User Profile

Tässä kirjassa kielitieteilijä Emily M. Bender ja sosiologi Alex Hanna esittävät selkeän kantansa, että AI ei tule valloittamaan maailmaa, eikä se tulee olemaan uusi elämän muoto. Se ei myöskään tule tekemään luovaa työtä tarpeettomaksi, eikä AI tule kovinkaan monessa asiassa olemaan ihmistä parempi. Se on nopea tekemään yhteenvetoja ja tunnistamaan hahmoja, mutta ihmisten yhteiskunnan merkityksellisissä asioissa sillä ei ole samanlaista merkitystä, kuin ihmisillä.

Kirjan mukaan AI on hype ja teknologia, jolla varallisuus kasautuu ja joka mahdollistaa valvontayhteiskunnan. Se myös poistaa arvon luovasta työstä, rikkoo koulujärjestelmän, täyttää Internetin roskalla ja kohtelee ihmisiä kuin koneita. Ihmisten merkitykselliset työt pilkotaan, siirretään osittain koneen tehtäviksi ja jätetään ihmiselle koneen osana toimiminen. Kirjasta suuri osa kertoo esimerkkejä tästä kehityksestä eri aloilta.

Kirja kertoo kuinka suuri osa AI-kehityksestä perustuu pääomasijoittajien luomaan hypeen. Peter Thiel, Marc Andreessen ja monet muut panostavat tähän hypeen ja luovat mieletöntä arvoa sijoituksilleen. Kiinnostavasti kirja jakaa AI-hypen luojat boostereihin ja doomereihin. Ne ovat kolikon kaksi puolta, joita ei voi erottaa. Molemmat luovat hypeä yhtäläisesti. Boosterit väittävät tekoälyn pelastavan kaiken ja doomerit tekoälyn ottavan vallan ihmisiltä ja mahdollisesti tuhoavan maailman. Kirjoittajat eivät usko kumpaakaan ja ovat sitä mieltä, että molemmat vain paisuttavat kuplaa.

Stokastiset papukaijat eivät kuitenkaan voi ottaa valtaa mistään, eikä AI pelasta mitään, kirjoittajat väittävät. Tuhottuaan koulujärjestelmän, työn merkityksen ja luovan työn, AI varmistaa vielä energian käytöllään ilmastotuhon toteutumisenkin. Kirja on varsin kärjekäs, niin kuin tässä genressä pitääkin olla, eikä minulla ollut vaikeuksia uskoa moniin sen väitteisiin.

Keskeinen pointti kirjassa on sosiaalisen järjestelmän ensisijaisuus. Jotta AI toteuttaisi lupauksensa, sen täytyy olla yhteiskunnallisesti hyödyllinen, eikä hyöty saa valua vain pääomasijoittajille. Tätä varten AI:n pitäisi olla jotakin muuta kuin "General Purpose Technology". Mallien pitäisi kohdistua tietyille kohdealueille ja niiden datan täytyisi tulla hyväksytyistä ja tasapainoisista lähteistä. Nykyinen tapa varastaa data kaikkialta ei tuota tasapuolisia ja tasapuolisesti hyödyllisiä tuloksia.

Kirjassa on varmasti kyseenalaisia ja osin epätosiakin väitteitä, mutta kannattaa lukea tai kuunnella, jos haluaa ajatella asioita laajemmin. Kirja löytyy myös esim. Bookbeatista äänikirjana.

Tämä on kertomus institutionaalisesta köyhyydestä USA:n Appalakeilla, käyttäen rakenteenaan ja tarinanaan Dickensin David Copperfieldiä. Jopa keskeiset henkilöhahmot tulevat Dickensiltä.

Täytyy siis aloittaa Dickensistä. Jotkut kirjat ovat sellaisia, että niistä tulee omia kokemuksia. Siis omassa mielessä samanarvoisia kuin muut kokemukset, ne siis assosioituvat omaan elämään ja sen tapahtumiin. Ihmisen muisti on hähmäinen ja totaalisen epätarkka. Omiin kokemuksiini kuuluvat tapahtumat David Copperfieldissä, Nicholas Nicklebyssä ja Koleassa talossa. Itselleni Dickensin tarinat ovat tällä tavalla elämää suurempia. En ole varma onko yksikään toinen kirjailija pystynyt itselleni samaan.

Olin tosi kiinnostunut Kingsolverin kirjasta kun kuulin, että se perustuu David Copperfieldiin. Epäilin kuitenkin, että kirja on lähinnä hauska pastissi ja mukavaa ajanvietettä. Olinpa totaalisesti väärässä.

Siitä on aikaa kun olen lukenut David Copperfieldin, mutta hähmäisen muistini mukaan tarina on kuta kuinkin yksi yhteen, kovilla huumeilla lisättynä. Henkilöhahmot ovat pääosin samoja, Mrs. Peggott on Clara Peggotty, Betsy Woodall on Betsey Trotwood, Mr. McCobb on Mr. Micawber ja U-Haul on Uriah Heep, jne.

Molemmat kirjat kertovat institutionaalisesta köyhyydestä. Dickensin kirjassa köyhyyttä ylläpidetään lapsityövoimalla ja orpokodeilla, Kingsolverin kirjassa sitä ylläpitää sosiaalitoimi ja kipulääkkeillä aikaansaatu opiaattiepidemia.

Demon Copperhead on kehitystarina, jossa päähenkilö tekee jatkuvasti vääriä valintoja, useinkaan sitä itse tietämättä. Köyhyys, esimerkkien puute ja sosiaalitoimen aikaansaama ankara kurjuus antavat kokemuspohjan, jossa ei pysty valitsemaan kuin väärin. Myös Dickensillä on hyvin saman tyyppinen pohjavire. Päähenkilö kokee ajoittain menestystäkin, mutta ajautuu aina pohjalle. Päähenkilö kuitenkin kasvaa ja loppu on oikein toiveikas.

Tämä oli hieno kirja, eikä Dickensin seuraaminen haitannut yhtään, pikemminkin päinvastoin. Kaikkien rehellisten ihmisten pitää lukea Dickensiä ja jos vanhat kirjat pelottavat, tästä voi aloittaa.