Reviews and Comments

While not the first Japanese mystery writer, Edogawa Rampo was one of the most influential. As the name implies, he was an avid fan of Edgar Allan Poe, and this collection of short stories were the first ones translated to English with his cooperation back in the 50s. And an interesting collection it is. These are of distinguishably Japanese affair, with the kind of sensibilities one wouldn't usually expect in western fiction.

While most stories are about murder cases, which are quite enjoyable, part of the collection are what is called "ero guro nansensu" or erotic grotesque nonsense, which dials up the weirdness factor. Most famous of these stories is "The Living Chair", where a craftsman constructs himself inside a resting chair out of a whim, subsequently losing his mind over the one sided "love affairs" to the women who sit on his work – and on him.

So there is quite a varied and fresh collection of stories to offer for the uninitiated. One of the highlights was "The Caterpillar", which entails the mental strain of a young loyal wife living with her horribly scarred quadruple amputee war veteran husband. It was subsequently banned in wartime Japan, such was the obvious antiwar message of the piece. "The Traveler With the Pasted Rag Picture" on the other hand goes into weird fantasy territory, involving a young man and the girl he falls in love with but with a more tragic overtone.

There's a keen psychological eye in all of the stories, and it is apparent that the author selected what he considered to be his best works. Give this a shot if you're interested in crime fiction, weirdness with a hint of eroticism or both.

Cool post-modern prose that rewrites psychoanalytic academic texts into self-studies of psychosexual psychoses. Each chapter starts anew with the same cast and a new theme that throws a warped scientific light on the many collective traumas and obsessions of the modern era.

It's stylistically clinically detached from the developing sexual perversions it exhibits, presenting them neutrally to the reader like a science paper, with the female form reduced to geographic and anatomic terms, as warm as a cadaver on an autopsy table. This is less sci-fi and more psy-fi: beneath the cold clinical veneer pulses a black heart of primal human behaviour, Freud's love and thanatos freebasing. No wonder the cool kids from art school lapped this stuff up.

However, there is incohesion, even if this is an anthology book of previous works. While there are some classic pieces included like "Why I Want to Fuck Ronald Reagan", they feel out of place to the main "story," as it is. When you have various stylistic changes from dadaist absurdism ("The Generation of America") to later inclusions, like "Princess Margaret's Face Lift" that is, to partly quote Ballard: "reductive scientific text that is on a collision course with the most obsessive pornography", there is a narrative disconnection, even if thematically there are similarities.

It's impressive nonetheless. Structurally, linguistically and artistically it is a cohesive work, which might reward repeated readings. I'll be pulling this out of the bookshelf from time to time, if not for nothing else than just to browse it.

Viimeaikoina lähikauppojen hyllyjen täyttäjillä ja myyjillä on ollut tapana tervehtiä asiakkaitaan. En muista, ovatko he aina tehneet niin, mutta jostain syystä olen alkanut huomioimaan kyseistä tapaa. Tervehtivätkö he omana itsenään, vai osana edustamaansa yhtiötä, jonka univormua pitävät yllään työajalla? Mikä heissä tervehtii minua? Kysymykset nousivat hyvin esiin tässä teoksessa, etenkin Keikon tavasta suhtautua työstään kuin nunnaluostarissa. Hänen tavastaan nähdä työ tapana olla yhteydessä ihmisyyteensä on hyvin yhteneväinen yleismaailmallisesti, samalla yhteiskunnallinen näkökulma tulee ihmisten tavasta arvottaa eri ihmisiä työnsä perusteella, kuten osa-aikaisena myyjänä toimiva Keiko saa tuta lähipiiriltään. Mikä lopulta sitten painaa enemmän, oman itsensä toteuttaminen (vaikkakin omaksumalla yhtiön ylipirteän työntekijäideaalin) vaiko yhteiskunnallisten odotusten täyttäminen? Kirjaa mainostetaan "riemastuttavan hauskana", mutta siinä on myös tummasävyinen alavire, joka ponnahtaa esiin häiriintyneillä ajatuksenjuoksuilla ja toisinaan happamine kommentteineen vallitsevasta yhteiskunnasta. Sopiiko lopulta komediaksi lokerointi tähän? Kirjassa kuitenkin viljellään myös perustavanlaatuisia kysymyksiä identiteetistä, käsityksestä onnesta ja heteronormatiivisuudesta. Tietämättä sen paremmin alkuperäisteoksen identiteetistä, lokalisoinnissa luultavasti tehtiin joitain muutoksia kohdeyleisön suhteen. Mutta mitä siitä! Tällaisessa muodossakin kirja toimi, kuin makeishyllyyn tullut uusi suklaatuote.