User Profile

Tšernobylin ydinvoimalan noususta ja tuhosta kertova romaani, jonka lopullinen juoni selviää vasta sen verran myöhäisessä vaiheessa, että kirjan tarkoituksesta on vaikea saada otetta. Mutta siis, päähenkilö elää lapsuutensa Pripjatissa ja ehtii muuttaa Moskovaan opiskelemaan ennen kuin onnettomuus tapahtuu. Onnettomuuden yhteydessä tapahtuu kaikenlaista kähmintää, ja päähenkilö alkaa selvittää paikalla olleiden vanhempiensa kohtaloa. Noin puolet tapahtumista eletään runsaat 20 vuotta myöhemmin Moskovassa ja eri puolilla Ukrainaa. Kun kirja loppuu, se tuntuu jääneen aivan puolitiehen. Kerrontatyyli on lisäksi vähän latteaa ja neuvostoajan kuvauksissa on anakronistinen sävy, melkeinpä olisin kaivannut, että tämä olisi kirjoitettu kertaalleen uusiksi. Noh, tämmöistä esikoisromaanin hapuilua, sanoisin.

@drbjork@bookwyrm.social I hope you'll get a catharsis of some sort after reading the book.

@jonne Kas, en ollut aiemmin edes tajunnut, etteivät nuo ole kovin pitkiä kirjoja.

Jälleen yksi variantti tarinasta, jossa nuori päähenkilö huomaa, että taitaakin elää aika totalitäärisissä olosuhteissa, ja rupeaa parin saman huomanneen kaverin kanssa maanalaiseen vastarintatyöhön. Äh, kuka ostaa meidän hyllyt täyteen nuortenkirjoja, kun ei ne vaan ole mun juttu?

Parikymmentä vuotta vanha kokoelma, jossa esitellään filippiiniläisiä naiskirjailijoita suomalaisyleisölle. Novellit on koottu viiteen teemalukuun, osa keskittyy lähinnä perhe-elämään ja osa kurottelee myös yhteiskunnallisiin teemoihin. Ihan käypänen kokoelma, joskin novellit ehkä pääsisivät paremmin oikeuksiinsa, jos ne lukisi yksitellen itsenäisinä teoksina eikä osana ”tämmöistä on elämä Filippiineillä” -kokoelmaa. Lopussa on myös yleiskatsaus Filippiinien historiaan kirjallisuus- ja naiskirjailijanäkökulmasta, ja se jo yksinään puolustaa kirjan säilyttämistä omassa hyllyssä, jos vaikka joskus haluaa perehtyä filippiiniläisiin kirjailijoihin tarkemmin.

Keikari-Josirin poikaystävä Miho joutuu taikavoimaisen tyypin kaltoinkohtelemaksi, ja vääryyden korjaamiseksi lähdetään mantereen laajuiseen takaa-ajoon, joskaan ei ihan miten sattuu vaan perustamalla sitä varten sirkus ja hankkimalla sirkusjuna. Vaan käykö sitten niin, että matka muuttuukin päämäärää tärkeämmäksi, kuka tietää. Kaikenlaista hekumallista ja boheemia paheellisuutta huokuva kirja, josta jää lopulta hiukan laskelmoiva jälkimaku. Mikään ei oikeastaan yllätä — tarkoitan siis, että kun kirjaan tuodaan jokin asia, sitä käsitellään aika odotustenmukaisella tavalla — ja tarina etenee kuin juna (heh heh!) kohti kaltoinkohtelijan kohtaamista. Tämä maistunee feelgood-nuortenkirjojen ystäville paremmin kuin minulle.

Luin tämän lähinnä virkistääkseni espanjantaitoani, nyt kun työn alla on suomentaa espanjasta, mutta ei tämä kyllä mitään virkistänyt, lähinnä sai nukahtamaan. Jotain melko eteeristä dystopiaa, jossa pohdiskellaan tosi diippejä olemassaolon kysymyksiä. Tai jotain, en pysynyt perässä, mahdollisesti vain puoliksi kielimuurin takia.

This book was terrible. For a fictional setting in which the DDR never ceased to exist is contains surprisingly little social insights into what a world like that might look like. You might think that its strengths are more on the science side, given that the author frames himself as a writer of hard science fiction, but the science part is tame and uninspired at best. The characters are one dimensional gender clichés, especially the female kosmonaut whose personality consists of having children, thinking about those children, using high tech cameras to watch her children's playground from orbit and fearing she might not be able to see her children grow up. Women, am I right lol?

No, srsly, it's a bad book and if you want to check out what German SF has to offer, pick something else (preferably Dietmar Dath).

Maailmassa on jonkun verran ihmisiä, jotka vanhenevat erityisen hitaasti. Kun muut saavat sen selville, vaarojahan siitä seuraa. 1500-luvun lopulla syntynyt päähenkilö kelailee menneisyyttään nykypäivästä käsin ja pohtii etenkin suhteitaan toisaalta muihin pitkäikäisiin ja toisaalta tavanomaisen lyhytikäisiin ihmisiin.

Poikkeuksellinen pitkäikäisyys ja siihen liittyvä (puoli)jumaluus vaikuttaa näin jälkikäteen katsottuna olleen oikea 10-luvun kirjallinen trendi. Vastikään luin David Mitchellin 2014 ilmestyneen Luukellot, ja samaa teemaa ovat käsitelleet kotimaisessakin kirjallisuudessa ainakin Carita Forsgren Ambrosiassa (2018) ja Katri Alatalo kirjassaan Ikuisesti, siskoni (2019). Luukellojen tapaan tässäkin kirjassa taustalla häilyy myös jonkinlainen salaliitto, joskin eri tahojen välinen yhteenotto on jäsentymättömämpää. Ja hämmentävän samanlaisissa maisemissa tässäkin kirjassa kuljetaan...

En ehkä kaipaa nyt enää vähään aikaan taas yhtä variaatiota tästä samasta teemasta, etenkään sellaista, joka ei tunnu tuovan käsittelyyn mitään uudella tavalla kiinnostavaa. Mutta joo, ihan kepeää luettavaahan tämä oli, vaikkei tajuntaa räjäyttänytkään.