Niin paljon samaistuttavaa että samaan aikaan riemastuttaa ja hävettää
4 stars
Kyllä on erinomainen kirja! En tiedä onko naivistinen realismi mitenkään vakiintunut kirjallisuuden lajityypin nimi, mutta sellaiseksi itse tätä luonnehtisin. Etenkin alkupuolta lukee hyvin samaan tapaan kuin Vallinkosken Perno mega cityä, joskin työläislähiön sijaan ollaan pikkuporvarillisella maaseudulla. Sivaltelua saa niin pohjoiskarjalainen kuin helsinkiläinen kansanluonne ja yhtä lailla myös ulkomaaneläjät ja kaiken maailman taiteilijat, kun kaikkialla ulkopuolinen ja elämässään jatkuvasti harhaileva päähenkilö seilaa päättömästi kohti seuraavaa pettymystä. Loputtomasti kokin suukon arvoisia kohtauksia.
Johann Harin Kadonnut keskittymiskyky selvittää, miksi nykyihmisen on aina vain vaikeampaa keskittyä. …
No mihin se nyt meni?
3 stars
Brittiläinen tietokirjailija Johann Hari on kirjoittanut todella kattavan teoksen yhdestä aikamme polttavista ongelmista, eli siitä, miksi emme enää pysty keskittymään mihinkään, ja mitä siitä sitten seuraa. Hari on käynyt läpi kunnioitettavan määrän tutkimusta eri aloilta, eikä pelkästään referoi niitä, vaan myös reflektoi niitä kriittisesti ja esittää tutkijoille lisäkysymyksiä. Tältä pohjalta hän esittää 12 eri syytä ongelmiimme elämäntapavalinnoista yhteiskunnan rakenteisiin. Kirjan argumentti on rakennettu taitavasti siten, että Hari tarkastelee ensin elämäntapakysymyksiä, ja siirtyy sitten yhteiskunnallisiin aspekteihin, kun huomaa aivan oikein, että pelkillä omilla henkilökohtaisilla valinnoilla ei näitä ongelmia ratkaista. Pääsyyllisiksi hän löytää Piilaakson teknologiajätit, jotka kyynisesti ja tietoisesti pyrkivät orjuuttamaan tuotteidensa käyttäjiä.
Kirja on hyvä ja tieteellisestä painavuudestaan huolimatta helppolukuinen yleiskatsaus aiheeseensa. Harin esittämät ratkaisut ongelmiin eivät sen sijaan täysin vakuuttaneet. Hän ei esimerkiksi ollenkaan noteeraa sitä mahdollisuutta, että käyttäjät ottaisivat käyttämänsä verkkoalustat itse haltuunsa ja näin katkaisisivat teknologiajättien asettamat kahleet. Hari luottaa tässä lähinnä lainsäädännöllisiin ratkaisukeinoihin. Nelipäiväinen työviikko on toki …
Brittiläinen tietokirjailija Johann Hari on kirjoittanut todella kattavan teoksen yhdestä aikamme polttavista ongelmista, eli siitä, miksi emme enää pysty keskittymään mihinkään, ja mitä siitä sitten seuraa. Hari on käynyt läpi kunnioitettavan määrän tutkimusta eri aloilta, eikä pelkästään referoi niitä, vaan myös reflektoi niitä kriittisesti ja esittää tutkijoille lisäkysymyksiä. Tältä pohjalta hän esittää 12 eri syytä ongelmiimme elämäntapavalinnoista yhteiskunnan rakenteisiin. Kirjan argumentti on rakennettu taitavasti siten, että Hari tarkastelee ensin elämäntapakysymyksiä, ja siirtyy sitten yhteiskunnallisiin aspekteihin, kun huomaa aivan oikein, että pelkillä omilla henkilökohtaisilla valinnoilla ei näitä ongelmia ratkaista. Pääsyyllisiksi hän löytää Piilaakson teknologiajätit, jotka kyynisesti ja tietoisesti pyrkivät orjuuttamaan tuotteidensa käyttäjiä.
Kirja on hyvä ja tieteellisestä painavuudestaan huolimatta helppolukuinen yleiskatsaus aiheeseensa. Harin esittämät ratkaisut ongelmiin eivät sen sijaan täysin vakuuttaneet. Hän ei esimerkiksi ollenkaan noteeraa sitä mahdollisuutta, että käyttäjät ottaisivat käyttämänsä verkkoalustat itse haltuunsa ja näin katkaisisivat teknologiajättien asettamat kahleet. Hari luottaa tässä lähinnä lainsäädännöllisiin ratkaisukeinoihin. Nelipäiväinen työviikko on toki vaatimus, jonka taakse voi ilolla asettua.
Se täytyy vielä sanoa, että kirjoittajalla on suorastaan raivostuttava tapa kertoa kaikki asiat minä-näkökulmasta. Hän on oikeasti lennellyt ympäri maailmaa haastattelemassa suunnilleen kaikkia viittaamiaan kymmeniä asiantuntijoita naamatusten, ja hän referoi heidän kanssa käymiään keskusteluita välillä sanasta sanaan, omat repliikkinsä mukaan lukien. Hari on varmaan ajatellut, että tämä tuo jonkinlaista human interest -kulmaa muuten kuivakkaan asiatekstiin, mutta minua se lähinnä vieraannutti ja pisti miettimään kirjoittajan etuoikeutettua elämäntapaa, mikä ei varmaankaan ollut tarkoitus.
Dance Dance Dance (ダンス・ダンス・ダンス, Dansu Dansu Dansu) is the sixth novel by Japanese writer Haruki …
Kun Maseratin ajaminen mereenkään ei tunnu miltään
4 stars
Kirja, joka on samaan aikaan niin tyypillistä Murakamia, ettei siitä luulisi saavan enää mitään uutta irti, ja samaan aikaan niin oudolla tavalla kiehtova, että sivuja ahmii jännittyneenä eteenpäin. Jälleen kerran päähenkilö on kolmekymppinen hieman epätavanomaista uraa tehnyt freelancer (siis ei salariman-man), joka lähtee jollekin mystiikan ja fantasian rajoja lähentelevälle henkilökohtaiselle löytöretkelle ja pohtii kuluttajaksi pelkistyneen ihmisen asemaa kapitalismissa ja omia naissuhteitaan. Toisin sanoen kirjan naiskuva on murakamilaisen naiivi, mutta muuten jälleen kerran tykkäsin!
Dynamic language practices of African multilingual speakers have not been cogently described in a book-length manuscript. This book challenges assumptions …
Dance Dance Dance (ダンス・ダンス・ダンス, Dansu Dansu Dansu) is the sixth novel by Japanese writer Haruki …
Jopas jopas, pitkästä aikaa onnistuin valitsemaan kirjan, joka imaisi heti alusta mukaansa. No, Murakamin kirjat aika usein tekevät niin. Vaikka asetelma on Murakamille hyvin tyypillinen, on tämä silti riittävän omaleimainen.
Käytännönläheinen sienikirja, joka kohtuullisen pienen kokonsa ansiosta mahtuu myös kookkaaseen taskuun mukaan sienimetsään. Kirjassa esitellään yleisimmät ruokasienet sekä yleisimmät myrkkysienet, ja näkökulma onkin juuri ruokasienestäjän opastaminen. Mukana on myös osiot värjäyssienistä sekä jonkin verran jänniä kuriositeettisieniä, joilla ei ole sienestyksen kannalta käytännön merkitystä.
Tutkimustietoa, henkilökohtaisia muistelmia ja tulevaisuudenvisioita yhdistelevä sarjakuva polkupyöräilyn historiasta Suomessa ja vähän muuallakin. Erityisfokuksessa on kaksi kaupunkia, Turku ja Tampere, mutta käsitellyt asiat ja näkökulmat ovat yleistettävissä oikeastaan mihin tahansa suomalaiskaupunkiin. Hyvä ja tiivis paketti perusasioista!
Ykkösosan arviossani sanoin, että olen joskus lukenut Seitsemän veljestä. Noh, tästä kakkososasta kun luin Seitsemän veljestä, huomasin, etten ollutkaan koskaan lukenut sitä kokonaan vaan ainoastaan joitakin katkelmia. Mutta täytyy sanoa, etten paljon ollut menettänyt. Päätöntä kohellusta niin kännissä kuin selvin päin, hyvin hapuileva juoni ja hyvin kyseenalaista moraalia. Jos kyseessä ei olisi ensimmäinen suomenkielinen romaani, ei se ehkä ansaitsisi paikkaansa kaanonissa. Muuten tämä teosten kakkososa ei sitten tarjonnut senkään vertaa mielenkiintoa. Mnoh, ainakin voin sanoa yleissivistyneeni taas hiukan.
"In car-clogged urban areas across the world, the humble bicycle is enjoying a second life …
Groningen adopted a hierarchy of prioritization for transit infrastructure decision-making. Pedestrians over cyclists, cyclists over public transit, public transit over cars. Whenever modes of transport don't work together smoothly, this hierarchy helps decision-making.
