User Profile

Takakansitekstin ja alun perusteella odotin jotain sukutarinaa, muttei tämä oikeastaan ole sellainen, vaan enemmänkin kertomus siitä, kuinka päähenkilö yrittää tulla sinuiksi syyllisyytensä kanssa sen jälkeen, kun sodan pakottavissa oloissa sortui tekemään jotakin anteeksiantamatonta.

Kolmessa aikatasossa liikkuva romaani mehiläisten kesyttämisen historiasta ja hyönteisten joukkokuolemista. Kirjassa yhdistyy kymmenluvun kirjallisuudelle ominaisia teemoja, mm. mehiläisten joukkokuolemat ja vajaan sadan vuoden päähän kurottuva tulevaisuudenkuvaus, jossa eletään dystooppisissa oloissa ja nykyvaltioista oikeastaan vain Kiina on jotenkuten selviytynyt ja on nykyiseen malliin totalitäärinen. Toisaalta kirjassa rinnastetaan ihmisyhteiskuntaa mehiläisyhdyskuntaan monin tavoin: 1800-luvun Englannissa miehet ovat joutavia, masennukseen ja juopotteluun taipuvaisia kuhnureita, kun taas naiset tekevät oikeastaan kaiken työn, ja osa naisista toimii sitten vähän kuin mehiläiskuningattaret eli pitää pesää pystyssä, perustaa uuden pesän tai ohjailee kokonaista kansakuntaa, ja kun elinolot käyvät mahdottomaksi, pesä hylätään ja kaupungit tyhjenevät. Siinä rinnastus kuitenkin hajoaa, että tulevaisuudessa ihmiskunnan pelastaa lopulta yksittäinen työläinen, ei kuningatar tai koko yhdyskunta yhdessä. Ei sillä, ihan vetävä kirja.

Tukevalla niskapersotteella riipaistu tilitys nuoremman polven työelämä- ja taloyhtiökokemuksista 2000-luvulla, kun kaikkialla vastassa on vain täysin eri maailmassa eläviä eläkeläisiä ja työpaikkojen kaksi suurinta ongelmaa ovat asiakkaat ja pomot. Teksti on niin konstailemattoman härskiä, että kehtaako sitä edes myöntää nauravansa tälle? Samalla tavalla ristiriitaisia tunteita muistan kokeneeni viimeksi parikymmentä vuotta sitten, kun luin Arto Salmista — jonka kuvaaman maailman kanssa Hanskoilla tiskissä onkin paljon yhteistä. Yksi oikolukukierros lisää ei olisi ollut pahitteeksi, niin ainakin räikeimmät huolimattomuusvirheet olisi saatu siivottua.

Ihan hirveää jaarittelua alusta loppuun. Loputtoman pitkiä ja joka suuntaan haarovia virkkeitä, joissa ei ole päätä eikä häntää. Varsin ohut ja mitäänsanomaton juoni, joka ei lunasta yhtään mitään siitä mitä lupaa. Sekä trotskilaiset että Trotskin vihaajat voivat olla ihan yhtä pettyneitä tähän turaukseen.

Kollaasimainen seikkailukertomus, joka ammentaa seikkailukirjallisuuden klassikoista ja vie lukijan merten syvyyksiin saksalaisnatsien salaisuuksia mukanaan. Tunnelma on vähän kuin Walter Moersin kirjoissa, mutta lopulta tätäkin vaivaa sama kuin vanhoja kunnon seikkailukirjoja: juonenkäänteitä toisensa perään tulee kuin tyhjästä niin, että ihmeellisyydet kärsivät inflaation.

Hilpeä hupinäytelmä rikkaasta penninvenyttäjästä, joka on huolissaan vain rahoistaan mutta ei silti malta olla panematta kapuloita lastensa avioliittoaikeiden rattaisiin. Ei liikaa kohellusta mutta mukavasti nokkeluutta.

Kaupungissa vietetään taiteiden iltaa, eri ihmiset osallistuvat siihen joko esiintyjinä, yleisönä tai ketkuina, ja yksi jos toinenkin kadottaa jonkin esineen tavalla tai toisella. Ne sitten päätyvät löytötavaratoimistoon, jonka lakoninen hoitaja tarkastelee niiden kautta ihmiseloa. Kymmenluvun mielipuolisen onttoa karnevalismia ja lopunajan tunnelmaa tihkuva lyhyt romaani ehtii silti olla paikoin toisteinen.