User Profile

Kielitieteelliseksi kirjaksi tämä on hämmentävän ohut, ja vaikka tämä keskittyykin aika tarkasti vain tähän yhteen aiheeseen, ohuus on silti hämmentävää. Teoksen perusväittämä on se, että ihmiskieli on kehittynyt pitkän aikaa (parin miljoonan vuoden ajan) pääasiassa visuaalisena kielenä, siis eleiden ja viittomien muodossa, ennen kuin puhuttu kieli nousi pääasialliseksi viestintätavaksi (viimeisten kymmenien tuhansien vuosien aikana). Väitteen tueksi esitetään mm. vertailua lähisukulajien kehityspiirteisiin ja sitä, että ihmisten kädet ovat olleet ketteryydeltään lähellä nykyisenlaisia jo pitkään, kun taas ääntöväylä on kehittynyt puhutun kielen vaatimalle tasolle varsin myöhään. Kun sitten puhuminen oli anatomisesti mahdollista, se nousi etusijalle mm. tehokkuutensa ansiosta. Teoksessa myös esitetään, että puhuttu kieli, viittomakieli ja elekieli eivät ole toisistaan jyrkästi erillisiä järjestelmiä, vaan ihmisen viestinnässä on lähes aina mukana elementtejä eri järjestelmistä.

Kielitieteellisen teorian viitekehyksessä teos on vahvasti kognitiivis-funktionaalisen kielitieteen leirissä ja chomskylaista (kartesiolaista) kieliteoriaa vastaan. Erittäin kiehtova aihe, ja olen oikeastaan aika hämmästynyt, että aikoinaan pääsin maisteriksi yleisestä kielitieteestä törmäämättä kertaakaan tämänsuuntaisiin ajatuksiin. Toisaalta kirja on ilmestynyt 2007 ja minä valmistuin 2006, että ehkä tämä oli vähän liian tuore ajatus vielä siinä vaiheessa, että olisi kurssikirjallisuuteen asti päätynyt.

Teksti on monin paikoin suhteellisen tanakan tieteellistä, joten maallikot älkööt vaivautuko.

Ihan järkyttävän hirveä pettymys. Kirja ei ole ollenkaan samaa sarjaa kuin ASOIAF-romaanit, vaan kuiva kronikkamuotoinen kertomus Targaryenin hallitsijasuvun vaiheista. Kirja sisältää loputtomasti kaikkia niitä samoja kamaluuksia, joita ASOIAF on pullollaan, mutta siitä puuttuu tyyten kaikki se hyvä henkilökuvaus ja vetävä kerronta, jotka tekivät alkuperäisestä sarjasta niin mukaansatempaavan. Henkilöt, sodat ja valtataistelut seuraavat toisiaan täysin tyhjänpäiväisinä, sympatiaa on vaikea luoda mihinkään, ja sukujen ja loordien nimet ovat niin samankaltaisia, että suurimman osan ajasta minulla ei ollut oikeastaan mitään käsitystä siitä, kuka nyt on kenenkin puolella ja ketä vastaan ja miksi. Tapahtumat edeltävät ASOIAFia, joten ne olisivat hyvin voineet olla myös itsenäinen tarina. Mutta ei, kirjasta on aivan mahdoton saada yhtään mitään tolkkua, jos ei jo tunne alkuperäisen sarjan maailmaa. Mm. paikannimiä ladellaan koko ajan, mutta kirjassa ei ole edes karttoja, eivätkä nimet ilman karttoja kerro mitään.

Elikkäs tässä on kirjailijan omat muistiinpanot luomansa maailman taustatarinasta päätetty tuotteistaa, koska miksipäs ei, kyllähän tälle nimelle aina ostajia löytyy. Olisi saanut jäädä tekemättä. Tuskalla piti sinnitellä loppuun asti, ja mikä karvas pettymys sitten olikaan huomata, että eihän tässä edes ollut kaikkia sukutaulun kuninkaita vielä käyty läpi, vaan päästiin aikajanalla vasta noin puoliväliin. Alku vielä näytti sikäli lupaavalta, että 400 ensimmäisen sivun aikana ehdittiin kulkea noin 130 vuotta, mutta loput 300 sivua junnattiin vain noin kymmenen vuotta eteenpäin. Eli ainakin toinen, huonoimmassa tapauksessa kolmaskin kirja tätä samaa roskaa on tulossa.

Das erste Buch das ich im Deutsch habe gelesen. Und ein sehr gut Buch!

Ostin saksasta tällaisen lastendekkarin (9+) opetellakseni lukemaan saksaa. Tämähän oli ihan heräteostos, koska totta kai nyt tandempyöräpoliisipartion seikkailut piti saada! Joka luvun lopussa on kysymys, johon lukija saa etsiä vastauksen joko tekstistä tai kuvasta, ja vastaus käy sitten ilmi myös seuraavan luvun alkupuolella.

Tämä oli jotenkin ihastuttavan perisaksalainen tarina. johtolangat seuraavat siististi ja loogisesti toisiaan, kaikki tehdään pilkulleen eli genau, erityisen tärkeää on esitellä ihan kaavioin eri mekanismien toimintaa, ja poliisit voivat luottaa siihenkin, että rikolliset noudattavat liikennesääntöjä ja ovat muutenkin herrasmiesmäisiä (paitsi sitten kun syntyy hurja takaa-ajokohtaus, silloin on ihan erikseen mainittava, miten nyt rikotaan liikennesääntöjä!). Ja työpäivän jälkeen poliisit menevät terassille juomaan vehnäolutta!

Muutenkin tässä tuntui berliiniläisyys olevan olennaista, minulta meni ehkä jokunen viittaus ohikin, mutta esim. yksi epäillyistä oli entinen painonnoston naisten mestari, mutta hänellä oli kuitenkin aataminomena, mikä piti ihan erikseen mainita, joten olikohan ihan Itä-Saksan ajoilta peräisin? Painonnostaja myös piti panttilainaamoa, jonka naapurissa oli mm. shisha-baari ja broilerigrillaamo. Ah, painonnostaja oli tässä ilman muuta suosikkihahmoni!

Itse juoni oli sitten sellainen, että rahamuseosta oli varastettu arvokas 100 kilon painoinen kultaraha, ja johtolankoja tutkimalla päästiin roistojen jäljille. Siinä ei siis mitään maata mullistavaa, mutta käänteet olivat ihan hauskoja. Ja tämän tasoisen saksan lukeminen sujui tosiaan minulta jo tosi hyvin, eli seuraavaksi voinen jo ottaa jonkin vaativamman kirjan.