User Profile

I remember hearing about the book "Silent Spring" by Rachel Carson in my fifth grade science class. The story of a women scientist who sounded the warning about the danger of pesticides and chemicals in the environment was told almost like a legend. Indeed, the book itself has had an impact far beyond its content. It ranks as one of the most influential books of the 20th century and one of the few works in human history that can be said to have a direct impact on how we live and understand our world. The books reputation is well-deserved. It is a damning critique of modern society and our over-reliance on technology, chemicals, and poisons to attempt to dominate and control nature. Carson concludes that, like the threat of nuclear war, humanity's use of increasingly deadly forms of toxic chemicals in agriculture put into the power of our own destruction in our hands.

The book works for a variety of reasons. First, the book is lucid in the best tradition of popular science writing, making its points clearly, concisely, and with deep erudition. Second, the book is in the best tradition of ecology, which emphasizes the fundamental interconnected of all life on earth. Third, Carson is a very good writer who writes brilliantly and poetically. The fundamental strength of the book is that Carson balances strong scientific understanding with the ethical and moral component of the subject. She is genuinely angry at the damage wrought to the environment. I would argue that without this balance, the work either becomes a dry academic text or an angry polemical screed.

Finally, Carson always keeps the effect of chemical pollution on human bodies and human activities firmly in her narrative at all points. You can mention the damage done to bird populations and that will make people sad. But mention that these birds are the birds that people like to listen to in the Spring and people will begin to take notice of the direct on their own lives. "Silent Spring" lives up to the adage coined by Upton Sinclair about his novel "The Jungle," which took place among immigrants in Chicago who worked for the meat-packing industry. While his novel was supposed to be focused on the exploitation of workers in the factories, people were more disgusted with reports of rats in sausages and rotten meat. The led Sinclair to remark "I aimed for [readers'] hearts but I hit their stomach's instead." Carson was able to make people understand viscerally the effect that these chemicals have on the world around us, in the food we eat and the water we drink, and residing in our very bodies.

Many things have changed since "Silent Spring" was written. It led to the banning of DDT worldwide. In many ways it kick-started the second environmental movement. But Carson's fundamental charges against man's obsessions with technology, government inaction in the face of industries, and the hubris that we can control our environment, are still just as potent as ever.

Takakannessa sanotaan, että tämä on Unenpäästäjä Florianin ja Sotilasrajan unien itsenäinen jatko-osa, mutta kyseenalaistan vähän tuota itsenäisyyttä. Olen lukenut Unenpäästäjä Florianin joskus öö niin kauan sitten etten muista siitä oikeastaan mitään. Sotilasrajan unia en ole lukenut. Noh, Tuomiopäivän karavaanissa viitataan jatkuvasti joihinkin sellaisiin tapahtumiin, jotka on epäilemättä kuvattu kahdessa edellisessä osassa, mutta niin epäselvästi, ettei niistä oikein voi muodostaa hyvää yleiskäsitystä. Lisäksi kirja päättyy cliffhangeriin ja neljäs osa on ilmeisesti tekeillä (en löytänyt tietoa että olisi vielä ilmestynyt).

Mutta jos nyt unohdetaan se, ettei kirja oikeasti ole niin itsenäinen kuin on luvattu, niin tämä on oikein menevää ja Euroopan — etenkin Itä-Euroopan — ja siinä sivussa vähän Japaninkin lähihistoriaa luotaavaa seikkailua. Kirja koostuu oikeastaan kahdesta tarinasta, jotka varmasti tetralogian mitassa liittyvät toisiinsa mutta tämän yksittäisen teoksen kansissa jäävät varsin irrallisiksi. Ensimmäisessä tarinassa Florian etsii nuoruudenheilansa Danielan synnyttämää lastaan Flaviusta Bosnia-Hertsegovinassa, ja tässä vuorottelevat kuvaukset Sarajevon piirityksestä 1990-luvulla ja paneskelu mostarilaisessa ullakkohuoneistossa toukokuussa 2016. Etenkin Sarajevo-kuvaukset olivat kiinnostavaa luettavaa. Toisessa tarinassa Florianin siunauskirottujen joukko lähtee samaan aikaan eli toukokuussa 2016 ilman Floriania Pietariin estämään Flaviuksen johtaman Osattomien armeijan suunnittelemaa tuhoisaa iskua, ja tämän seikkailun lomassa kerrataan Neuvostoliiton ja Japanin historiaa ja nykypäivää mm. vallankumousten, rikollisjengien ja ydinvoimateollisuuden näkökulmasta.

Tästä ydinvoiman ympärillä pyörivästä juonikuviosta tulee väistämättä mieleen, että ehkä kirja on pitkälti kirjoitettu nimenomaan varoittavaksi kannanotoksi Fennovoiman ydinvoimalasuunnitelmiin. No miten vain, vauhtia ja ryskettä riittää kokonaisen tiiliskiven verran.