Reviews and Comments

Merimies Ryuzille elämä merillä vastasi miehuuden ydintä, mutta ajan mittaan se oli menettänyt hohtoaan. Tutustuessaan telakalla leskeen, hän on valmis jättämään vanhan elämänsä taakseen. Lesken nuori poika näkee hänet toisin: merimiehenä, joka on asettunut valheellisen maailman yläpuolelle ja kosketuksissa johonkin merkityksellisempään. Kun hänen petoksensa paljastuu, on korjausliikkeen paikka.

Mishimasta kun on kysymys, niin tarinassa näkyy hänelle ominaiset kysymykset kunniasta elämässä ja kuolemassa. Nuoremmalla sukupolvella on pinnallisempi käsitys kunniasta ja maailmasta, tai lähinnä he käsittävät tunteettomuutta – "objektiivisuutta" – pinnallista maailmaa kohtaan vahvuudeksi. Vanhemmalla sukupolvella taasen on kokemus elämästä ja maailmasta, mutta ovat tuskastuneet sen päämäärättömyyteen. Siinä missä tarinan nuoriso janoaa jotain elämää suurempaa, heidän majakkansa on valmis kääntämään selkänsä sille. Tämä lienee yleinen tarina: miten pettyneitä olemmekaan, kun joku ihailemamme ihminen on vähemmän kuin oletimme hänen olevan, miten hän olikaan valmis myymään periaatteensa, vaihtamaan hänen jalo "kuolemansa" häpeälliseen elämään! Voimmeko toisaalta vaatia ihmisiä pysymään puhtaina, vakaumuksellisena?

Tämä on näitä kirjoja jotka jäävät kummittelemaan pitemmäksi aikaa takaraivoon. Se koskettaa kysymystä elämän tarkoituksesta, ihmisen valmiutta elää elämäänsä ja samalla hyväksyä kuolemansa.

Love can be scary in itself, so it's probably not surprising that in horror that is often an element in stories. Vampires in particular being often the object of tainted love, which this collection of short stories also features.

Content-wise not a bad selection, although not what I expected initially. The stories are more or less commentary of contemporary issues and fears revolving love lives. Some of the stories were, however, quite dated; mere academic curiosities as it were. So in conclusion, a mixed bag.

Some highlights:

• Carmilla: Le Fanu's famous sapphic vampire novella set the tone for Stoker's Dracula, and while I've read it before, the text is a joy to read.
• One Remained Behind: a student dabbles in the dark arts to find fame and fortune, but is bound to a phantom bride. Marjorie Bowen's story features some classic deal-with-the-devil twists.
• The Lady of the House of Love: Angela Carter's vampiric retelling of sleeping beauty is delicious in content and form.

Hyvinvointimaa Suomi kääntyy jossain vaiheessa historiassaan domestikoimaan naiset karsimalla ärsyttävät feministit suvunjatkohommista, jättämällä vain miellyttämishaluisimmat yksilöt jäljelle; siitä seuraa (miehille) yhteiskunnallisesti mieluisempaa sukupuolihierarkiaa ajava eusistokraattinen tasavalta. Samalla kun Terveysviraston valvovan silmän alla muut paheet kuten alkoholi on karsittu maasta, alamaailma on kääntynyt diilaamaan uusinta kansanmyrkkyä sitä halajaville: chiliä ja muuta scoville-asteikossa kuumaksi kamaksi luokiteltua. Eräs alamaailmaan sekaantunut uuden ajan nainen onkin sekaantunut hämäräbisnekseen täyttääkseen pikkusiskonsa katoamisen myötä sisimmillään syntynyttä tyhjyyttään.

1900-vuosisadan alkupuoliskon kansanterveydelliset äärimmäisyydet kuuluvat dystopian alkupisteenä. Historiaansa tuntevana suomalaisena on helppo hymähdellä sen ajan tuttua ajatusmaailmaa. Toisaalta tämän rinnalle nostettu chilien diilaus muistuttaa osaltaan Kummeli-sketsiä. En oikein tiedä, miten minun pitäisi suhtautua näiden kahden elementin rinnakkaisoloon, vaikka absurdismilla on paikkansa dystopiakuvauksissa. Ehkäpä minua ärsytti ajatus, jota voisi tiivistää seuraavanlaisesti: "ne vetää päänsä täyteen chiliä, täten tämä on hauskaa". Oli miten oli, en ollut ihan myyty tavasta, jolla tarinaa rakennettiin.

Lukukokemuksena kirja oli kuitenkin otollisen helppolukuinen, ja yhdeltä istumalta voi lukea melkein puolet kirjasta, eikä kirjaa voi missään nimessä sanoa huonoksi. Olin vain ehkä odottanut enemmän.

Suomalaisuuden aiheesta kirjoitetaan useimmiten joko historioitsijoiden tai poliitikkojen kynistä, mutta psykologista näkökulmaa harvoin esitetään. Tunne itsesi, suomalainen tutkii erityisesti synnynnäisiä temperamentteja tutkivan psykologian professorin näkökulmasta suomalaisuutta hyödyntäen menneen kansan sananlaskuja vuoden 2000 "tuoreella" tutkimustiedolla.

Ja ankealtahan se näyttää. Karussa maassa kun on eletty, ovat siten maamme viisauden hedelmät katkeria. Varautuminen huonoihin aikoihin lienee kaiken viisauden ydin. Silloin pelattiin varman päälle, ja tuntemattomiin suhtauduttiin varauksella. Tämä perinne on kantautunut mukanamme, eikä nykyäänkään osata iloita onnistumisiamme, vaan suhtaudumme epäillen kaikkeen. Olemmeko onnellisin kansa? No, terve skeptimismi on paikallaan, mutta onhan tässä selvästi ollut hyvää kehitystä verrattuna entisiin aikoihin.

Ehkä mielenkiintoisin havainto on työn luonteen muutos: on totta, että sananlaskujen agraari-Suomessa työn merkitys oli erityisasemassa, eikä laiskureita tai muita unelmoijia suvaittu. Voisi siten kuvitella, että nykyajan suorituspainoitteinen työelämä saisi kiitosta, mutta totuus on yllättäen päinvastainen. Työn lisäksi tärkeintä oli myös sen kiireettömyys: "Ku näät kiiree tuleva, niin käyt istumaa ja lasket kiiree ohitse." "Hiljaa hyvä tulee" on ilmaisu, jota havaitsen itsekin käyttäväni. Ymmärrettiin enemmän työn laadullisen puolen päälle, ei katsottu pelkästään työnteon tehokkuuteen.

Kirjan tärkein viesti lienee kuitenkin se, ettemme ole persooniemme vankeja, vaan voimme jossain määrin ohjata itseämme itsehillinnällä, -tiedostamisella ja -ymmärryksellä. Suomalaisiin luonteenpiirteisiimme ei ole tarpeen tyytyä, mutta ei ne ole suurimmalta osin haitaksikaan.

Lukukokemuksena kirja oli valtaosin kuivan asiapitoista, mikä venytti kirjan lukuaikaa. En silti kutsuisi sitä akateemiseksi tekstiksi, sikäli kun kirjaan oli ripoteltu erinäisiä yhteiskunnallisia ja poliittisia kannanottoja terveen henkisen elämän puolesta. Erityisesti sen ajan koulutuspoliittiset muutokset herättivät professorissa arvostelua, ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin korjaammekin nykyään silloin kylvämää satoa.

Growing up with a steady diet of British TV-programs, one particular TV-series I remember vividly was "Chocky" with its eerie intro. But apart from that, everything else has faded into obscurity. It was, however, a strong enough impetus to pick up this novel the series was based on.

Despite being written in the late British 60s, this is less groovy Britain and more proper English society, with the associated proper mannerisms of middle class upbringing, which appears nowadays to the foreign reader as quaint. Despite the story revolving around a singular boy and his intangible friend, the occasional use of whisky and tobacco in the story reminds us the narrative is that of the adult father's. This underlines the premise of the story, which focuses on the adult anxieties of not just parenting, but of the world we build for our children.

Some might have made a parallel to that other, more famous friendly alien visitor, and it's easy to see why. This is however a more introverted, arguably British, affair, since the titular alien acquaintance expresses itself only through the boy. The same themes about the dichotomy between childhood idealism and adult realism are nevertheless expressed here. Did this story influence Spielberg's movie? Who knows, but he's been sitting on this novel's film adaption rights since 2008.

Overall it was a pleasant read, short and to the point, as is usually the point in novels of this calibre. Even today the book's points about human progress rings true, as do much of the alien outsider's observations.

Suomea ei voi syyttää rikkaan kauhukirjallisuuden historiansa vaalimisesta: ne pienet tarinat, mitä Suomesta löytyy sen menneisyydestä, ovat unohtuneet erinäisten aikakausilehtien sivuihin. Yksi lajityypin aikakausi kuitenkin koettiin 1920-luvulla etenkin tulenkantajat-kirjailijaryhmän ympärillä. Sen aikana nuori Mika Waltari julkaisi Kuolleen silmät -antologian salanimellä Kristian Korppi. Ristiriitaisen vastaanoton saanut julkaisu onkin jäänyt pitkään kirja-antikvaarien kokoelmien helmiksi, joista on saanut pulittaa tuhansia euroja.

Pseudonyymistä voi jo päätellä osan vaikutteista, ja osa tarinoista ovat ajan henkeen kuuluvia pastisseja. Tarinoissa näkee jo merkkejä tulevasta kirjailijan urasta, esimerkiksi muinainen Egyptin teema nousee jo tässä vaiheessa esille "Muumio"-tarinassa, ja uudelleenjulkaisun mukaan liitetyissä irrallisissa tarinoissa näkee osia tulevista romaaneista. Sisällöllisesti varsinaisen antologian tarinoissa silmillepistävintä on kuitenkin sen hekumallisuus: valtaosa tarinoista pyörivät kohtalokkaissa naisissa, ja kuvailut kääntyvät useimmiten aistillisiksi. Tämän voi pistää osittain tekijänsä nuoruuteen, hän oli hädintuskin täysi-ikäinen alkuperäisen julkaisun yhteydessä, ja kirja herätti hänen opiskeluahjona toimineen Helsingin yliopiston professoreissa pahennusta. Vanhemmiten Waltari päätti jättää kirjan kokonaan taakseen, jolloin uutta painosta on saatu odottaa näinkin pitkään.

Nykylukijan näkökulmasta kirja on kokemukseltaan sen ajan kauhukirjallisuutta mukailevaa, jossa nuori Waltari kokeilee rajojaan. Mukana tulevat irtonaiset tarinat ja runot ovat mukava lisä, mutta ovat enemmänkin kuriositeetteja avaamaan Waltarin kehitystä kirjailijana.

While not the first Japanese mystery writer, Edogawa Rampo was one of the most influential. As the name implies, he was an avid fan of Edgar Allan Poe, and this collection of short stories were the first ones translated to English with his cooperation back in the 50s. And an interesting collection it is. These are of distinguishably Japanese affair, with the kind of sensibilities one wouldn't usually expect in western fiction.

While most stories are about murder cases, which are quite enjoyable, part of the collection are what is called "ero guro nansensu" or erotic grotesque nonsense, which dials up the weirdness factor. Most famous of these stories is "The Living Chair", where a craftsman constructs himself inside a resting chair out of a whim, subsequently losing his mind over the one sided "love affairs" to the women who sit on his work – and on him.

So there is quite a varied and fresh collection of stories to offer for the uninitiated. One of the highlights was "The Caterpillar", which entails the mental strain of a young loyal wife living with her horribly scarred quadruple amputee war veteran husband. It was subsequently banned in wartime Japan, such was the obvious antiwar message of the piece. "The Traveler With the Pasted Rag Picture" on the other hand goes into weird fantasy territory, involving a young man and the girl he falls in love with but with a more tragic overtone.

There's a keen psychological eye in all of the stories, and it is apparent that the author selected what he considered to be his best works. Give this a shot if you're interested in crime fiction, weirdness with a hint of eroticism or both.

Cool post-modern prose that rewrites psychoanalytic academic texts into self-studies of psychosexual psychoses. Each chapter starts anew with the same cast and a new theme that throws a warped scientific light on the many collective traumas and obsessions of the modern era.

It's stylistically clinically detached from the developing sexual perversions it exhibits, presenting them neutrally to the reader like a science paper, with the female form reduced to geographic and anatomic terms, as warm as a cadaver on an autopsy table. This is less sci-fi and more psy-fi: beneath the cold clinical veneer pulses a black heart of primal human behaviour, Freud's love and thanatos freebasing. No wonder the cool kids from art school lapped this stuff up.

However, there is incohesion, even if this is an anthology book of previous works. While there are some classic pieces included like "Why I Want to Fuck Ronald Reagan", they feel out of place to the main "story," as it is. When you have various stylistic changes from dadaist absurdism ("The Generation of America") to later inclusions, like "Princess Margaret's Face Lift" that is, to partly quote Ballard: "reductive scientific text that is on a collision course with the most obsessive pornography", there is a narrative disconnection, even if thematically there are similarities.

It's impressive nonetheless. Structurally, linguistically and artistically it is a cohesive work, which might reward repeated readings. I'll be pulling this out of the bookshelf from time to time, if not for nothing else than just to browse it.