User Profile

Maailmallista sivistystä, eli harvinaislaatuinen suomennettu azerbaidžanilainen kirja. Eipä näitä kovin paljon taida olla; olisiko tämä edelleen ainoa?

Paikoin tämä on vähän vaikeasti aukeava kirja, kulttuurilliset viittaukset menevät ohi vasemmalta ja oikealta. Mutta siinähän sitä sivistyy. Armenialaisten ja azerien välinen vihanpito on sen verran universaalia, että sen ymmärtää kyllä, ja näin puolueettomana asian suhteen on helppo ymmärtää kirjailijan humaania kantaa armenialaisia kohtaan.

Mielenkiintoinen kirja siis ja lukemisen arvoinen.

Komppaan muita arvioijia: tässä osassa Karelia Noir -sarjaa tarinan ja tietokirjan sekoittaminen ei ihan osunut kohdalleen, paikoin lipsuttiin liikaa tietokirjan puolelle. Alun ja lopun yhteen nivova juonikuvio oli hyvä, mutta välissä oli paljon esitelmöintiä historiasta. Esimerkiksi metsäkaartilaisten tekemien poliisimurhien listaaminen tuntui täysin tarpeettomalta osiolta, jonka paikka olisi ennemmin siellä aihetta käsittelevässä tietokirjassa – ja sinnekin sen voisi kirjoittaa vähän vetävämmin.

Mutta sen verran hyvää kuitenkin, että kolme tähteä on ihan perusteltu arvio. Trilogia kokonaisuudessaan on ihan ok, kakkososa Veri ei vaikene oli varsinkin hyvä ja Johtolanka-palkintonsa arvoinen; jos ykkös- ja kolmososat olisivat olleet yhtä hyviä, niin johan olisikin ollut sarja.

Historialliset yksityiskohdat ovat kyllä kiinnostavia romaaneissa, mutta Porvalin resepti vaatii vielä hienosäätöä. Yhtenäisempi, vähemmän episodimainen juoni, ja vähän vähemmän tietokirjamainen ote historiallisiin faktoihin, niin lopputulos on vetävämpi.

Olihan hieno. Loppua kohden juttu nivoutui kasaan oikein mukavasti ja lukija palkittiin sopivalla annoksella selkeyttä ja mysteeriä. Kauniisti kirjoitettu kaikin puolin, kuten edeltäjänsäkin. Alkuun saa ihmetellä, miten asiat liittyvät yhteen, mutta kaikkeen löytyy vastauksia kirjan edetessä, ja uusia kiinnostavia näkökulmia.

Veka oli mitä mainioin päähenkilö, mukava kun päähenkilöinä näkee vähän vaikeita ja kompleksisia ihmisiä, eikä vain helppoja ja vaivattomia sankareita.

"Pitkä ja arvaamaton."

Olipas oivallinen! Ajankuvaa, kiellettyä rakkautta, painotekniikkaa ja ties mitä. Kirjapainotekniikan yksityiskohdat olivat hieno detalji. Muutenkin mainio kuvaus vuoden 1905 suurlakon tapahtumista ja ihmiskohtaloista niiden ympärillä. Hienosti kietoutui juoni kasaan. Vahva esikoisteos, Tolonen pääsee ehdottomasti seurantalistalle.

Huisin hauska. Tapahtumapaikkana kreisi banaanivaltio 1970-luvulla. Maassa on moottorit kielletty ja yhteiskunta naisten käsissä. Mistään utopiasta ei ole kyse, koska pinnan alla kuohuu: sekä Chevy-siskot autoineen ja moottoripyörineen että aitovillaristit ritsoineen ja polkupyöräfanatismeineen ovat vallankumouksen partaalla. Samaan aikaan jenkit painostavat viidakosta löytyneen öljyn vuoksi.

Tarinassa on myös oivallista huumoria ja hienoa, monipuolista kielenkäyttöä. Harvoin saa lukea näin hekumallista kiroiluakaan. Melko reipashenkistä menoa siis kaikinpuolin, veri virtaa kaduilla kun villaristit ja motoristit ottavat yhteen laillisen hallituksen kanssa. Huumorin ja toiminnan alle mahtuu annos vallankäytön oikeutuksen pohdiskelua, on tässä ihan hyvää pointtiakin.

Yllätyshyvä kirja, aloin lukemaan kuriositeettina, mutta ihastuinkin.

Omituisia, häiriintyneitä novelleja, ja romaanisarjan aloitus, joka jättää kyllä ihmettelemään, mitä tuleman pitää. Novellipuolella todella viehättävän omituisia juttuja ja sitten niitä, jotka jättävät raapimaan päätä, että mitä tässä nyt oikeastaan tapahtui.

Hieno lopetus hyvälle ja omaperäiselle fantasiatrilogialle. Sen verran tiiviisti nämä tuli luettua, että aika hyvin muisti, mitä edellisissä osissa on tapahtunut. Se on ihan edistystä se. Hyvä sarja ja hyvä lopetus, oli mukava kuulla, mitä Aleialle oli todella tapahtunut ja miten Aleian mysteeri sai päätöksensä.

Fantasiatrilogioiden ystäville Kaksosaurinkoja voi suositella lämpimästi.

Mainio ajankuva, joka kertoo, millaista kolmikymppisen työelämän reunamilla pyristelevän sinkkunaisen elämä nykyään voi olla. Vaatimuksia tulee joka suunnasta, mutta entä jos vain haluaisi olla ja syödä sipsejä?

Kaupunkilaisarkea, parisuhdesäätöä, yhden illan juttuja, työhakemuksia työhakemusten perään, epäonnisia työhaastatteluja, velkaa joka puolelle, kavereita, hankala suhde vanhempiin, terapiaa – siinäpä palasia, joiden vuoksi voisi toivoa, että kesän aikana kaikki muuttuisi.

Mainio kirja, sopivan kuivakalla ei-niin-ilmeisellä tavalla hauskakin.

Olipa hurja. Tämä on pitkään ollut lukulistallani, vähintään Hugo-voitosta lähtien, mutta nyt suomennoksen – joka on onneksi tehty suoraan kiinasta – myötä sain vihdoin luettua. Eipä voi kuin toivoa, että jatko-osatkin suomennetaan, sen verran kiehtovaa kovaa scifiä tämä on. En viitsi puhua kirjan juonesta enempää, koska tämä on niitä kirjoja, joista pitää enemmän, jos tietää etukäteen vähemmän, mutta olipahan kiinnostava juttu.

Vankkaa jatkoa hyvälle sarjalle. Toimii kyllä hyvin, on monenlaista mukavaa käännettä juonessa. Oikein leppoisa ja hyväntuulinen dekkari, vaikka muutama jännä paikka onkin.

Kannattaa kuitenkin suunnata sarjan alkuun, ei tästä varmasti kovin paljon saa irti, jos ei ole sarjaa seurannut alusta, niin paljon tässä perustuu hahmojen pitkän aikavälin kehitykseen. Dogger saa hienosti tilaa tässä osassa ja sisarustenkin suhteet kehittyvät kiinnostavalla tavalla.

Tunnelmallinen romaani, jossa Budapest muuttaa muotoaan kertojan ympärillä yllättävin tavoin. Lukijalla riittää ihmeteltävää, mutta lopputulos on oikein kaunis, jos kohta paikoin vähän vaikeaselkoinen tarina. Hyvin elävä kuva Budapestista, mutta ei nyt varsinaisesti mikään matkailumainos – tai kyllä minä johonkin noista Budapesteista matkustaisin, mutta en kyllä kaikkiin.

Päähenkilö oli ehkä vähän kuivakka, sekin osaltaan painoi tätä kolmeen tähteen. Mutta omaperäinen, erikoinen kirja, joka voi vedota ja herättää ajatuksia.

Marko Hautala ei petä, vaan tekee yhden uransa parhaimmista kirjoista. Hieno tarina Meerin synkästä kotiinpaluusta Pohjanmaalle Orismalan pikkupaikkakunnalle, jossa kodin lähellä on Leväluhta, soinen lähde, josta on löydetty ihmisten luita ja muita jäännöksiä. Jotain oudon kutsuvaa Leväluhdassa on...

Kauhua rakennellaan pikku hiljaa, muistellen sivussa menneitä eli 1990-luvun elämää, kun Meerin pikkuveli Lari oli parikymppinen ja asui vielä kotona Leväluhdan vaikutuspiirissä.

Hauskaa oli samat black metal -legendat Mayhemin Deadin viimeisistä vaiheista, joiden kertausta luin hiljattain Joonas Konstigin [b:Perkeleestä|27238636|Perkele|Joonas Konstig|https://images.gr-assets.com/books/1445314410s/27238636.jpg|46861887]. Alkaa olla selvästi näiden 1990-luvun juttujen aika tulla takaisin. Mikäs siinä.

Kansikuvan laatijalla lienee ollut miettimistä siinä, minkä verran kanteen kehtaa trypofobia-triggeröivää kuvamateriaalia laittaa.

Väkevää tavaraa, kuten [b:Mehiläistie|34843682|Mehiläistie|Heikki Kännö|https://images.gr-assets.com/books/1491987167s/34843682.jpg|56077498] alkuvuodesta. Maistui kyllä, vaikka välillä saikin raapia päätään ja miettiä, mistä ja mihin tämä oikein on menossa. Mutta lopputulos oli yhtä kaikki erittäin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Hieno taiteilijakuvaus, mukavan mystisin maustein. Oopperanäytös Afrikassa oli melkoinen episodi.

Säkenöivää tavaraa. Enpä olisi ensimmäiseksi odottanut Rajaniemen tarttuvan seuraavaksi vuoteen 1938 sijoittuvaan vakoojatrilleriin, mutta hyvä että tarttui, tämähän oli kerrassaan oiva teos. Mieleen tulee ennen kaikkea China Miévillen [b:Toiset|13091715|Toiset|China Miéville|https://images.gr-assets.com/books/1323624436s/13091715.jpg|4767909], koska tässä oli jotain samaa nyrjähtäneisyyttä – koska tokihan tämä ei ole mitenkään aivan suoraviivainen kirja.

Kirjan todellisuudessa kuolema nimittäin on kaikkea muuta kuin loppu – se on vain välivaihe, koska tuonpuoleisessa elämä jatkuu Kesämaassa, jos on sattunut saamaan lipun sinne eläessään. Ja kun elämä jatkuu, jatkuu moni muukin asia: Britannian ja Neuvostoliiton tiedustelupalvelut käyvät vakoojasotaansa myös rajan takana.

Kirjan päähenkilönä on agentti Rachel White, joka saa vihjeen Kesämaassa toimivasta kaksoisagentista. Rachel aloittaa jahdin, mutta miten napata kuollut kaksoisagentti, jolla on selvästi ystäviä korkeilla paikoilla?

Hieno kirja!

Purjelaivojen kausi ja sitä seurannut siirtymä pois purjelaivoista on ollut kiinnostava aihe suunnilleen siitä lähtien, kun luin [b:Alastalon salissa|6037442|Alastalon salissa|Volter Kilpi|https://images.gr-assets.com/books/1355473992s/6037442.jpg|6212964]. Tässä tietokirjassa kerrotaan aikakauden lopusta: Uudessakaupungissa rakennettu ja varustettu Warma oli lajinsa viimeinen, se tiettävästi suoritti viimeisen kaupallisen syvänmeren purjehduksen, jonka puinen purjelaiva rahtikäytössä teki.

Kirjassa kerrotaan Warman vaiheista. Teksti on osin vähän toisteista, samoja asioita käydään läpi moneen kertaan, mutta oivallinen kokonaisuus tästä kuitenkin hahmottuu. Lontoon satama-alueistakin piirtyi aivan uudenlainen kuva, en ollut aikaisemmin ymmärtänyt, millaisia määriä satama-altaita Lontoon Docklandsissa oli ennen kuin siitä tuli trendikäs ja moderni kaupunginosa.

Pakko on myös kunnioittaa harrastajia, jotka rakensivat Warmasta 1:10-mittakaavaisen mallin. Tätäkin rakennusprosessia kirjassa esitellään.