User Profile

Nolkytluvun media-alalla työskentelevää urbaania keskiluokkaa tarkasteleva jännitystarina (vuodelta 2006), jossa saippuasarjan käsikirjoitustiimin jäsenet vuoroin pelaavat yhteen ja vuoroin juonittelevat toisiaan vastaan ja käsikirjoitetun sarjan ja käsikirjoittajien oman elämän väliset rajat hämärtyvät. Vetävästi kirjoitettua ja terävää ajankuvaa, ja tv-sarjan tekeminen lienee jotakin aikakaudelle hyvin ikonista toimintaa — samaa aihetta käsitellään nimittäin myös mm. Arto Salmisen romaanissa Kalavale (2005) sekä Ylen vuonna 2008 esittämässä Harvoin tarjolla -tv-sarjassa.

Anekdoottikokoelma, jossa on jotakin sanottavaa suuresta osasta Euroopan kieliä. Kielitieteilijälle tässä ei ole hirveästi uutta; lähinnä kiinnostavia pikku yksityiskohtia eri kielistä ja mainintoja muutamista sellaisista kielistä, joista en ollut aiemmin kuullutkaan. Mutta kun liikutaan popularisoitujen anekdoottien tasolla, niin väkisin joukkoon päätyy myös joitakin epätarkkuuksia, ja kun niitä huomaa yhden, niin väistämättä alkaa miettiä, montako on jäänyt huomaamatta. Noh, niin käy kyllä toisaalta valitettavan usein myös akateemisten kielitieteellisten kirjojen kohdalla. Kirja on myös suunnattu ensisijaisesti brittiyleisölle, vaikkei kirjailija itsekään ole britti, joten ”kiinnostavaksi” valittujen akenkdoottien kiinnostavuutta joutuu peilaamaan sitä kautta. Kirjassa on myös harmillisen vahvana se asenne — joka ylipäätään on harmillisen yleinen aina kun kielistä puhutaan — että lukijalle oletettavasti outoja kieliä lähestytään siitä näkökulmasta, miten vaikeita ja hankalia ja mahdottomia ne vieraskieliselle (= englanninkieliselle) ovat. Mutta ihan hauska ja kevyt luettava tämä toki oli, ja toimi minulle myös muistinvirkistäjänä sen suhteen, millaisiin asioihin laaja yleisö kielissä saattaa kiinnittää huomiota.

@jonne Sitä kun näkökulmahenkilö katselee peiliin ja hänen ulkonäköään kuvataan sen kautta mitä peilissä näkyy, usein vielä näkökulmahenkilön oman ajattelun läpi suodatettuna ja itsekritiikillä höystettynä. Peilikohtauksissa yliedustettuina ovat alastomat naisvartalot.

Takakansitekstin mukaan romaani kysyy, olisiko maailma parempi paikka, jos naiset olisivat vallassa. Kysymys on vähän harhaanjohtava, koska oikeasti romaanissa tarkastellaan maailmaa, jossa fasistit ovat vallassa. On kyllä totta, että sorto ja toiseuttaminen on pitkälti sukupuolittunutta ja että kaikki hallitsevan luokan jäsenet ovat naisia, mutta aivan hyvin voisi kuvitella muunkinlaisia yhteiskuntajärjestelmiä, joissa vallankäyttö on sukupuolittunutta mutta jotka eivät ole fasistisia. Noh, joka tapauksessa, tässä vuonna 2012 ilmestyneessä romaanissa tehdään joitakin lähitulevaisuutta koskevia ennusteita, jotka viimeksi kuluneen kymmenen vuoden perusteella ovat häiritsevän osuvia. Mutta sen jälkeisten aikojen ennusteet ovat paljon villimpiä — saa nähdä, jatkaako maailma näin villillä linjalla! Kirjana, tarinana tämä ei kuitenkaan ole mikään kovin hyvä, vaan lähinnä sekoitus ronskia esikoisromaaniedgyilyä, jonka lomaan on yritetty kirjoittaa korkeakirjallisia kuvauksia. Peilikohtauksia on useampia, eikä liene vaikea arvata, että sukupuoliasioiden ja kehollisuuden kuvaukset saavat tämän tästä vähän irvistelemään.

Jos on koskaan opiskellut Language Transferin kielikursseja, on varmasti ihastunut niihin ja pohtinut, miten hienosti ne on rakennettu (jos taas ei ole koskaan niitä kokeillut, niin äkkiä korjaamaan tilanne osoitteessa www.languagetransfer.org/), ja mahdollisesti on saanut kipinän alkaa suunnitella omaa vastaavaa kurssia jostakin kielestä. Tämä kirja vastaa juuri näihin ajatuksiin ja on varsinaisesti suunnattu niille, joita kielikurssin suunnittelu ja kirjoittaminen kiinnostaa. Mutta kirja on — varsinkin ensimmäisten lukujensa osalta — erittäin antoisaa luettavaa kaikille muillekin, joita kiinnostaa pohtia, kuinka ihmismieli lähestyy uusia ja monimutkaisia asioita ja kuinka tällaisia monimutkaisia kokonaisuuksia kannattaa opiskella ja opettaa. Kirja ei kuitenkaan ole akateeminen, vaan perustuu pääosin Eleftherioun omiin kokemuksiin kielenopettajana, joten kirjassa esitettyjä ajatuksia on toki hyvä peilata muihin kirjoituksiin samasta aiheesta. Mutta en voi itse sanoa olevani eri mieltä kirjan yleislinjan ja pääasiallisten mekanismien kanssa.

Romaani, jossa whatiffaillaan kvanttifysiikan suhteen tai jotain. Joka tapauksessa ihmiset oppivat äkkiä kulkemaan maan rinnakkaistodellisuuksien välillä, ja alkaa valjeta ajatus, että ihmisistä tyhjiä maailmoja on loputtomasti. Sitten seikkaillaan jotenkin loputtoman itseääntoistavasti ja mielikuvituksettomasti ja kolonisoidaan uusia lännen rajaseutuja tavalla, joka muistuttaa Pohjois-Amerikan alkuperäisen kolonisoinnin ihannointia. Koska tosiaan, vaikka ihmiset kaikkialla maailmassa oppivatkin kulkemaan rinnakkaistodellisuuksien välissä, näkökulma on hyvin yhdysvaltalainen ja valkoisen uudisraivaajamainen. Välillä vilkaistaan muihinkin maihin, jotta luotaisiin vähän mielikuvaa ilmiön maailmanlaajuisuudesta, mutta ne valitut muut maat ovat Britannia, Australia ja Ranska... Tämä on sarjan avausosa, ja ilmeisesti tästä on joku tv-sarjakin tehty (kirjoitustyylikin oli sellainen että filmatisointi oli varmasti mielessä jo alusta asti), mutta plääh plööh enpä taida vaivata itseäni jatko-osilla.