, jota kaikki lähipiirissä tuntuvat suorastaan tihkuvan tällaisten kirjojen osalta, on yleensä hyvin vaikea aikuisena saavuttaa, en myöskään ole ollut hanakka suunnittelemaan sarjan lukemista. Mutta nyt oli tartuttava tehtävään, sillä nuorimmainen halusi kuulla tämän iltasaduksi. (Ja siitä syystä aloitin sarjan kakkososasta, koska nuorimmainen on ykkösen jo kuullut muuta kautta.)
Vaan kyllähän tämä maineensa veroinen on. En sano kokeneeni mahtavuuden tunnetta, mutta erinomaisista elementeistä on koottu erinomainen tarina niin taitavasti, että nirson ja kyynisen lukijankin sydän heltyy runsaisiin tähtiin. Ehkä joskus luen vielä muutkin osat.
Tiivis yleisesitys erilaisiin jälkikapitalistisiin organisoitumis- ja liiketoimintamalleihin. Mihinkään yksittäiseen aiheeseen ei paneuduta kovin syvällisesti (kirjan sivumääräkin on sangen pieni), mutta asiat esitellään sillä tavalla innostuneesti ja lisämateriaaliin viitaten, että aiheesta kiinnostuneen lukijan päässä syntyy jo ensimmäisellä lukukerralla ties miten monta uutta yritysideaa, joita voikin sitten ruveta jalostamaan viitattujen lisälähteiden avulla.
Jos siis et tykkää uusliberalistimeiningistä vaan haluat tulevaisuudelta jotain parempaa, jota voi rakentaa myös muuten kuin osallistumalla poliittiseen toimintaan, tämä kirja kannattaa lukea inspiraatioksi.
Eipä ollut kummoista juonta tai kerrontaa, mutta tiedänpähän nyt, millä tavalla Thaimaan koillisella maaseudulla elettiin viime vuosisadan alkupuolella ja puolivälissä.
Luin 2. painoksen, mutta koska sitä ei täältä löydy enkä jaksa lisätä, merkkaan tämän 1. painoksen. 2. painosta on hiukan täydennetty.
Yleistajuinen ja vetävästi kirjoitettu esitys kapitalistisen maailmanjärjestyksen viimeisestä sadasta vuodesta, siitä kuinka Yhdysvallat on saanut maailmantalouden pyörimään vuosikymmeniä tietoisen politiikan avulla, ja siitä kuinka vuoden 2008 jälkeen tämä tietoinen politiikka on ollut rikki eikä uutta ole kyetty luomaan tilalle.
Tällaiselle vanhalle marxilaiselle kirjan esittelemät historian vaiheet ja käänteet ovat pääosin vanhastaan tuttuja, mutta uusia detaljeja ja yllättäviä näkökulmia löytyy silti tästäkin kirjasta.
Tämä on taas näitä kirjoja, jotka olisi ehkä pitänyt lukea viimeistään neljännesvuosisata sitten, jotta osaisi arvostaa. Kaunista kieltä ja helppolukuisesti etenevä tarina, mutta noin muuten ei kovin kummoinen. Yksiulotteisia henkilöitä, ohkainen juoni ja kaikki jotenkin pintapuolisesti kerrottua. Sitä paitsi tosinimiin perustuva staattinen essentialismi ontuu filosofisesti sen verran paljon, ettei kirjan taikamaailmakaan tunnu kovin kiehtovalta.
Mutta kyllä nuorimmaiseni varmaan tämmöistä tykkäisi lukea. Minä olen auttamattoman yli-ikäinen.
Kiehtovan mukaansatempaava pienen piirin sukumysteeri täynnä bibliofiiliheruttelua.
Velotopia on arkkitehdin kirjoittama kirja, jonka kohdeyleisöä ovat ennen kaikkea arkkitehdit. Mutta kirjan sisältö on sellaista, joka ihan kaikkien olisi syytä omaksua muodossa tai toisessa.
Keskeinen kysymys kirjassa ei ole sen enempää eikä vähempää kuin kaupunkien ja siten koko maailman tulevaisuus: kuinka käy, kun kehittyvien maiden miljardit ihmiset muuttavat kaupunkeihin ja ottavat esikuvakseen rikkaiden maiden elämäntavan?
Velotopian vastaus on, että riippuu ihan siitä, millaista esikuvaa rikkaat maat tarjoavat. Tämän jälkeen esitellään häpeilemättä sellainen esikuva, jota kehtaa kopioida: yksinkertaiseen ja eleganttiin teknologiaan perustuva kaupunki, jossa asuminen on tiivistä ja liikkuminen nopeampaa kuin nykyisissä suurkaupungeissa, mutta elämänlaatu paljon parempi. Ja se yksinkertainen teknologia on polkupyörä.
Pelkistetty utopistinen ihanne lähtee siitä, että rakennukset (niin asuinrakennukset kuin toimistot) suunnitellaan sellaisiksi, että niihin voi ajaa pyörällä sisään ja pyörämatka alkaa ja päättyy suoraan asunnosta ja toimistosta. Kerrostalojen käytävät eivät ole vaakasuoria, vaan parin asteen kulmassa suoraan kadulle laskevia luiskia. Kadutkaan eivät ole jäykän korttelirakenteen rajaamia, …
Velotopia on arkkitehdin kirjoittama kirja, jonka kohdeyleisöä ovat ennen kaikkea arkkitehdit. Mutta kirjan sisältö on sellaista, joka ihan kaikkien olisi syytä omaksua muodossa tai toisessa.
Keskeinen kysymys kirjassa ei ole sen enempää eikä vähempää kuin kaupunkien ja siten koko maailman tulevaisuus: kuinka käy, kun kehittyvien maiden miljardit ihmiset muuttavat kaupunkeihin ja ottavat esikuvakseen rikkaiden maiden elämäntavan?
Velotopian vastaus on, että riippuu ihan siitä, millaista esikuvaa rikkaat maat tarjoavat. Tämän jälkeen esitellään häpeilemättä sellainen esikuva, jota kehtaa kopioida: yksinkertaiseen ja eleganttiin teknologiaan perustuva kaupunki, jossa asuminen on tiivistä ja liikkuminen nopeampaa kuin nykyisissä suurkaupungeissa, mutta elämänlaatu paljon parempi. Ja se yksinkertainen teknologia on polkupyörä.
Pelkistetty utopistinen ihanne lähtee siitä, että rakennukset (niin asuinrakennukset kuin toimistot) suunnitellaan sellaisiksi, että niihin voi ajaa pyörällä sisään ja pyörämatka alkaa ja päättyy suoraan asunnosta ja toimistosta. Kerrostalojen käytävät eivät ole vaakasuoria, vaan parin asteen kulmassa suoraan kadulle laskevia luiskia. Kadutkaan eivät ole jäykän korttelirakenteen rajaamia, vaan talot lepäävät paljolti pylväiden päässä ilmassa niin, että talojen alapuolisessa kaupunkitilassa voi esteettä pyöräillä mihin suuntaan tahansa. Loivat alamäet kiihdyttävät ajonopeuteen ja loivat ylämäet talojen vierustoilla hidastavat kävelyvauhtiin.
Utopian konkretisoimiseksi esitetään tapaustutkielmia uudisrakennushankkeista erinäisissä todellisissa kaupunkikohteissa. Uutta kaupunkiparadigmaa ei nimittäin rakenneta tyhjiöön, vaan lomittain nykyisen auto- ja metrokaupunkirakenteen kanssa. Ajan mittaan pyöräkaupunki valtaa alaa, ja yhä useammat ihmiset haluavat muuttaa voittajien puolelle asumaan.
Aivan erinomaisen tärkeä, innostava ja ennen kaikkea konkreettinen kirja kaupunkisuunnittelusta ja arkkitehtuurista, jossa keskitytään olennaiseen — funktioon — ja jätetään pintakrumeluurit ja nostalgisointi sivuun. Harvoin maailman pelastaminen on kuulostanut näin yksinkertaiselta mutta kuitenkin näin mahdolliselta.
Tämä on varmaankin surullisin tänä vuonna lukemani kirja. Ja paljon, niin paljon parempi kuin maineikkaammaksi noussut Statovcin esikoisteos. Mutta ei nyt puhuta siitä, puhutaan tästä. Olosuhteet heittelevät ihmisiä paikasta toiseen, kohti parempaa elämää, joka ei sitten olekaan parempaa. Jos erehtyy luottamaan johonkuhun, tulee hyväksikäytetyksi. Ja välillä roolit vaihtuvat, mutta parempaa elämää ei löydy mistään. Kaiken taustalla on yksinäisyys ja sen kammottava kuristavuus.
Että jos olosi tuntuu liian hilpeältä tai suomalaisen keskiluokkainen elämä liian helpolta, niin tässä kirja sinulle.