User Profile

@niksii Koskinen on kyllä hämmästyttävän monipuolinen kirjoittaja, kun tyylilaji jos toinenkin sujuu niin vahvasti.

Erinomaisen vetävä ja kiinnostavasti rakennettu scifiseikkailu, jossa jossitellaan ihmisten alkuperästä, pohditaan orjuuttamisen ja eläinteollisuuden moraalia ja yritetään selvitä vainoharhojen kanssa monta kuukautta avaruusaluksella. Lajityypin kliseitä hyödynnetään tehokkaasti niin, ettei lukijaa aliarvioida hetkeäkään. Vahva suositus!

Puolalaispojan kasvutarina jostain ehkä runsaan puolen vuosisadan takaa. Päähenkilöllä on vilkas mielikuvitus, ja välillä on vaikea sanoa, mikä tapahtuu henkilöille ”oikeasti” ja mikä on vain päähenkilön kuvittelua tai unia. Joka tapauksessa käänteitä riittää, perhe elää jatkuvasti kädestä suuhun ja yrittää keinolla jos toisella päästä taloudellisesta ahdingosta, ja matkalla vastaan tulee kaikenmoista hyväksikäyttäjää. Kiinnostavaa kuvausta täällä vähemmän tunnetusta entisten aikojen puolalaisesta elämänmenosta.

Pienoisromaaneista ensimmäinen on absurdi lapsuuskuvaus, jossa ei edes muututa nunnaksi. Toinen taas on enemmänkin filosofinen essee kuin romaani. Kummankin päähenkilönä on César Aira, mutta vaikea sanoa, kuinka autofiktiivisiä ne ovat.

Kannessa lukee, että huonoja runoja. Se pitää paikkansa.

Oikein vetävästi ja hilpeästi alkava kirja, joka kuitenkin pian rupeaa käymään hiukan puuduttavaksi. Joka tapauksessa kirja on sen verran kuuluisa, etten oikein tiedä, mitä odotin, mutta tapahtumat ja tyyli olivat lopulta jotain sellaista, mitä en ainakaan osannut odottaa. Saatana apureineen saa moskovalaiset lähinnä hölmöilemään itsekseen ja tekemään toisilleen pikkumaisia jäyniä ja kostoja, ei ryhtymään mihinkään todelliseen pahuuteen. Kiinnostavana lisänä tässä painoksessa on kursiivilla merkitty kohdat, joita Neuvostoliitossa julkaistussa painoksessa ei ole ollut, ja siitä voi yrittää miettiä, millaisia detaljeja siellä on sensuroitu. Jostain syystä esimerkiksi hymyily niin, että hampaat näkyvät, on päätynyt säännönmukaisesti sensuurin kouriin.

Juuri niin tylsä ja pitkäveteinen kuin García Márquezilta voi odottaakin.

Rakkausrunoja, jotka eivät jotenkin onnistuneet saavuttamaan minussa oikein mitään tunnetta.