User Profile

Viimeisessä Kiekkomaailma-romaanissa seurataan sitä, kuinka teininoita Tiffany Aching nousee noitien tunnustamattomaksi johtajaksi ja kokoaa joukkonsa viimeiseen taistoon haltioita vastaan. Kahden edellisen, varsin käppäisen kirjan jälkeen tämä tuntuu taas vuorostaan paljon käypäisemmin soljuvalta, ehkä siksi, että näissä Tiffany Achingeissa on kauttaaltaan ollut sellainen nuortenkirjamaisempi ote ja kerrontatyyli, jossa se kahdessa edellisessä, luonteeltaan erilaisessa kirjassa pahasti haitannut käppäisyys ei näy. Ihan jees lopetus sarjalle, kirjan valmistumisen olosuhteet huomioon ottaen.

Satu, jossa 12-vuotiaan pojan isä on kuolemassa ja poika päätyy seikkailemaan tasohyppelypeliä muistuttavaan taikamaailmaan, jossa on kaiken maailman populaarikulttuuriviittausten lisäksi kaiken maailman vanhoja jumalia. Sieltä hän noutaa taianomaisten ystäviensä avulla elämän tulen, joka parantaa isän viime hetkellä. Ei oikein minun makuuni, popkulttuuriviittaukset ja konsolipelimäisyys tuntuivat lähinnä kömpelöltä. Toisaalta oli ihan hauskaa, kun pystyi bongailemaan sellaisia viitteitä islamilaisesta kulttuurista, joita vielä vuosi sitten ei olisi huomannut.

Höyryjunien aika saapuu Kiekkomaailmaan. Kirja ei ole aivan yhtä onneton kuin Snuff, mutta varsin surkea varjo entisestä silti. Dialogin sijaan kirja on täynnä monologia, konfliktit ratkeavat melkein ennen kuin ovat alkaneetkaan, huumori ei vain tahdo toimia.

Lokakuun vieraskielinen, tällä kertaa espanjankielinen, kirja kertoo Venezuelan vaiheista 1900-luvulla toisen maailmansodan ajalta vuoteen 1989. Vallankaappaus ja -kumous seuraa toistaan, päähenkilö Elisa on jollain tavalla lähellä tapahtumissa keskeisiä henkilöitä mutta ei muuten tunnu olevan osallisena niissä, ja oli vähän vaikea hahmottaa, haluaako kirja kertoa enemmän Elisasta vai Venezuelasta. Kirjassa on myös transnainen, jonka mukaan ottamiselle en keksinyt oikein muuta perustetta kuin sen, että se saatiin traagisesti tapettua kirjan loppupuolella. Makkelipinoon.

Locke Lamora ystävineen seikkailee jälleen. Tällä kertaa itse pääjuoni häviää kiinnostavuudessa takaumajuonelle, mutta oli jälleen kerran hauska lukea, millä tavalla mestariketkuilija selittää itsensä pois tukalasta tilanteesta toisensa jälkeen.

American Godsista tutun Anansi-hämähäkkijumalan pojat sotkevat toistensa elämät, sitten niitä selvitellään ja samalla ohimennen ratkaistaan talousrikos. Ihan jees viihdettä.

Kiekkomaailma-sarja lähestyy loppuaan, ja sen valitettavasti huomaa vähän ikävällä tavalla. Maailmanpoliisin komentaja lähtee taas kertomaan, miten muissa maissa pitää elää, rikkoo siinä samalla liutaa lakeja ja katsoo läpi sormien sadistimurhaajahovimestarinsa toimia. Rasistisen orjuuden lopettaminen on toki hyvä tavoite, mutta vähän kyllä nyt tavallista huonompi maku jäi juonesta suuhun. Kaiken huipuksi kerronta ontuu. Ensimmäiseen sataan sivuun ei tapahdu yhtään mitään, mutta samoja ikivanhoja avioliittovitsejä jaksetaan toistaa uudestaan ja uudestaan. Sitten kun tapahtuu, raportointi on oudon katkonaista ja hyppivää ja on vaikea pysyä perässä, mitä milloinkin tapahtuu ja miksi. Kokonaisvaikutelma on vähän kuin olisi tekoälylle annettu tehtäväksi kirjoittaa Kiekkomaailma-kirja. Struggelitavaraksi meni.

Tähän mennessä kiinnostavin Tiffany Aching -kirja, mikä sinällään ei vielä riitä Kiekkomaailman parhaimmistoon.

Nousukauden huuman aikaan ilmestynyt kertomus siitä, kuinka rahaa tehdään ja luottamusta talousjärjestelmään rakennetaan — eikä mikään huono katsaus aiheeseen. Sukupuoli- ja neurokirjokommentaari sen sijaan jättää, kuten tavallista, vähän toivomisen varaa.

Täydensin diskurssianalyysin tuntemustani lukemalla multimodaalista analyysiä esittelevän teoksen. Tässäkin kirjassa on hyvin seikkaperäisiä ja selkeitä ohjeita siitä, kuinka tehdä analyysiä ja mihin kiinnittää huomiota teksteissä ja kuvissa, joten täyttää tehtävänsä. Mutta toisin kuin viimeksi lukemani suomalainen diskurssintutkimuksen kirja, tämä on kriittinen, mikä tarkoittaa, että esimerkit on valittu ja niitä analysoidaan ideologioista lähtöisin, ja myös vaikkei olisi kirjoittajien kanssa kovasti eri mieltä tehdyistä valinnoista voi tämä ideologisuus tuntua hieman ylitsevuotavaiselta. Johtunee osaltaan siitäkin, että kirja on brittiläinen ja siten osa brittiläistä poliittista diskurssia, joka on kaikkiaan paljon kärkevämpää kuin suomalainen. Mistä päästäänkin toiseen kirjaa lukiessa esiin nousseeseen ajatukseen: kirjassa ei oteta lainkaan kantaa kielen valintaan (vain kielensisäisiin valintoihin) vaan kaikki on yksinomaan englantia, joten kuinka soveltaa kirjan menetelmiä muihin kieliin tai monikieliseen aineistoon? No, se jäänee suomalaislukijalle harjoitustehtäväksi.

Kiekkomaailma-nuortenkirja on jälleen minun makuuni hieman liian nuortenkirja. Nuori noitakokelas erehtyy sotkeutumaan kesän ja talven tanssiin, minkä seurauksena talvi ihastuu noitaan ja aloittaa piinaavan yksipuolisen rakkausvainoamisen. Ja jottei siinä olisi tarpeeksi, uhkaa kesä jäädä kokonaan tulematta, ja noitakokelaamme on paitsi päästävä eroon sitkeästä kosijasta myös palautettava kesän ja talven jokavuotinen vaihtelu.

Hyvä, selkeä, tiivis ja käytännönläheinen opas uuden sosiokraattisesti toimivan ryhmän perustamiseen. Jos ”miten” riittää, niin kirja toimii hyvin yksinäänkin, mutta jos haluaa tietää ”miksi”, kannattaa täydennykseksi lukea myös syventävää aineistoa.

Kääpiöt ja peikot uhkaavat ottaa yhteen ikiaikaisen riitansa vuosipäivänä pahemmin kuin aikoihin, ja totta kai Ankh-Morporkin kaduilla. Kaupunginkaarti ei ainoastaan estä yhteenottoa pahenemasta vaan onnistuu peräti ratkaisemaan tuhatvuotisen riidan. Vaihteeksi tällainen keskitasoiseksi jäänyt romaani taas.

Kuolemaantuomittu ammattihuijari huomaa saaneensa uuden mahdollisuuden raunioituneen postilaitoksen ylijohtajana, eikä pestistä voi kieltäytyä. Kankean byrokraattinen virasto uudistuu, sanoisinko, yksityiseltä sektorilta lainatuilla opeilla, ja uudesti liikkeelle laitettu posti haastaa jopa uuden ja paljon nopeamman lennätinteknologian — mikä ei tietenkään olisi mahdollista, jos lennätintä johdettaisiin kunnolla eikä vain rahanahneudella. Dotcom-kuplan ja Enron-skandaalin välissä ilmestynyt romaani ruotii niin finanssi- kuin informaatioteknologia-alan moraalia ja moraalittomuutta ja valaa lukijoihin toivoa, tuota ihmiskunnan suurinta vitsausta, siitä, että väärinkäytöksiä paljastamalla voisi saada aikaan muutoksia (no, ehkä se vielä vuonna 2004 olikin ihan uskottavaa).

Vuoden viimeinen perje eli kirja, jonka ostin poistomyynnistä vain, koska se oli niin halpa. Kertomus kultakyyneliä itkevästä naisesta, jota kaikki käyttävät hyväkseen. Lähes kaikki kirjan henkilöt ovat julmia, väkivaltaisia ja ahneita roistoja, ja pääosin tämä oli vain hyvin inhottava kirja lukea. Ei onneksi paksu.