User Profile

...ja lopetin tänään. Yhdeltä istumalta kannesta kanteen. Imaisi sisäänsä, eikä päästänyt irti. Huikea!

Kaksikymmentä tekstiä, jotka kerättiin kirjoituskilpailun kautta kesällä 2022 eli Ukrainan sodan taustaa vasten. Vaikka aihetta ei Ukrainaan tai Venäjään ollut rajattukaan, niin aika monen tekstin aiheeksi näkyy silti valikoituneen Venäjän nykyinen hyökkäys Ukrainaan tai Suomen ja Neuvostoliiton väliset sotatoimet 1940-luvulla. Jokunen muukin historiallinen puite löytyy, jotkin tekstit tapahtuvat määrittelemättömässä paikassa ja jotkin tapahtumapaikat ovat spekulatiivisia. Oma tekstini on kokoelmassa sikäli erikoinen, että se on ainoa rehdisti satiirinen, ja vain parissa muussa tekstissä viljellään varovaisesti pisteliästä huumoria. Muutoin yleissävy on humaanin huolestunut ja vetoava, siviilien kokemuksia alleviivaava.

Teosten kolmannessa osassa on joitakin lyhyttarinoita ja kaunokirjallisia luonnostelmia sekä sanomalehti- ja yhteiskunnallisia kirjoituksia ja puheita. Kirjoituksia on niin paljon, että näin yleisellä tasolla voi sanoa vain, että osa on kiinnostavampia ja osan voi armollisesti jättää historian unholaan. Monista kirjoituksista voi toisaalta oppia paljon niistä näkökulmista, joita 1900-luvun taitteen kansallismieliset sivistysporvarit esittivät. Tämä on erityisen kiinnostavaa näin vuonna 2023, kun fasistihallituksen vallassa ollessa monet ovat miettineet, mitä ihmettä edes tarkoitetaan sivistysporvarilla. Yllättävän moni Linnankosken käsittelemistä aiheista tuntuu yllättävän ajankohtaiselta, mutta jotenkin takaperoisesti: kun 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa pyrittiin muuttamaan yhteiskuntaa, nousemaan metsäläiskansasta sivistyskansaksi, niin meidän aikanamme suunta on päinvastainen ja yhteiskunta on taantumassa takaisin siihen tilaan, jota vastaan Linnankoskikin niin kovasti taisteli.

Tähän päättyy Linnankoski-luku-urakkani, ja on sanottava, että yllätyin ja ilahduin siitä mitä luin. Linnankoskella on sana hallussa!

Välillä täytyy lukea klassikkoja. Kuten kaikki tietävät, Oscar Wilde on eittämättä yksi kirjallisuushistorian suuria sanan säilän mestareita. Tämäkin teos sisältää kuolemattomia onelinereita lähes joka sivulla. Jaana Kapari-Jatan suomennos välittää tässä hyvin Wilden kielen sujuvuuden.

Tarinana sen sijaan koin teoksen lähinnä luotaan työntävänä. Yläluokkaisten kusipäiden tunnontuskailut ja tekosyvälliset filosofoinnit lähinnä ärsyttivät. Tarina on olevinaan moraliteetti, mutta se ei oikein vakuuta, kun suoranaiset henkirikoksetkin näyttäytyvät lähinnä abstrakteina esteettis-moraalisina ongelmina. Luokkanäkökulma loistaa kokonaan poissaolollaan; alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvien ihmisten kohtelua roskaväkenä ei juurikaan problematisoida. Hedonistisia filosofisia näkemyksiään sivukaupalla lateleva Lordi Henry on yksi vastenmielisimmistä hahmoista, joihin olen kaunokirjallisuudessa törmännyt, enkä ole aivan varma, oliko tämä Wilden tarkoituskin. Sinänsä uskon, että kirja kuvaa viktoriaanisen Englannin yläluokan arvomaailmaa jokseenkin realistisesti, mutta olisin tarvinnut kriittisempää suhtautumista siihen, että kirja olisi alkanut innostaa.

Ecomaiseen tapaan jos jonkinlaisia sivujuonia rönsyilevä, maailmankäsityksiä vertaileva ja historiallisille diskursseille irvaileva kertomus hylätylle laivalle haaksirikkoutuneesta nuoresta aatelismiehestä, jonka fyysisten avujen puutetta paikkaa ehtymätön mielikuvitus. Itse juonessa sinänsä ei ole suurta päätä eikä häntää, mutta tässä kirjassa olennaista onkin matka, tulevan odotus ja menneen märehtiminen — sekä tietenkin jatkuva filosofinen jaarittelu. Pääosin hauska, mutta vähän rupesi hyytymään loppua kohti.

Kirja, joka on samaan aikaan niin tyypillistä Murakamia, ettei siitä luulisi saavan enää mitään uutta irti, ja samaan aikaan niin oudolla tavalla kiehtova, että sivuja ahmii jännittyneenä eteenpäin. Jälleen kerran päähenkilö on kolmekymppinen hieman epätavanomaista uraa tehnyt freelancer (siis ei salariman-man), joka lähtee jollekin mystiikan ja fantasian rajoja lähentelevälle henkilökohtaiselle löytöretkelle ja pohtii kuluttajaksi pelkistyneen ihmisen asemaa kapitalismissa ja omia naissuhteitaan. Toisin sanoen kirjan naiskuva on murakamilaisen naiivi, mutta muuten jälleen kerran tykkäsin!

Kyllä on erinomainen kirja! En tiedä onko naivistinen realismi mitenkään vakiintunut kirjallisuuden lajityypin nimi, mutta sellaiseksi itse tätä luonnehtisin. Etenkin alkupuolta lukee hyvin samaan tapaan kuin Vallinkosken Perno mega cityä, joskin työläislähiön sijaan ollaan pikkuporvarillisella maaseudulla. Sivaltelua saa niin pohjoiskarjalainen kuin helsinkiläinen kansanluonne ja yhtä lailla myös ulkomaaneläjät ja kaiken maailman taiteilijat, kun kaikkialla ulkopuolinen ja elämässään jatkuvasti harhaileva päähenkilö seilaa päättömästi kohti seuraavaa pettymystä. Loputtomasti kokin suukon arvoisia kohtauksia.

@mouse@bookwyrm.social Essay?

Rutikuivassa satiirissa Englannin kuningattaren kypsällä iällä aloittama lukuharrastus aiheuttaa paheksuntaa paskanjäykän hoviväen ja virkamiehistön keskuudessa. Odottelin takakansitekstin perusteella jonkinlaista bibliofiilistä kirjallisuuden transformatiivisen voiman ylistystä, mutta eipä tässä tainnut olla loppujen lopuksi kyse ollenkaan kirjoista. Tarkoituksena taisi pikemminkin olla piikitellä brittiläistä yläluokkaa ja sen pinnallista sivistyneisyyttä. Lukukokemuksena joka tapauksessa turhan kuivakka.