Reviews and Comments

Tavan kovaonninen kundi keskellä 1930-luvun lamaa löytää Chicagon köyhälistökorttelista aikakoneena toimivan talon. Jostain syystä hän sitten ryhtyy murhaamaan ns. säkenöiviä tyttöjä, joiden nimet löytää talon seinältä, mutta minunkaltaiseni lukijan pettymykseksi kirjasta ei käy ilmi, miksi ja millä tavalla tytöt säkenöivät (yhtä lukuun ottamatta), miksi heidän nimensä ovat päätyneet talon seinälle ja miksi mies rupeaa heitä murhaamaan (ehkä siksi koska on pervorunkkari, mutta kovin ilmeisesti motiivia ei kerrota). Noh, joka tapauksessa yksi uhreista selviääkin nippa nappa ja alkaa myöhemmin jäljittää murhaajaa, ja siinä kirjan juoni sitten pääpiirteissään onkin. Ihan jepaa ajankuvafiilistelyä usealta vuosikymmeneltä, etenkin jos naisia sarjamurhaavasta pervorunkkarista lukeminen miellyttää, ja bonussisältövaroituksena voisi mainita myös sen, että kirjassa on mukana transnainen vain, jotta häntä voitaisiin ahdistella, ja hänkin toki kuolee.

Takakannessa lukee mm. ”jokin loksahtaa paikoilleen” ja ”joka sulkee ympyrän”. Lupaa hyvää!

Kertomus siskosten lapsuudesta ja nuoruudesta skitsofrenian kanssa. Päähenkilön mukaan F20-diagnoosi käytännössä tarkoittaa kaikkien elämänmahdollisuuksien sulkeutumista pois ulottuvilta ja ikuista hullun leimaa, vaan kirjapa näyttääkin ovelasti, että eipä muidenkaan ihmisten elämä yhtään sen vähempää hullua ole. Kaikkien päivät kuluvat viinan, lääkkeiden ja holtittoman seksin parissa, ja jotenkin sitä vain sinnitellään eteenpäin. Railakkaan inhorealistisessa kirjassa on raskaasta aiheestaan huolimatta varsin kevyt ote.

Historiaa elävöittävä romaani eli kirjailijan näkemys siitä, millainen oli Minna Canthin avioliitto ja elämä Jyväskylässä ja mistä lähtökohdista kumpusi hänen paremmin tunnettu kirjallinen uransa. Tyylilajissaan tavanomaista onnistuneempi kirja, ja vaikken osaa arvioida, kuinka hyvin teos vastaa todellista historiallista elämänmenoa, sen on ainakin helppo uskoa olleen tällaista. Canthien lisäksi kirja kertoo tietenkin varsin runsaasti Jyväskylän kasvamisesta kaupungiksi, mikä on yhtä lailla mielenkiintoinen puoli tarinaa.

Romaani siitä, mitä tapahtuu, kun mannerjäätikkö sulaa ja lähtee nopeasti vyörymään mereen. Todella pökkelösti kirjoitettu, ihmiset ovat tarinassa mukana vain, jotta kirjailija pääsee infodumppaamaan sivu sivun ja luku luvun perään. Eikä infodumppausta esitetä tyynen rauhallisesti, vaan lakonisen paasaavasti, ja politiikasta on kokonaan unohdettu harmaan sävyt. Tämä on niitä kirjoja, joiden lukemisen jälkeen lähinnä vituttaa, että on oikeastaan pitkälti samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Romaanin sijaan tästä olisi kannattanut tehdä pamfletti tai esseekokoelma.

more like hattivatin kakkaa

Tšernobylin ydinvoimalan noususta ja tuhosta kertova romaani, jonka lopullinen juoni selviää vasta sen verran myöhäisessä vaiheessa, että kirjan tarkoituksesta on vaikea saada otetta. Mutta siis, päähenkilö elää lapsuutensa Pripjatissa ja ehtii muuttaa Moskovaan opiskelemaan ennen kuin onnettomuus tapahtuu. Onnettomuuden yhteydessä tapahtuu kaikenlaista kähmintää, ja päähenkilö alkaa selvittää paikalla olleiden vanhempiensa kohtaloa. Noin puolet tapahtumista eletään runsaat 20 vuotta myöhemmin Moskovassa ja eri puolilla Ukrainaa. Kun kirja loppuu, se tuntuu jääneen aivan puolitiehen. Kerrontatyyli on lisäksi vähän latteaa ja neuvostoajan kuvauksissa on anakronistinen sävy, melkeinpä olisin kaivannut, että tämä olisi kirjoitettu kertaalleen uusiksi. Noh, tämmöistä esikoisromaanin hapuilua, sanoisin.

Jälleen yksi variantti tarinasta, jossa nuori päähenkilö huomaa, että taitaakin elää aika totalitäärisissä olosuhteissa, ja rupeaa parin saman huomanneen kaverin kanssa maanalaiseen vastarintatyöhön. Äh, kuka ostaa meidän hyllyt täyteen nuortenkirjoja, kun ei ne vaan ole mun juttu?

Parikymmentä vuotta vanha kokoelma, jossa esitellään filippiiniläisiä naiskirjailijoita suomalaisyleisölle. Novellit on koottu viiteen teemalukuun, osa keskittyy lähinnä perhe-elämään ja osa kurottelee myös yhteiskunnallisiin teemoihin. Ihan käypänen kokoelma, joskin novellit ehkä pääsisivät paremmin oikeuksiinsa, jos ne lukisi yksitellen itsenäisinä teoksina eikä osana ”tämmöistä on elämä Filippiineillä” -kokoelmaa. Lopussa on myös yleiskatsaus Filippiinien historiaan kirjallisuus- ja naiskirjailijanäkökulmasta, ja se jo yksinään puolustaa kirjan säilyttämistä omassa hyllyssä, jos vaikka joskus haluaa perehtyä filippiiniläisiin kirjailijoihin tarkemmin.

Keikari-Josirin poikaystävä Miho joutuu taikavoimaisen tyypin kaltoinkohtelemaksi, ja vääryyden korjaamiseksi lähdetään mantereen laajuiseen takaa-ajoon, joskaan ei ihan miten sattuu vaan perustamalla sitä varten sirkus ja hankkimalla sirkusjuna. Vaan käykö sitten niin, että matka muuttuukin päämäärää tärkeämmäksi, kuka tietää. Kaikenlaista hekumallista ja boheemia paheellisuutta huokuva kirja, josta jää lopulta hiukan laskelmoiva jälkimaku. Mikään ei oikeastaan yllätä — tarkoitan siis, että kun kirjaan tuodaan jokin asia, sitä käsitellään aika odotustenmukaisella tavalla — ja tarina etenee kuin juna (heh heh!) kohti kaltoinkohtelijan kohtaamista. Tämä maistunee feelgood-nuortenkirjojen ystäville paremmin kuin minulle.

Luin tämän lähinnä virkistääkseni espanjantaitoani, nyt kun työn alla on suomentaa espanjasta, mutta ei tämä kyllä mitään virkistänyt, lähinnä sai nukahtamaan. Jotain melko eteeristä dystopiaa, jossa pohdiskellaan tosi diippejä olemassaolon kysymyksiä. Tai jotain, en pysynyt perässä, mahdollisesti vain puoliksi kielimuurin takia.

Maailmassa on jonkun verran ihmisiä, jotka vanhenevat erityisen hitaasti. Kun muut saavat sen selville, vaarojahan siitä seuraa. 1500-luvun lopulla syntynyt päähenkilö kelailee menneisyyttään nykypäivästä käsin ja pohtii etenkin suhteitaan toisaalta muihin pitkäikäisiin ja toisaalta tavanomaisen lyhytikäisiin ihmisiin.

Poikkeuksellinen pitkäikäisyys ja siihen liittyvä (puoli)jumaluus vaikuttaa näin jälkikäteen katsottuna olleen oikea 10-luvun kirjallinen trendi. Vastikään luin David Mitchellin 2014 ilmestyneen Luukellot, ja samaa teemaa ovat käsitelleet kotimaisessakin kirjallisuudessa ainakin Carita Forsgren Ambrosiassa (2018) ja Katri Alatalo kirjassaan Ikuisesti, siskoni (2019). Luukellojen tapaan tässäkin kirjassa taustalla häilyy myös jonkinlainen salaliitto, joskin eri tahojen välinen yhteenotto on jäsentymättömämpää. Ja hämmentävän samanlaisissa maisemissa tässäkin kirjassa kuljetaan...

En ehkä kaipaa nyt enää vähään aikaan taas yhtä variaatiota tästä samasta teemasta, etenkään sellaista, joka ei tunnu tuovan käsittelyyn mitään uudella tavalla kiinnostavaa. Mutta joo, ihan kepeää luettavaahan tämä oli, vaikkei tajuntaa räjäyttänytkään.

Hmm, jonkinlainen sukupolviromaani voimakkaista naisista. Miehet lähtevät vuosiksi merille tai tulevat muuten vain määräilemään, tai sitten katoavat vaelluksilla, ja naiset tekevät sen mitä elämä vaatii, vaikka ruokkivat peikkoja tai korjaavat kuorma-autoja. Paljon kokeilevaa kerrontaa ja typografisia kikkailuja, ja minun oli jotenkin vaikea saada tästä mitään kokonaisotetta.

Rakenteeltaan varsin ennustamaton romaani, joka tämän tästä puhuttelee lukijaa suoraan ja välillä muutaman metatason kautta, ja tarinan lomaan on upotettu alkuja kymmenestä eri romaanista, joita epäonninen lukija ei koskaan pääse lukemaan alkua pidemmälle. Nämä kymmenen mystistä ja kesken jäävää romaania kuvataan tekstissä niin kiinnostaviksi, että lukija tekee mitä vain löytääkseen niille jatkoa, mutta tältä osin kirja kyllä vähän ontuu, koska eivät ne pääosin ole kovin kiinnostavia alkuja. Kaiken kaikkiaan kirjassa naljaillaan vähän kaikelle.

Kannessa lukee että historiallinen romaani, mutta historiaa on kirjoitettu tässä tukevalla niskapersotteella. Ja hyvin on kirjoitettu! Eletään 1100-lukua, Kalevalan sankarit Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen hallitsevat Suomenmaata ja lähtevät Konstantinopoliin solmimaan liittolaisuutta keisarin kanssa suojaksi Ruotsin kuningasta vastaan. Tarinaa kertoo mukaan otettu ottopoika Väntti, joka keisarin kaupungissa onnistuu ihastuttamaan piispa Henrin. Siitä jo arvataankin, että lopussa päädytään Köyliönjärven jäälle, mutta ennen sitä ehtii sattua yhtä jos toista. Kalevalaisen nykyproosan parhaimmistoa!